World of Warcraft -lisäri muuttaa maailmaa

World of Warcraft saa The Legion -laajennuksen ensi kesänä, paljasti Blizzard viikolopun Blizzcon-messuilla. Luvassa on uusi hahmoluokka ja tasokaton nosto 110:een

Lisäri käynnistyy pelimaailmatapahtumalla, jossa Legion-julkaisupäivän aattona demonit valtaavat Azerothin, minkä seurauksena horde ja alliance yhdistävät voimansa ja aloittavat vastahyökkäyksen demoneita vastaan. Broken Island -alueelle siirrytään räväkästi avoimen maailman massaquestilla, jossa maihinnousulaivasto iskee demonirannikolle. Tehtävä skaalautuu pelaajamäärän mukaan, joten julkaisupäivän jälkeen maihinnousun pystyy tarvittaessa läpäisemään myös yksin, jos uusia tulokkaita ei satu olemaan servereillä.

Koko Broken Island suunnitellaan skaalautuvaksi. Levelöintivaiheen neljä aluetta voi koluta haluamassaan järjestyksessä ennen kuin siirrytään Suramariin, joka toimii pääasiallisena loppupelialueena. Skaalautuvuus toimii myös tiimissä eli kaverinsa kanssa pystyy pelaamaan, vaikka hahmot olisivat eri tasoilla.

Demonia mä metsästän

Uusi hahmoluokka, Demon Hunter, aloittaa suoraan tasolta 98. Hahmoluokalla on oma introseikkailunsa, joka avaa ominaisuudet Death Knight -alkuseikkailun tyyliin. Demon Hunter vaikuttaa teemallisesti Death Knightin hengeheimolaiselta, sillä demonimetsästykseen elämänsä pyhittänyt sankari on muuttunut vihollistensa kaltaiseksi.

Demon Hunter nojaa lähitaisteluun. Valtaosa hahmoluokan esitellyistä perustaidoista parantaa hahmon liikkuvuutta. Vengeful Retreat tekee aluevahinkoa, voltin taaksepäin ja pudottaa vihollisten nopeutta hetkeksi. Fel Rush taas syöksee demonimetsästäjän eteenpäin ja tekee tulivahinkoa kaikkiin reitillä olleisiin. Spectral Sightilla taas näkee 10 sekunnin ajan myös stealth-hahmot, mikä on erinomaisen hyödyllistä pvpssä. Ennakkopuheiden perusteella Demon Hunterilla on kaksi spekkiä: tankki ja dps.

Lisälevy päivittää vanhojen hahmoluokkien ulkonäköä. Uusien tasojen myötä kykypuut ja taidot menevät taas remonttiin kaikilta, joten Blizzard pitää blogia tulevista muutoksista täällä. Ensimmäisenä käsittelyvuorossa on Hunter

Hahmon levelöinnin rinnalle nostetaan Legionissa myös ase. Uudeksi ominaisuudeksi saadaan artefakti-ase, joka on uniikki jokaiselle hahmoluokalle ja buildille. Aseen ominaisuudet kehittyvät bossien, areenamatsien ja raidien myötä kuin hahmon tasot ikään, jolloin aseen ominaisuuksista tulee osa buildien perusideaa.

Linnoitukset korvataan Class Hall –mekaniikalla, jossa kullakin hahmoluokalla on omat tukikohtansa. Idea muistuttaa druidien Moongladea Warlords of Draenorin garrison-mekaniikoilla maustettuna.

LegionwowDragonHunter

Kaikki ovat aivan tunnelissa

Lisärissä on 10 dungeonia, joista viisi on tarkoitettu levelöinnin sisällöksi. Alueiden tavoin myös luolastot skaalautuvat pelaajan mukaan, jotta eritasoiset pelaajat pääsevät kaikkeen sisältöön käsiksi.

Haaste haetaan Challenge Modesta, jonka vaikeustaso skaalautuu perusturoista kaiken aikansa Wowille pyhittäviin. Saalis tietenkin paranee luolaston vaatimustason mukaan. Luolastoon pääseminen vaatii avainkiven, joka paranee, jos täyttää Challenge Moden aikatavoitteen. Paremmalla avaimella pääsee vaikeampiin luolastoihin ja sitä kautta käsiksi parempaan loottiin.

Lisärin ilmestyessä pelissä on auki kaksi raidialuetta, mutta lisää saadaan päivitysten myötä. Luolastojen suunnittelussa lähtökohtana on, että raidit pidetään lyhyinä ja intensiivisinä. Yli kymmenen bossin grindimaratonien sijaan tavoitteena on suunnitella noin kuuden seitsemän pomon pituisia raideja.

Lootissa pysyy perusideana, että raideista saa parasta mahdollista kamaa, sitten luolastoista ja ulkomaailman tehtävistä saa heikointa saalista. Tiimi yrittää päästä eroon reputation-grindistä, sillä loppupelin Daily Quest -grindi korvataan Wolrd Quest –systeemillä, jossa eteneminen on aikaisempaa vapaampaa. Pelaaja saa päättää keskittyykö pvp-tavoitteisiin, world raid –pomoihin, kukkien keräämiseen tai minipeleihin. Kaikilla pelaajilla on valittavana samat tavoitteet, joten vaihtoehtoiset tehtävät voi sopia myös kaverinsa kanssa, jos ei halua seikkailla yksin.

Uusi laajennus nostaa kamagrindissä vauhdista jääneet taas peliin mukaan. Lisärin ennakkotilajaat saavat välittömästi käyttöönsä levelin 100 hahmon, jos edes tutoriaali on pelattuna. Tarkoituksena on houkutella uusien pelaajien lisäksi myös vanhoja veteraaneja pelin pariin.

World of Warcraftilla on edelleen 5,5 miljoonaa kuukausimaksua maksavaa pelaajaa, mitä voi pitää uskomattomana saavutuksena yli 10 vuotta sitten julkaistulle nettiropelle.