Kissatappelu pukuhuoneessa. Sydänkohtaus selostamossa. Showpainissa voi tapahtua lähes mitä tahansa.
Showpainijoissa ja ammattipoliitikoissa on paljon samaa. Molempien pitää kyetä esittämään naama peruslukemilla pöyristyttäviä väitteitä ja suurimman palkinnon kerää se, joka saa suuren yleisön uskomaan puheitaan. Ei ihmekään, että trikoopainissa ansioitunut Jesse Ventura eteni poliittisella urallaan aina Minnesotan kuvernööriksi.
Yuke’sin kehittämistä WWE-peleistä paistaa aito intohimo showpainia kohtaan. Lähdemateriaalia kohdellaan kunnioittaen ja painipelit vangitsevat urheiluspektaakkelin tiukan ytimen. WWE on yhtä kuin suurimmat tähtensä: ilman Brock Lesnaria, John Cenaa ja Seth Rollinsia show olisi huomattavasti laimeampi ja suuren yleisön mielenkiinto nuupahtaisi nopeasti.
Kausipäivitykset tyytyvät yleensä hiomaan sarjaa maltillisesti osa osalta, suuria riskejä vältellään viimeiseen asti. Yuke’s ei kuitenkaan pelkää kokeilla uusia asioita: välillä mennään metsään, toisinaan osutaan kultasuoneen. Tänä vuonna japanilaiset heittävät Showcase-pelitilan yli laidan ja nostavat keskiöön uratilan, WWE Universen ja älyttömän laajan kustomoinnin.
WWE 2K17 on painifanin aarreaitta, mutta viihdyttääkö muskelikimppujen testosteroniähinä muitakin?
Jos se tuntuu painilta…
WWE:n tärkein osa-alue on tietysti itse paini. Komeinkaan kromi ja mainiot pelimuodot eivät pelasta kokonaisuutta, jos itse kamppailut ovat karmeaa kuraa. Onneksi paini toimii kuin Lesnarin F5: liikkeissä on lennokkuutta ja iskuissa painon tuntua. Kun kaksi 120-kiloista karjua törmää yhteen kehän keskellä, heilahtaa itsekin nojatuolissa kuin huomaamatta.
Kamppailuissa korostuvat ajoitus, taktiikka ja nopea päätöksenteko. Painijoiden liikerepertuaarin tuntemus ja pikkuhiljaa karttuva ottelukokemus ovat menestyksen kannalta tärkeitä. Pelillisistä hienosäädöistä merkittävimmästä päästä on kohteen valitsemisen helpottaminen. Monen painijan mittelöt eivät ole yhtä tuskaisia kuin aiemmin, napakamman ja selkeämmän manuaalikohdistuksen ansiosta parin vierekkäisen vastustajan muiluttaminen onnistuu entistä kätevämmin.
Jos ottelu ei suju toivomusten mukaan, kehästä voi pyörähtää ulos hengähdystauolle ja luovuttaa estradin hetkeksi muille painijoille. Toiminnan keskelle kannattaa palata, kun tilanne näyttää itselle edulliselta. Valmiiksi pehmitetyn Rollinsin selkään hyökkääminen ei ole pelkuruutta, vaan fiksua opportunismia. Dramaattinen paluu kehään ja selätyksen estäminen ottelun viime hetkillä on WWE:tä parhaimmillaan.
Kahinoita ei tarvitse rajoittaa kehään, sillä matsata voi myös kulisseissa tai katsomossa. Pukuhuoneen huonekalut ja painijoiden purukalusto menevät uusiksi, kun körmyt (tai diivat) riehuvat kulissien takana. Mukana ei ole kokonaan uusia ottelutyyppejä, mutta tikapuumatsit ja TLC tuntuvat uudistusten ansiosta tuoreemmilta.
Jos se näyttää painilta…
Showcase oli viime vuoden parhaita pelimuotoja, siksi on harmillista, että se on riisuttu pois tämän vuoden paketista. Sisältöä ja pelimuotoja on edelleen enemmän kuin riittävästi, mutta viime vuosien Showcase-kampanjat ovat yhdistäneet mainiosti WWE:n historialliset merkkihetket totta ja tarua hämärtäviin fantasiaotteluihin.
Tarjonnasta tärkeimmäksi nousee uratila, MyCareer, joka on laajoine kustomointimahdollisuuksineen askartelijan unelma. Oletko aina halunnut nähdä valkoisessa spandex-asussa kehää hallitsevan Power Rangerin? Nyt se onnistuu. Oman ukkelinsa tai akkelinsa voi luoda juuri sellaiseksi kuin haluaa, rajana on vain mielikuvitus.
Urassa riittää tahkottavaa, eikä tarina nytkähdä liikkeelle erityisen vauhdikkaasti. Hahmoaan voi kehittää haluamaansa suuntaan, mutta viikosta toiseen jatkuva kiistakumppanien kanssa nahistelu alkaa toistaa itseään varsin nopeasti. Huipulle ja Hall of Fameen nousee vain kovalla työllä. Onhan se realistista, mutta samalla puuduttavaa. Vaihtelu tekisi uralle terää.
Oma lukunsa ovat promopuheet. Uraansa luovan painijan pitää lämmittää yleisöä ja katsomon virittäminen oikeaan tunnelmaan vaatii lahjakasta leukojen louskutusta. Eri kaupunkien yleisöt halajavat erilaisia puheita ja pullistelua, mutta hyvä idea toteutetaan vaisusti ja tuntuu muutenkin hieman irralliselta muusta sisällöstä. Ehkä en vain oululaisena ymmärrä mahtipontisten palopuheiden merkitystä.
Uran aikana menossa heiluu mukana Paul Heyman. Kulisseissa operoiva taustavaikuttaja on taitava supliikkimies, joka sähköistää olemuksellaan kohtaukset. Karismaattinen kaljupää on onnistunut lisä tarinaan, mutta herättää samalla kysymyksen: miksi Heymanin kaltaisia karaktäärejä ei nosteta vielä voimakkaammin esille? Kiinnostavat persoonat ovat WWE:lle kaikki kaikessa, heitä kannattaisi hyödyntää myös videopeliformaatissa.
Se on painia!
WWE Universe tekee parhaansa paikatakseen Showcasen jättämän aukon. Se onnistuu tehtävässä osittain: painijakokoonpanon hallinta, otteluiden järjestäminen, vihamiesten kinastelut ja tiimimittelöt pitävät McMahon-wannaben kiireisenä. Juonikuviot, liittoumat ja vihamielisyydet kehittyvät ottelutapahtumien perusteella.
Painijakaarti on hurjan laaja. Noin 170-päinen lista koostuu nykyisistä supertähdistä ja diivoista sekä menneiden aikojen legendoista. Hahmot on mallinnettu tinkimättömästi: painijoiden kehääntulot, elekieli ja tunnusliikkeet on toteutettu viimeistä piirtoa myöten esikuville uskollisesti. Kun The Rock takoo rintaansa ja nostaa mestaruusvyön ilmaan, on helppo unohtaa seuraavansa peliä. Hiphop-painotteinen musiikkiraita on tällä kertaa Sean Combsin käsialaa. Selostus ja äänimaailma ajavat asiansa, joskin ne ovat muuttuneet vain niukasti viime vuodesta.
Peruspelin sisältöä täydennetään dlc-paketeilla, jotka lisäävät mukaan muun muassa Hall of Fame -painijoiden 80- ja 90-luvun Showcase-matseja. Jotkut painifanit varmasti pahoittavat kolmenkympin kausipassin takia mielensä, mutta jo pelkässä peruspelissä on todella runsaasti sisältöä ja hurjan paljon muokattavaa. Kausipassi on vain hintava sokerikuorrutus jättikakun päällä.
WWE 2K17 ei ole täydellinen iteraatio pohjimmiltaan tutusta painipelistä, mutta se tyydyttää showpainin ystävien vuosittaisen nälän. Muut pudistelevat kummastuneina päitään ja ihmettelevät, mikä saa aikuisen miehen katsomaan trikooasuisia, hikisiä lihaskimppuja, jotka huutelevat toisilleen törkeyksiä.
Teatteritarjontaa on monenlaista. Nautin omani mieluummin yliampuvan lapsellisena ja kertakaikkisen viihdyttävänä kuin kuivakkana pukudraamana tai pesukonesotilaina. Aikuisuus on yliarvostettua.
WWE 2K17
Arvosteltu: PS4 Saatavilla: Xbox One, Xbox 360, PS3
Yuke’s/2K Sports
Versio: Arvostelu
Moninpeli: 2-6 pelaajaa
Ikäraja: 16
80
