Maailmanlopun örkesteri

Kun sodan riitit on suoritettu ja viimeinen vapautus voitettu, koittaa Armageddon.

Valtava asteroidi uhkaa iskeytyä päin maapalloa, jolloin ihmiskunnalle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin lähettää Bruce Willisin johtamat öljynporaajat …. Hetkinen, väärä Armageddon!

Valtavan avaruushylyn täyttävä örkkiarmeija uhkaa iskeytyä päin Armageddonia, jolloin keisarikunnalle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin lähettää komissaari Yarrickin johtamat avaruusmariinit räjäyttämään örkit takaisin.

 

Vuoroin sodassa

Uudessa Warhammer 40k: Armageddonissa ihmisten ja örkkien väliset rajakiistat ratkaistaan jälleen tappelemalla. Kiistan aihe on ihmisten asuttama Armageddonin planeetta, jonka maaperällä on sodittu jo kerran aikaisemminkin. Silloin sinne hyökkäsivät Kaaoksen joukot, jotka lopulta onnistuttiin torjumaan.

Uusi konflikti alkaa kun kuolevan planeettansa hylännyt massiivinen örkkilauma kapuaa avaruushylyn kyytiin ja suuntaa kohti tuntematonta. Aivan sattumalta (tai jumaliensa johdattamina) he saapuvat Armageddonille, jonka valtausprosessin he panevat heti alulle, örkkejä kun ovat.

Sotapomo Ghazghkull Thrakan johtama yllätyshyökkäys yllättää ihmisimperiumin puolustajat täysin, mutta ennen kuin ehtii käydä liian huonosti, keisarin pelottomat avaruusmariinit saapuvat hätiin ja tasoittavat tilanteen.

Tällä kertaa ei sonnustauduta avaruusmariinin hikiseen voimahaarniskaan, vaan istahdetaan komentajan mukavaan tuoliin ja palataan takaisin 90-luvulle. Aikaan, jolloin Panzer Generalin kaltaiset helpot vuoropohjaiset heksastrategiat olivat tosi kooleja ja niitä pelasivat jopa koulun pahikset. Lajityyppi vaikuttaa olevan tekijätiimin mieleen, sillä heidän edellinen projektinsa oli heksaperinteitä kunnioittanut Panzer Corps, joka keräsi kehuja. Panzer General on kohdannut Warhammer 40K:n kerran aikaisemminkin, kehutussa Rites of Warissa (Pelit 11/99, 93p).

Myös Armageddon muistuttaa näitä genrensä esikuvia, joten monen mielestä se tuntuu vanhanaikaiselta. Grafiikka on riittävän pätevää, minulle riittää että ukkelit ja ajoneuvot näyttävät samalta kuin niiden miniatyyrimallit.

Mutta sitä en anna anteeksi, että yksiköillä ei ole lainkaan liikkumisanimaatioita, joten ne ikään liukuvat paikasta toiseen. Etenkin zoomattuna se näyttää tosi tökeröltä. Tykkien ja muiden pyssyköiden tulitusanimaatiot ovat sentään asianmukaiset.  Jo tähän kaatuu Armageddonin yritys syrjäyttää Rites of War, ja nyreissään se palaa hengailemaan Warhammer 40K: Final Liberationin kanssa (Pelit 1/98, 79p).

[caption id="attachment_18120" align="aligncenter" width="1680"] Avaruusmariinien mielestä punainen on tämän hetken trendiväri.[/caption]

Sääntökirja esiin

Aluksi Armageddon ei vaikuta erityisen monimutkaiselta peliltä, eihän siinä tehdä muuta kuin vähän liikutellaan joukkoja eteenpäin ja räiskitään kaikkia kantaman päässä olevia kohteita. Sodankäynnin säännöissä on kuitenkin paljon opeteltavaa.

Yksi tärkeimmistä asioista on maaston merkitys, sillä etenkin jalkaväen on syytä pysytellä metsien tai rakennusten suojassa. Muuten heidät teilataan hetkessä. Muita huomioitavia pienempiä juttuja ovat sotilaiden kokemustaso sekä moraali, jotka vaikuttavat kaikkiin taistelutaitoihin. Olisin toivonut ohjekirjan ja tutoriaalin olevan kattavampia, sillä nyt monet näistä pelin hienouksista oppii vain pelaamalla.

Yksinpeli koostuu kolmestakymmenestä skenaariosta, jotka on jaettu kampanjassa kolmeen lukuun. Skenaarioissa on yleensä tavoitteena joko vallata vastapuolelta riittävän monta voittoruutua tai sitten puolustaa omia asemia huomattavasti suurempaa rähinäjengiä vastaan. Mukana on myös saattokeikkoja ja johtoherrojen eliminointia, joten vaihtelua on mielestäni tarpeeksi.

Taisteluja seuraa lepotauko, jonka aikana kuunnellaan puhuvia päitä. Välillä keskusteluihin pääsee jopa itse osallistumaan, jolloin saa mahdollisuuden valita seuraavan tehtävänsä parista vaihtoehdosta. Se lisää kivasti uudelleenpeluuarvoa.

Kampanjan ongelma on se, että tarina ja siihen liittyvät hahmot jäävät ontoiksi. Vaikka strategiapeleissä juoni on harvemmin pääosassa, olisi siihen voinut panostaa edes pikkasen. Kampanjan toinen isompi puute on se, että siinä ohjataan ainoastaan ihmisiä. Örkeillä pääsee leikkimään vain muutamissa yksittäisissä tehtävissä ja moninpelissä, mutta eihän se riitä meille vihreänahkojen faneille.  Waagh!

Moninpeli onkin siksi kokeilemisen arvoinen, jotta pääsee näkemään, millaisia ne örkit todellisuudessa ovat. Luonnollisesti örkkiliinit luottavat määrään laadun asemasta, joten heidän taktiikkansa on tuoda paikalle laumoittain halpoja sotureita, jotka yleensä kuolevat seuraavalla vuorolla. Poikkeus tähän ovat jättimäiset gargantit, jotka ovat örkkien vastine ihmisten titaaneille.

Karttoja moninpelissä on yhteensä kymmenen, mutta tyhmänä ratkaisuna vain osa niistä sallii omat armeijat. Lopuissa joutuu käyttämään valmiita kokoonpanoja. Itse matsit on toteutettu kätevästi siten, että pelaajien ei tarvitse olla koneen ääressä samaan aikaan, vaan he voivat tehdä vuoronsa rauhassa omalla ajallaan ja vasta sitten käydä heittämässä ne serverille. Parin testimatsin perusteella homma toimii hyvin, ja ainakin vielä tällä hetkellä peliseuraa löytää.

 

Kalustoa kansalle

Oman armeijan kasaaminen on tietysti olennainen osa sitä aitoa oikeaa Warhammer-elämystä, joten onneksi sitä saa harrastaa ennen jokaista taistelua. Joukot ostetaan vaikeustason mukaan määräytyvillä pisteillä, joita saa käyttöönsä alun skenaarioissa hyvin rajallisen määrän. Loppupuolella kukkaro onkin jo pulleampi ja mahdollistaa kunnon törsäyksen.

Yksikkövalikoiman halvinta päätä edustavat pikakoulutuksen saaneet alokkaat ja miliisit, joiden säälittävälle aseistukselle örkit vain nauravat. Valitettavasti koomikoille ei ole sodassa käyttöä. Huomattavasti parempaa tekoa ovat legendaariset avaruusmariinit, jotka tilanteen mukaan joko ampuvat kaukaa boltereillaan tai syöksyvät lähitaisteluun voimamiekat tanassa. Avoimessa maastossa he eivät vaan ole erityisen kestäviä, mutta silloin heidät sullotaan miehistönkuljetusvaunuihin ja kuskataan suojaisampaan paikkaan.

Jalkaväen lisäksi armeijaan tarvitaan raskaampaa kalustoa, kuten tankkeja, joiden tehtävänä on ottaa vastaan suurimmat iskut ja jyrätä eteenpäin. Pettymyksekseni yhdenkään nimi ei ole Mammuttitankki, mutta on niillä silti tarpeeksi miehekkäitä nimiä, joiden pelkkä ääneen lausuminenkin herättää pelkoa. Suomeenkaan ei olisi kukaan uskaltanut hyökätä talvisodan aikana, jos täällä olisi ollut Banehammereita ja Stormlordeja odottamassa. Panssarivaunuille hyviä kavereita ovat tykistön pojat, jotka on järkevintä sijoittaa tankkilinjan taakse. Sieltä ne pystyvät rauhassa ammuskelemaan. Tykistön kanuunoilla on koko pelin pisin kantomatka, mutta siitä ei ole hyötyä, jos kukaan ei ole etsimässä heille sopivia kohteita. Siksi nopeat tiedustelijat ovat erittäin arvokkaita.

Jos haluaa itselleen jotain vielä avaruusmariineja tai tankkeja parempaa, silloin ostetaan titaani. Titaanit ovat sellaisia kolkyt metriä korkeita teräsjättiläisiä, jotka voivat yksikseen hävittää kokonaisia kaupunkeja. Tai sellaisia niiden pitäisi olla taustamateriaalin mukaan. Pelin titaanit ovat paljon kesympiä kuin esikuvansa, mutta kyllä ne silti ovat taistelukentän kiistattomia valtiaita. Ne vain maksavat aivan törkeän paljon.

Monissa muissa Warhammer 40K -peleissä minua risoo kun niissä on aivan liian vähän yksiköitä. Armageddonissa yksikkövalikoima on älyttömän laaja, ehkä jopa liiankin laaja. Esimerkiksi pelkästään tankkeja on helposti yli viisikymmentä, jos lasketaan mukaan niiden kaikki eri variaatiot. Kun vaihtoehtoja on niin monta, on vaikea päättää, mitä niistä oikein käyttää. Valintaa vaikeuttaa sekin, ettei joukkojen vahvuuksia ja heikkouksia ole ilmoitettu missään, vaan ne pitää itse päätellä.

[caption id="attachment_18121" align="aligncenter" width="1680"] Örkeistä ei ole vastusta kahdelle titaanille.[/caption]

Boyz are not back in town

Uusi heksapohjainen strategiapeli Warhammer 40K -maailmassa kuulosti erittäin hyvältä, joten odotin Armageddonilta paljon. Eihän se täysin vastannut odotuksiani, mutta on kaukana huonosta pelistä. Se on selvästi tehty niille kovemman luokan Warhammer-faneille, jotka näpräävät miniatyyrejä unissaankin. Heitä tuskin haittaa joidenkin liikeanimaatioiden puuttuminen ja tutoriaalikin on turha, kaikkihan nämä tietävät. Mutta se pois jätetty örkkikampanja saa taatusti heidätkin surulliseksi, sillä kaikki haluavat pelata pahiksien puolella.

Warhammer 40,000: Armageddonissa on lupausta mutta se  tuntuu vielä keskeneräiseltä peliltä. Siksi toivonkin, että tulevaisuudessa siihen lisätään uusia kampanjoita ja korjataan tyhmiä suunnitteluvirheitä.

Tulevaisuudella tarkoitan nimenomaan lähitulevaisuutta, en 40. vuosituhatta. Ihan sinne asti en jaksa odottaa.

Yritys vuoropohjaiseen Warhammer 40K -strategiaan on hyvä, mutta kaatuu graafiseen laiskuuteen ja puuttuvaan örkkikampanjaan.

 

Warhammer 40,000: Armageddon

http://www.slitherine.com/games/warhammer_PC

Pc

Flashback Games/Slitherine

Versio: 1.02

Minimi: 1.8 Ghz, 1 Gt muistia, 256 Mt näytönohjain

Testattu: AMD Phenom II X4 940 3.0 Ghz, 4Gt muistia, Geforce GTX 660 Ti

Moninpeli: 2 pelaajaa

Muuta: Ostettavissa Steamista noin 37 eurolla.

Ikäraja: 12