Rotat ovat nähneet sivilisaation alun, ja nyt ne tekevät siitä lopun.
Kääpiö, noita, sotilas, inkvisiittori ja haltia kävelevät majataloon. Lupaavasti alkanut vitsi jää kesken, kun sairas kuu nousee ja rottamiesten hyökyaalto tulvii esiin kaupungin viemäreistä. Lopun ajat ovat koittaneet, ja Ubersreikin kaupungin pelastaminen jää toraisan viisikon harteille. Matkan varrella tarjoillaan runsaasti monikulttuurista rottaviillokkia.
Warhammer Fantasyyn pohjautuva Vermintide on kuolleen maailman lapsi, sillä Games Workshopin suosittu fantasiamiljöö on pöytäpelimuodossaan jo kokenut maailmanlopun, ja aloittanut puhtaalta pöydältä. Kannattaako vääjämätöntä vastaan taistella?
Aarteita ja anarkiaa
Vermintide lainaa reseptinsä Left 4 Deadeista, mutta höystää sitä aarteenetsinnällä ja lisätyllä lähitaistelulla. Viidestä sankarista lähtee aina neljä kerrallaan suorittamaan jotakin tehtävää rottamiesten (skavenien) valtaamassa kaupungissa. Keikan aikana käytetään pulloja ja pommeja ja puolustaudutaan rottalaumoilta. Kentän läpäisy palkitaan parempia aseita tarjoavalla arvonnalla, jonka lopputulokseen voi vaikuttaa etsimällä loitsukirjoja pelin aikana. Tehtävien välissä esineitä voi parannella tai yhdistää toisiinsa. Versus-pelimuotoa ei ole.
Leftiksen sankarit olivat ulkoasua lukuun ottamatta hiilikopioita toisistaan, Vermintiden sankareilla on erilainen asevalikoima, ja lähiaseen valinta vaikuttaa rooliin ryhmässä. Sotilas ja kääpiö voivat joko heilutella kahden käden asetta tai puolustaa kapeikkoja kilvellään, haltia ja noita antavat enimmäkseen tulitukea. Inkvisiittori on hybridiluokka, joka voi erikoistua superrottia tai laumoja vastaan. Jokaisella hahmolla on ase sekä lähitaisteluun että matkan päästä tappamiselle, mutta lähimmäksi sarjatulta pääsevät vain inkvisiittorin tuplapistoolit. Erilaisin luokka on noita, joka voi kiehua yli paiskiessaan liikaa tuhovoimiaan.
Verkkaisen tulinopeuden vuoksi skavenit pääsevät pian kättelyetäisyydelle. Lähitaistelu on pohjimmiltaan yksinkertaista, sillä käytössä on vain kaksi lyöntiä, mutta ainakin siinä on tunnelmaa. Peruslyönnit pitävät laumoja etäällä, voimakkaammat iskut heittävät rottamiehiä kumoon. Osumia voi välttää torjumalla tai väistöllä, ja torjuntanappi pohjassa hyökkäämällä skaveneita voi töniä, mikä samalla kiinnittää niiden huomion.
Kilven takana ei tarvitse vain haukotella, sillä kilpimies voi töniä rottia isolta alueelta kumoon kavereiden viimeisteltäviksi. Valittu ase määrää käytössä olevat lyönnit, jopa eri miekat eroavat toisistaan nopeudessa, kantamassa ja panssarinläpäisyssä.
Parhaimmillaan Vermintiden meno on kuin purkkafantasiakirjan kannessa, kun pyssyt paukkuvat, tulipallot leimuavat ja kääpiö tyrkkii rotanraatoja alas portaita. Jesper Kydin musiikki tukee toimintaa hyvin. Hurmehenkisesti kirveet uppoavat rottien kalloihin ja kahden käden hirmulyönnit halkaisevat ne kahtia. Mutta pidemmän päälle alkaa tuntua, että käsikähmässä voisi olla vielä enemmän temppuja. Osa aseista, kuten inkvisiittorin kirves, on selvästi muita tylsempiä. Esimerkiksi Chivalryn kolme iskua variaatioineen -systeemi sopisi hyvin Vermintideen, olematta silti liian monimutkainen.
Erityisesti jäin kaipaamaan pistohyökkäyksiä, sillä rottien silppuaminen ahtaassa käytävässä hurjasti huitomalla tuntui hölmöltä.
Viiksien värinää yössä
Skavenit ovat hyvä korvike ylikäytetyille zombeille. Illuusio päättymättömästä rottalaumasta toimii, sillä skaveneita ryömii esiin viemäriaukoista ja kapuaa ikkunoista sisälle.
Perusrottia on kahdenlaisia: rupuiset orjarotat kuolevat kerrasta, mutta hyökkäävät laumoina, klaanirotat elävöittävät kenttiä puuhailemalla omia rottahommiaan, kuten ryöstämällä ruumiita.
Rottia on kehuttu persoonallisiksi vihollisiksi, mutta en tätä täysin allekirjoittaisi. Orjarotat kavahtavat isoja tappioita, mutta useimmiten skavenit käyvät viivana päälle. Selkäänsä ei kannata kääntää, sillä siihen on pian joku työntämässä puukkoa. Kovemmilla vaikeusasteilla rotat lyövät kovaa, ja vahingon välttelystä tulee keskeinen osa peliä.
Vaarallisempia rottia löytyy kuusi. Salamurhaaja ja jättirotta ovat turhan suoria L4D-lainoja (hunter ja tank). Myrkynheittäjä globadier sekä höyryminigunilla aseistettu ratling gunner hyökkäävät etäältä, mutta vain jälkimmäinen tuntui oikeasti vaaralliselta. Haarniskoidut rynnäkkörotat kulkevat sekä yksin että huvittavasti äkseeraavissa partioissa. Taistelussa ne kestävät hyvin kuritusta ja osaavat pelaajien tavoin torjua, väistää ja töniä. Inhottavin kaikista on smokeria muistuttava hirttorotta, joka ripustaa uhrinsa roikkumaan raahattuaan tämän ensin piiloon.
Left 4 Deadeissa omituisten otusten hyökkäykset oli tarkkaan laskettu niin, että yhden nitistäminen takasi hetkeksi hengähdystauon. Vermintide ei pelaajia sääli, sillä erikoisrottia voi hyökätä kerralla monta, vieläpä useampana kloonina. Hymy hyytyy, kun tankkimaisen jättirotan ilmestyessä kaksi kk-rottaa antaa sille tulitukea. Se johtaa jännittäviin tilanteisiin, joista selviäminen tuntuu hienolta. Toisinaan kaikki mahdollinen menee pieleen ja komisario Hännän murharyhmä lopettaa pelikerran alkuunsa. Netissä se aiheuttaa porua, sillä vain kentän läpäisemällä pääsee käsiksi kimalteleviin palkintoihin.
Rotta ja ihminen, ahneita molemmat
Jo betassa uumoilin kanssapelaajien paljastuvan pelin suurimmiksi rotiksi. Kuten aina, kavereiden kanssa pelaaminen on paras vaihtoehto tällaisissa peleissä.
Mutta Vermintide osaa kuitenkin hellästi pakottaa tiimityöhön, ja hard-vaikeusasteelle asti on ihan mahdollista pelata tuntemattomien kanssa. Kovimmilla vaikeustasoilla omat tuliaseet voivat vahingoittaa kavereita, eikä siitä enää selvitä ilman puhetta.
Pelaajien keskuudesta löytyy jo nyt täysipäiväisiä tuholaistorjujia, jotka ovat heti potkimassa n00beja pois pelistä. Koskahan pelaajien tasojen piilottamisesta tulee nettipelien standardi?
Kentän lopussa arvotaan palkinnot, joiden arvoon voi vaikuttaa vaikeustason valinnalla ja etsimällä kentistä loitsukirjoja, jotka vievät tilaa inventaariosta, ja jotka pitää kuljettaa tehtävän loppuun. Arvonnasta saaduilla aseilla voi olla erilaisia hyödyllisiä ominaisuuksia, kuten voimakkaampi tönäisy tai himoittu mahdollisuus saada terveyttä tapoista. Kaman keräily on hauskaa, mutta kaipaisin mahdollisuutta valita, mistä esineistä haluaa noppiaan heittää. Harmittaa, jos ei pelaa velholla mutta saa arpajaisista hienon taikasauvan!
Kaman keräily kannustaa luontevasti kokeilemaan kovempia vaikeustasoja. Toisinaan aarteet sabotoivat ryhmähenkeä, kun joukkueen Klonkku vetää herneen nenään taakse jääneestä opuksesta.
Kiero keksintö ovat mustat kirjat, grimoiret, joita ei voi enää laskea maahan. Ne vähentävät koko ryhmän terveyttä, ja vaikka porukka olisi heikossa hapessa, aina löytyy joku joka tarttuu nopankuvat silmissään kirottuun kirjaan. Ahneella on karvainen loppu, sillä kentät ovat pitkiä ja finaalit heittävät niskaan isoja laumoja.
Sarvekkaan rotan tuomio
Viisikosta nousevat parhaiten esille maailmanlopusta nauttiva kääpiö Bardin sekä itseironinen inkvisiittori Victor. Haltia on nuiva ja ylimielinen, kuten kuuluukin. Sotilas Markus ja noita Sienna jäivät valjummiksi, joskin pelasin niillä vähiten.
Pelin kentät jakautuvat pitkiin seikkailuihin ja lyhyempiin rykäisyihin. Karttoja on jo 13, ja lisää tulee varmasti DLC:nä. Pidemmät seikkailutehtävät ovat poikkeuksetta hyviä kenttiä, joissa on paljon vaihtelua ja runsaasti yksityiskohtia. Hienoin esimerkki on velhon torni, jonka huoneita hahmot näkevät erilaisina illuusioina! Paitsi inkvisiittori, jolle vain keisarin sanassa on totuus.
Tehtäväideoissa Fatsharkin mielikuvitus on loppunut, sillä skavenit torjutaan tynnyreitä kantamalla tai köysiä katkomalla. Puolustustehtäviä latistaa pelaajien hinku hyväksikäyttää kikkapaikkoja, sillä pelottomia hirttorottia lukuun ottamatta erikoisrotilla on selviä vaikeuksia suunnistaa ahtaissa paikoissa.
Vermintiden pelaaminen on hauskaa, ja sen tehtävät pelaa ilokseen läpi uusia aseita kokeillen. Pelituntien kertyessä vakaasti harkitsemani suositusleima kuitenkin kului pois. Yksi syy on pelinhaku: dedikoituja servereitä ei ole, vaan yksi pelaajista on session isäntä. Jos hän lopettaa (tai yhteys katkeaa), peli loppuu siihen. Välillä peli onnistuu vaihtamaan session isäntää, mutta joutuu lataamaan kartan uudestaan, jolloin pelaajat häipyvät.
Toisarvoisia juttuja ovat se ettei mitään tutoriaalia ole, eikä odotusaulassa ole inventaarion käpistelyn lisäksi muuta tekemistä kuin aseiden testaaminen kievarin lautasiin. Toivottavasti bugit on jo korjattu, sillä pitkän kestävyysjuoksun päättyminen siihen, että ryhmä hyppää pakolaivan kyytiin ja putoaa kannen läpi aarteineen veteen, naurattaa vain rannalle jääneitä rottia.
Hiomattomuus ja hieman liian yksinkertainen taistelu johtavat siihen, että Vermintide viihdyttää vahvasti, mutta ei koukuta.
Warhammer: End Times - Vermintide
Arvosteltu: PC
Tulossa: PS4, Xbox One
Fatshark
Versio: 1.0.1
Suositus: Intel Core i7-4790K @ 4.00 GHz, 8 Gb RAM, Nvidia Geforce GTX 780 tai Radeon R9 290
Testattu: Intel Core i7-4710HQ @ 2.50 GHz, 16 Gb RAM, GeForce GTX 860 M
Muuta: Ei yksinpeliä, ei tue 32-bittisiä käyttöjärjestelmiä
Ikäraja: 18
83
