Walking Dead -mobiilipeli ilmestyi

Suomalaisen Next Gamesin Walking Dead: No Man's Land julkaistiin Appstoressa. Peli perustuu AMC-kanavan zombisarjaan. Mobiilipelissä on yhtymäkohtia sarjan viidenteen ja kuudenteen kauteen. Walking Deadin kuudes kausi alkaa Suomessa 12. lokakuuta Foxilla.

No Man's Land yhdistää vuoropohjaisen taistelun tukikohdan rakentamiseen. Tehtävien välissä etsitään lisää resursseja ja tavaroita selviytyjien käyttöön. Uusien selviytyjien värvääminenkin on tärkeää, sillä No Man's Landissa kuolema on lopullinen. Ainakin siihen asti kunnes kalmo nousee zombina. Rahoitusmalli perustuu mikromaksuihin. Rahalla säästää aikaa ja saa esimerkiksi enemmän saalista tutkituista paikoista.

Next Games on nykyaallon mukaisia kotimaisia pelifirmoja. Yhtiö on vasta muutaman vuoden ikäinen, mutta sillä on tukenaan yli kuuden miljoonan dollarin rahoitus ja työntekijöinä joukko pelialan veteraaneja. Firma on aikaisemmin julkaissut Compass Point: West -mobiilipelin.