World of Warcraft: Legion - Palava maa, valuva taivas

Sarvipäiden ja sekalaisen seurakunnan sukukokoontuminen.

Demonit nousevat haudoistaan, avustaja vapautuu raudoistaan, on tuomiopäivä! Ja Illidanin nimipäivä.

Vuosi 2006. Elän World of Warcraft -urani parhaita aikoja. Tahkoan tuntikausia Molten Corea kiltani kanssa, kaadamme Nefarianin Blackwing Lairissa ja taistelemme tiemme läpi Ahn’Qirajin. Metsästäjäni on yksi serverin parhaiten varustelluista sankareista, kerään kultaa, kunniaa ja ihailevia katseita Ironforgen pankin edessä.
 Raidaamiseni hyytyy, kun ensimmäinen lisäosa, The Burning Crusade, ilmestyy. Siirryn areenalle ja hakkaan itselleni gladiaattori-arvonimen. Jaksan innostua vielä Wrath of the Lich Kingista, mutta pikkuhiljaa innostukseni hiipuu. Pandojen jälkeen olen jo kyllästynyt kurkkuani myöten.
Vuosi 2016, Tuukka-demoni kuiskii korvaani. ”Tee se vielä kerran, uhraudu tiimin puolesta. Ajattele positiivisesti, ehkä nautit siitä edelleen”.
Palaan Azerothiin. Vielä kerran.
 

Esittelen ylepänä gladiaattoriratsuani, ketään ei kiinnosta.


Paluumuuttajan paljastukset

Tuorein lisäosa, Legion, ei keskity Liittouman ja Lauman nahisteluun, tällä kertaa maailmaa uhkaavat Sargeraksen haudasta massoina esiin vyöryvät demonit. Taustapiruna häärää jälleen kukas muukaan kuin Gul’Dan. Mittakaava on massiivinen ja yhteenotot eeppisiä, mutta rehellisesti sanottuna en ole koskaan innostunut Warcraftin taustatarinasta.
Tämä ei johdu käsikirjoituksesta, näyttelijäsuorituksista tai dialogista, vaan tapahtumien ja hahmojen hurjasta määrästä. Maailma on jatkuvassa myllerryksessä: hahmot heräävät kuolleista tai vaihtavat leiriä, uusi pahuus nostaa päätään, välillä julistetaan sota, sitten solmitaan rauha. Ja kohta kaikki alkaa taas alusta. Jos joku on pysynyt kärryillä kaikkien kuuden lisärin ajan, nostan hattua.
Legionin julkaisu sujui hämmästyttävän jouhevasti. Servereille ei tarvinnut jonottaa ja lagi loisti poissaolollaan. Uudistuksista miellyttävin on skaalautuvuus: alueet ja tehtävät voi kahlata haluamassaan järjestyksessä, sillä vihollisten taso määräytyy sankarin tason mukaan. Uudistuksen myötä pelaajat jakautuvat tasaisemmin ympäri Broken Islesia ja luolastoja voi juosta monen tasoisella porukalla. Lisäosan myötä tasokatto on nyt 110, jonne ponnistaa satasesta viikossa tai parissa.
Tuore hahmoluokka on tuplamiekkoja heiluttava, sähäkkäliikkeinen demoninmetsästäjä. Lähitaisteluun erikoistunut tulokas pärjää tankin tai vahingontekijän roolissa, kyvyistä löytyy riittävä kattaus lamautusta (crowd control), aluevahinkoa ja yksittäisiin kohteisiin paukahtavaa lämää. Demoninmetsästäjällä liikkuminen on nautinnollista: hahmo osaa syöksähtää sukkelasti eteenpäin, tuplahypätä ja liukua ilmassa. Munkki ja druidi hymähtävät hyväksyvästi, muut hahmoluokat katsovat kateellisina vieressä.
Aika pian Legionin aloittamisen jälkeen sankarin käteen lyödään artefaktiase, joka kehittyy hieman samaan tapaan kuin alter ego. Ase muuttuu seikkailun myötä voimakkaammaksi ja saa uusia ominaisuuksia, jotka lisäävät yleensä vahinkoa, lisäksi ne saattavat esimerkiksi hidastaa vastustajia tai nopeuttaa sankaria. Kimaltelevat artefaktiesineet ovat komeita ja idea ajan myötä kehittyvästä aseesta on hyvä: luottojouseen syntyy tusinatussaria henkilökohtaisempi suhde. Nimesin omani Irmeliksi.

Mittelöiden mittakaava on massiivinen.


Tuttua, raikasta, toimivaa

Ehdin viettää WoW-taukoa pari vuotta, mutta hyppäsin paussista huolimatta sujuvasti takaisin Azerothiin. Homma tuntui heti tutulta. Juttele kääpiölle, liiskaa 12 demonia, pelasta pandat, kerää aseita ja tanssi lopuksi ripaskaa. Onneksi alkuvaikutelma ei ollut koko totuus. Monet tehtävistä on käsikirjoitettu aiempaa kiinnostavammiksi, tavoistani poiketen jaksoin jopa seurata taustajuonta ja hahmojen edesottamuksia. Kaikkia välivideoita en silti jaksanut katsoa.
Blizzard uskottelee taitavasti, että pelaaja on tärkeä palanen suuressa kokonaisuudessa. Tehtävänantajat tervehtivät sankaria kuin suurta messiasta ja pahikset kavahtavat paikalle singahtavaa seikkailijaa. Broken Islesin maisemissa on täysin omanlaisensa tunnelma ja toistoa on aiempaa vähemmän. Päivästä toiseen samojen tehtävien tahkoamisen sijaan maksimitason saavuttanut sankari voi suorittaa maailmaan satunnaisesti ilmestyviä missioita. Tehtävien teemat vaihtelevat kevyehköstä tasohyppelystä levottomaan T-Rexin kanssa mellastamiseen.
 World of Warcraft näyttää 12-vuotiaaksi peliksi asialliselta. Mörppi on saanut vuosien mittaan lukuisia kasvojenkohotuksia ja sarjakuvamainen grafiikka on kestänyt kohtuullisesti aikaa. WoW tosin näyttää huomattavasti paremmalta liikkeessä kuin kuvissa. Legionin maisemat istuvat kokonaisuuteen kuin nakutettu: vehreät metsät, korkeat vuoristot ja asutuskeskukset toimivat mielekkäänä temmellyskenttänä. Erityisesti pidin hurjista korkeusvaihteluista.
Hahmoluokkien kykyjä on uudistettu jonkin verran ja sankareiden välinen tasapaino hakee vielä uomiaan. Kontrollit eivät ole kokeneet suuria mullistuksia, pelaaminen on samanlaista nappien takomista kuin ennenkin: ensin opetellaan kykyjen oikea käyttöjärjestys vahingon maksimoimiseksi, sitten odotellaan satunnaisesti aktivoituvia ominaisuuksia (procceja) ja lopuksi läväytetään kehiin musertavimmat tappokyvyt. Pelaajien välisessä taistelussa (PvP) avainrooliin nousevat oikein ajoitetut lamautukset, loitsimisen keskeytykset, liikkumisen hidastaminen ja purskevahingon tekeminen.
Joitakin hahmoluokkia, kuten metsästäjää, on uudistettu rankalla kädellä. Aiemmin metsästäjät ovat luottaneet jousiin ja tussareihin, nyt yksi erikoistumisvaihtoehto muuttaa metsästäjän lähitaistelijaksi. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin painotuseroista ja metsästäjä voi edelleen erikoistua tarkka-ampujaksi tai petomestariksi. Vaikka demoninmetsästäjä vaikuttaa tällä hetkellä melkoiselta PvP-jumalalta, tasapainotus voi muuttua jo seuraavassa päivityksessä.
 


Gladiaattorit areenalla

Ammattitaitojen kehittäminen tappiinsa vaatii edelleen vaivaa, mutta samanlaista tahkoamista se ei ole kuin mörpin alkuaikoina. Käsityötaitojen laiminlyönti ei kannata, sillä pätevä lumoaja, nahkuri tai timanttiseppä tienaa taidoillaan ja parantelee esineitään. Rahapulaa potee vain pahin huutokauppahamstraaja, tavallinen tallaaja ansaitsee elantonsa vaikka tehtäviä tekemällä.
Luolastojen ja helpoimpien raidien koluaminen on tehty simppeliksi. Etenkin tankit ja parantajat löytävät peliseuraa hetkessä. Seuran laadukkuus sen sijaan on asia erikseen: sukelsin Eye of Azsharaan hoitamaan tankin tehtäviä, mutta urakka osoittautui haastavammaksi kuin ennakoin. Kovapäiset tiimikaverini lähtivät rynnimään eteenpäin pää kolmantena jalkana ja vetivät kimppuumme hirviökasan. Yritä siinä tankata ja liimata viholliset, kun maagi, metsästäjä, metsästäjän lemmikki ja pappi pomppivat ympäri luolastoa vailla järjen häivää.
Fiksun porukan kanssa keikoista selviää maalaisjärjen käytöllä ja pitämällä silmänsä auki. Tulessa ei kannata seisoa, salamalla höystetty lammikko tekee kipeää ja jättimöllin voimahyökkäys kannattaa väistää. Myös käyttöliittymä antaa vinkkejä pomotaisteluihin. Ei homma ollut näin helppoa kymmenen vuotta sitten!
Pelaajien väliset mittelöt ovat kokeneet merkittäviä muutoksia ja PvP on eriytetty aiempaa voimakkaammin omaksi saarekkeekseen. Erilliset PvP-esineet on poistettu, samoin on hävitetty Honor- ja Conquest-pisteet, joilla esineet aiemmin hankittiin. En ehtinyt areenalle asti, sillä kamppailukausi oli kirjoitushetkellä vasta alkamassa, mutta otin vääntöihin tuntumaa perinteisillä taistelukentillä.
Vanhat taidot, kuten metsästäjän Viper Stingin ja Scatter Shotin, saa käyttöönsä vain pelaajien välisessä taistelussa. Taidot on sijoiteltu uudestaan Honor-kykypuun oksille, joka avautuu koko laajuudessaan PvP-menestyksen myötä. Vaikuttaisi siltä, että honor-pisteiden poistamisen myötä myös isotasoisten harrastama sakinhivutus on vähentynyt. Enää pienen rääpäleen ei tarvitse pelätä joka kerta henkensä edestä, kun maksimitason monsteri tupsahtaa taivaalta viereen.
 

Epäkuolleillakin on tyylitajua.


Vakuuttava comeback

Tekemistä on riittävästi myös tasokaton saavuttamisen jälkeen. Suramarin alue, vaikeimmat luolastot, uudet raidit ja areenoilla mittelö pitävät sankarit kiireisinä. Artefaktiaseen kehittäminen, hahmoluokkakohtaiset tehtävät, parempien varusteiden metsästys ja lopulta lukuisien hahmojen nostaminen maksimitasolle upottavat koukun yhä syvemmälle.
Warlords of Draeonorista en osaa sanoa mitään, mutta minulle Legion on maistuvinta WoWia sitten Burning Crusaden. Skaalautuvuus, PvP:n muutokset, artefaktiaseet ja aiempaa monipuolisemmat tehtävät ovat mainioita uudistuksia. Demoninmetsästäjään en ihastunut erityisemmin, mutta tuore tuttavuus sujahtaa sulavasti muiden hahmoluokkien joukkoon.
Alun perin ajattelin paluuni kestävän vain muutaman viikon, mutta todellisuus näyttää olevan jotain aivan muuta. Mieleni palaa takaisin areenalle ja haluan koluta luolastoja tankin ja parantajan rooleissa. Raidaamisen jätän todennäköisesti väliin, mutta eihän sitä koskaan tiedä.
Tuukka-demoni on luonut hirviön, jota en kohta enää hallitse.

 

World of Warcraft: Legion

Arvosteltu: PC 
Saatavilla: Mac 
Blizzard Entertainment 
Versio: Myynti 
Suositus: Intel Core i5-3330 tai AMD FX-6300, 4 Gt muistia, Radeon R7 260X tai GeForce GTX 750 Ti 
Testattu: Intel Core i7-6700K 4,0 GHz, 16 Gt, 
GeForce GTX 970, Windows 7 
Ikäraja: 12

90