Matkustan ympäri autiomaan
Laukussa mäyrien palleja vaan
Ei voi vähääkään onnistaa
Aina critical failuren saan
-Tommi Saarela
Maailmanlopusta sikisi jotain rujon kaunista.
Muisteletko kaiholla vuosituhannen vaihteen roolipelejä, kuten Jagged Alliancea ja Baldur’s Gatea? Wasteland 2 on tehty juuri sinua varten. Vuoropohjaiset taistelut, huolella pohjustettu taustatarina, ankara maailma ja mustalla huumorilla kyllästetty dialogi kutittelee nostalgiahermoja juuri oikeista paikoista. Armoa ei anneta eikä sitä pyydetä.
Ihmiskunnan pahimmat pelot ovat käyneet toteen. Suurvaltojen väliset konfliktit kärjistyivät ydinsodaksi, joka pyyhkäisi kaiken tieltään. Planeetan pinta on muuttunut asuinkelvottomaksi, säteileväksi joutomaaksi. Vain murto-osa populaatiosta on selvinnyt, vettä ja ruokaa on niukasti ja aseistetut rosvojoukot terrorisoivat harvoja eloonjääneitä.
Wasteland 2:n alkuasetelma on masentava, mutta kurjuuden keskellä on myös toivoa. Aavikon viimeiset lainvartijat, desert rangerit, auttavat pulaan joutuneita ihmisiä ja ylläpitävät järjestystä. Tai ainakin yrittävät. Rangereiden elämä ei ole helppoa, sillä lainvartijoita on vain kourallinen eikä heidän varusteissaan ole kehumista.
Wasteland 2 on suoraa jatkoa vuoden 1988 Wastelandille. Brian Fargon mestariteos imi vaikutteita Mad Maxista ja käytännössä loi postapokalyptiset roolipelit. Yhdeksän vuotta myöhemmin Fargo toimi tuottajana Falloutille, josta kasvoi isäänsäkin suurempi klassikko. Fargo etsi pitkään rahoittajaa ja julkaisijaa Wastelandin jatko-osalle, mutta tinkimättömän visionäärin ja potentiaalisten julkaisijoiden ajatusmaailmat eivät kohdanneet.
Vasta Kickstarter mahdollisti toisen Wastelandin tekemisen, kun nostalgiannälkäiset naavaparrat ojensivat inXile Entertainmentille rahansa. Parhaan mahdollisen lopputuloksen varmistamiseksi Fargo käytti projektiin myös omia varojaan. Hatunnoston arvoinen teko, joka kannatti.
Tunnelmaa tihkuva Wasteland 2 nimittäin on 26 vuoden odotuksen arvoinen peli.
Aavikkosoturien paluu
Seikkailun alkajaisiksi luodaan neljän hengen ranger-tiimi, jonka jäsenille annetaan nimet, kirjoitetaan taustatarinat ja sijoitellaan kykypisteet. Tarinan edistyessä joukkionsa voi paisuttaa seitsemän soturin vahvuiseksi. Jos omien rangerien tekeminen hirvittää, voi turvautua myös valmiiksi luotuihin hahmoihin. Ensimmäisellä pelikerralla tämä voi olla ihan järkevääkin, sillä uraansa aloittelevan lainvartijan on helppo eksyä ominaisuuksien ja kykyjen viidakkoon.
Hahmojen fyysiset ominaisuudet on jaettu koordinaatioon, onneen, tarkkaavaisuuteen, voimaan, nopeuteen, älykkyyteen ja karismaan. Ryhmän johtaja satsaa karismaan, lähitaistelija voimaan ja nopeuteen, tarkka-ampuja puolestaan tarvitsee koordinaatiota. Älykkyys on yleishyödyllinen ominaisuus, josta on rutkasti iloa myös ydinsodan jälkeen.
Kyvyt on jaettu kolmeen kategoriaan: yleisiin taitoihin, asetaitoihin ja tietotaitoihin. Kykypisteitä ei kannata ripotella sinne tänne, sillä jokapaikan höylät kuolevat aavikolla ensimmäisenä. Erikoistuminen muutamaan kykyyn kantaa pidemmälle. Patruunoista on jatkuva pula, joten ryhmäläisilleen kannattaa opettaa erilaisia asetaitoja: Ernolle energia-ase, Helenalle haulikko, Petrille pistooli ja Ronjalle rynnäkkökivääri. Kaiken muun pettäessä lähitaistelu on varteenotettava vaihtoehto.
Ympäristön tarkkailu nousee arvoon arvaamattomaan. Heikko havainnointikyky kostautuu viimeistään siinä vaiheessa, kun ryntää innokkaasti tiirikoimaan ansoitettua kassakaappia. Huonolla tuurilla tiirikointi tai tietokoneen hakkerointi johtaa kriittiseen epäonnistumiseen, jolloin tiirikoija räjähtää taivaan tuuliin tai asekätkön ovi lukkiutuu ikuisiksi ajoiksi. Karua, mutta ihanaa.
Supliikkitaidoista on etua, jos haluaa selvitä kiperistä tilanteista puhumalla tai neuvotella alennusta kauppiaalta. Ryhmästä on syytä löytyä myös lääkäri, sillä rangerien haavat eivät parane itsekseen. Jos taistelussa vakavasti haavoittunut lainvartija alkaa vuotaa kuiviin, eikä lääkintämiehen laukusta löydy sidetarpeita, se on menoa. Wastelandin armottomassa maailmassa viikatemies vierailee usein eikä menehtyneitä nosteta kuolleista.
Laukaus, laukaus, sarja
Yleensä aavikolla neuvotellaan Desert Eaglen ja AK-47:n avulla. Liipaisinherkkien maantierosvojen, raivokkaiden eläimien ja epämääräisten mutanttien kansoittama joutomaa on vihamielinen paikka, jossa empatialle on harvoin tilaa. Vuoropohjainen taistelu käynnistyy, kun rangerit kävelevät vihollisten näköpiiriin tai lasauttavat pahiksia pistoolilla persauksille. Hahmojen liikkumisjärjestys määräytyy niiden nopeuden mukaan ja tekemisten määrä riippuu toimintapisteistä.
Ennen taistelua hahmot kannattaa sijoitella hyviin asemiin. Lähitaistelijat ja haulikoijat eturiviin, rynkkymiehet keskietäisyydelle, sniputtajat takariviin. Ryhmän hajauttaminen vähentää riskiä ampua kaveria selkään, eikä vastustajan yksittäinen singon laukaus tai kranaatti nitistä kerralla koko konkkaronkkaa. Korkea polviasento parantaa hieman osumatarkkuutta ja suojan takana kyyhöttäminen hankaloittaa vastustajan osumista. Toisinaan taistelukentällä on myös räjähtäviä esineitä, joita voi hyödyntää vihollisrivien harventamisessa.
Kamppailut sujuvat harvoin kuin oppikirjassa. Aseet jumittuvat, patruunat loppuvat, väijytykset epäonnistuvat ja toimintapisteitä tuntuu olevan jatkuvasti liian vähän. Taktiikat muuttuvat tasoissa nousemisen, uusien aseiden ja erilaisten vastustajien myötä, mutta taisteluiden haaste säilyy. Pelasin Wastelandia toiseksi matalimmalla vaikeusasteella, siitä huolimatta kahakat sujahtivat vain ani harvoin kertaheitolla läpi.
Vaikka taistelut ovat viihdyttäviä, olisin kaivannut niihin hieman enemmän syvyyttä. Ongelma on sama kuin uusissa Shadowruneissa: muuttujia on näennäisesti lukuisia, käytännössä taistelut tiivistyvät liikkumiseen ja ampumiseen. Vastustajan vuorolla toivotaan kädet ristissä, että 30 prosentin todennäköisyys hutilaukaukseen voittaa 70 prosentin osumamahdollisuuden.
Valinnalla on väliä
Itse luodut hahmot ovat täydellisiä tuppisuita, mutta ryhmään pestattavilla npc-hahmoilla on omat motiivinsa ja luonteensa. Scotchmo on satumaisen onnekas ja puukkoa heilutteleva juoppolallien kuningas, ensimmäisestä Wastelandista tuttu Angela Deth puolestaan on kokenut ja tappava ranger, jonka saa mukaansa heti seikkailun alkumetreillä. Tietokoneet hallitseva Rose on pätevä lisä ryhmään, jos kaipaa lääkäriä.
Npc-hahmot saattavat sooloilla kesken taistelun, etenkin jos ryhmänjohtajan leadership-taito on alhainen. Jos seuralaiset suututtaa kunnolla, ne voivat häipyä ryhmästä ikihyviksi. Mikäli lupaa pelastaa tutkijan tiedemieskaverit, tutkija ei välttämättä ilahdu, kun rangerit pelastamisen sijaan päästävät tiedemiehet kärsimyksistään. Eräänlainen vapautus sekin.
Wasteland 2 pakottaa tekemään kiperiä valintoja. Rangerit eivät ehdi joka paikkaan, eikä kaikkia autiomaan asukkaita voi pelastaa. Aavikolla liikkuessaan voi kuulla hätäviestin kahdesta eri asutuskeskuksesta, jolloin on pakko päättää kumpaa osapuolta auttaa ensin. Valinnan vaikutukset konkretisoituvat karulla tavalla, kun myöhemmin vierailee laiminlyömässään leirissä.
Onneksi kurjuuden keskeltä pilkistää huumorin kukkanen. Kummalliset kohtaamiset persoonallisten hahmojen kanssa hymyilyttävät ja lukuisat popkulttuuriviittaukset keventävät muuten synkkää tunnelmaa. Tragikoominen ja vähäeleinen huumori on läheistä sukua Falloutille.
Taustatarina ja julma maailma pohjustetaan oivallisesti. Fargon mukaan Wastelandia varten kirjoitettu tekstimäärä ja dialogi täyttäisi kolme pitkää romaania, mikä on helppo uskoa. Ympäristöä ja tapahtumia kuvaillaan tarkasti käyttöliittymän alareunan tekstikentässä ja taitavasti kirjoitettua keskustelua on runsaasti. Laajaan maailmaan on helppo uppoutua, mielikuvitukselle riittää töitä, eikä koskaan tiedä mitä seuraavan kukkulan takaa löytyy.
Joutomaa opettaa
Wasteland 2 on kauniisti sanottuna karunnäköinen roolipeli. Grafiikkojen parasta ennen -päivämäärä taisi umpeutua ennen vuotta 2010, mutta se ei haittaa lainkaan. Rosoinen ulkoasu antaa Fargon luomukselle luonnetta ja sopii teemaan paremmin kuin hyvin. Erilaisia hahmomalleja on kolme: ruma, karkea ja muotopuoli.
Musiikit ja äänimaailma rakentavat onnistuneesti maailmanlopun tunnelmaa. Maailmankartalla taustalla soi rauhallinen ambient-musiikki, taisteluissa rytmit tiivistyvät hyökkäävämmiksi säveliksi. Ääninäyttelyä on niukasti, mutta se vähäinen on laatutyötä.
On virkistävää, että Wasteland tarjoilee turhautumisen ja epäonnistumisen tunteita. Vastustajat eivät anna armoa ja väärälle alueelle työntyvän sankarin nenä puraistaan irti. Tai sitten aavikolle eksyvä ryhmä kuolee janoon tai säteilyyn. Rangerit voivat kääntyä jopa omiaan vastaan. Jos kenraali Vargaksen antamat käskyt eivät miellytä, voi esimiehensä ampua täyteen reikiä. Samalla tuhoaa ihmiskunnan viimeisen toivon, mutta sellaista on elämä.
Yksi asia, mitä en olisi pc-roolipelien kultakaudelta kaivannut, on työläs käyttöliittymä. Wastelandissa on vino pino erilaisia käytettäviä kykyjä, jotka pitää sijoitella erikseen hahmojen pikanäppäimiin. Jumittunut ovi avataan raa’alla voimalla, lukittu kaappi tiirikoimalla ja verta vuotava hahmo paikataan ensiavulla. Hahmoja joutuu vaihtelemaan jatkuvasti ja valitsemaan pitkästä listasta oikean kyvyn. Systeemiin tottuu, vaikka se on kaukana sujuvasta.
Maailmankartta on pullollaan mielenkiintoisia paikkoja. Satunnaiset taistelut, pulmien ratkaiseminen, tavarakätköt ja sivutehtävät palkitsevat uteliaan tutkijan. Tehtävistä irtoava lisäkokemus ja ylimääräiset kykypisteet helpottavat rangerien elämää ehkä juuri sen verran, että seuraavasta koitoksesta selviää hengissä.
Roolipelitapaus
Wasteland 2 on roolipeli, jota pelataan vielä vuosienkin päästä. Käyttöliittymän takkuisuus ja hieman yksinkertaiset taistelut ovat vain pieni palanen suuressa kokonaisuudessa. Voisi sanoa, että kauneusvirheet ovat olennainen osa Wastelandia. Jos Danny Trejo olisi komea, hän ei olisi enää Danny Trejo, vaan George Clooney.
Wastelandin vahvuudet peittävät alleen pienet puutteet. Roolipeli pursuaa sisältöä ja tunnelmaa, mainiosti kynäilty tarina pitää otteessaan ja armoton autiomaa kutsuu tutkimaan salojaan. Yksi läpipeluukerta on vasta alkua.
Postapokalyptisessa maailmassa jokainen valinta on merkityksellinen. Yksi elää, toinen kuolee ja rangerit jatkavat matkaansa.
Arvosteltu: PC
inXile Entertainment /
Versio: Steam
Suositus: Intel Core i5 tai AMD:n vastaava, 4 Gt, GeForce GTX 460 tai Radeon HD 5770
Testattu: Intel Core i5-2500K 3,3 GHz, 8 Gt, Radeon HD 6870, Windows 7 / Moninpeli: ei / Ikäraja: 18
Wasteland 2 on Brian Fargon ja joukkorahoituksen voimannäyte. Syvällinen ja tunnelmallinen roolipeli tarjoaa pureksittavaa kymmeniksi tunneiksi.
Ydinasiat hallussa
Ehdin upottamaan Wastelandsiin sen verran tunteja, että sain alkutehtäväsikermän tehtyä, sitten Grimrock II varasi peliaikakorttini. Olin jopa hetken harmissani, koska koukutus Wasteland 2:een oli jo tapahtunut.
Fargo on viisaasti suunnannut pelinsä niille jotka sen maksoivatkin, kultakauden roolipelien perään huokaileville peliharrastajille. Lievästi työlästä käyttöliittymää lukuun ottamatta sain, ainakin alkupalojen mukaan, juuri sitä herkkua mistä maksoinkin.
Dragonfall, Divinity, Wasteland 2, kiitos joukkorahoitus tosi hyvästä roolipelivuodesta.
Nnirvi
87
