Eiväthän zombipelit lopu ikinä, kun ne kerran kuoltuaan taas heräävät eloon!
Huokailtuani vuosia Walking Deadin sopeutumiskyvyttömiä törppöjä, lankesin omaan hubrikseeni: zombi tuli nurkan takaa ja yllätti minut täysin.
Se puri yllättävän kovaa, tämä pc:lle ja uusille konsoleille käännetty, Wii U:n aliarvostettu ZombiU -selviytymispeli, nyt ilman viimeistä vokaalia. Niskalaukaus ei riittänyt Zombin tappamiseen. Samalla historia tekee ympyrän, sillä jo vuonna 1990 Ubisoft julkaisi pelin nimeltä Zombi. Onko se kaikkien zombipelien potilas nolla, infektion alku?
Kuppi Deetä ja sympatiaa
Zombi ei ole normaali voimafantasiavetoinen splatterfest, vaan ruma ja kankea selviytymistarina, jonka muinaiseen ennustukseen nojaavan kässärin olisi voinut kirjoittaa maestro Dan Brown.
John Dee (1527-1608) oli paitsi kuningatar Elisabetin neuvonantaja, myös matemaatikko, astrologi ja alkemisti. Hän ennusti, että 2012 alkaa maailmanloppu, ja siltä se kyllä pelissä näyttääkin. Onneksi Dee perusti myös salaseuran, Deen Korpit, jotka ehkä voivat asialle jotain.
Uusi kulkutauti on tehnyt Lontoosta aution suurkaupungin, jonka kaduilla partioi enää eläviä kuolleita uutta saalista etsimässä. Smogia muistellaan jo kaivaten, sillä Zombin Lontoo on vihertävän usvan peittämä pimeä, kuollut kaupunki.
Tutuksi tulevat sellaiset turistikohteet kuin Tower ja Buckinghamin palatsi. Olisi kiva tietää kuinka akkuraatisti ne on mallinnettu, muutenkin kuin ulkoa. Siihen olin myös pettynyt, että vaikka pelissä on kuningatar Elizabetille omistettu, lisko-ihmisiin viittaava monologi, Elisabet Epäkuollut ei tule käytävällä vastaan.
Seuraava!
Zombin ehkäpä paras keksintö on se, että siinä ”sankarit” ovat kulutustavaraa. Kun yksi kuolee, tilalle arvotaan toinen. Tribaalitatuoitujen vahatukkien ja treenattujen klubiamatsonien asemasta Lontoon henkiinjääneet edustavat puhdasta brittien bulkkirahvasta, sitä jolla selvästi on hevosen geenejä.
Ensimmäinen yrittäjäni, jonka nimeä en edes muista, aloitti keskeltä zombialuetta ja kun kontrollit eivät olleet vielä hallussa, kuoli aika nopsasti. Hetkeä myöhemmin seuraava satunnainen arkisankari heräsi turvatalon telttasängyltä. Lettipäinen huligaanityttö selvisikin hengissä melkein kaksi tuntia.
Ääni kaiuttimissa, The Prepper, antaa survivoreille aloituspakkauksen ja yleensä seuraaavan tehtävän. Apuna on iPadi, tarkemmin ihmePadi, joka toimii muun muassa liikehavaitsimena ja esineet sekä ovet paljastavana ympäristöskannerina, se jopa osaa kertoa, mitkä zombit kantavat esineitä. Padiin saa pelin kuluessa parempia päivityksiä.
Kentistä tietysti löytyy kerättävää, mutta kun kuolee, kamat jäävät raadon reppuun. Niinpä mukavan darksoulaavasti seuraava yrittäjä joutuu etsimään zombiksi muuttuneen edeltäjänsä, tappaa hänet taas ja lootata repun. Matkalla ei enää kannata kuolla, sillä silloin kamat häviävät lopullisesti.
Temppu ei kuulosta kummoiselta, mutta toimii tosi hyvin. Parissa tunnissa kaljuna taksikuskina ehdin jo kiintyä alter egooni, teki pahaa kun pubi-isäntänä palasin ja löin siltä pään rikki.
Bite me!
Jo Wii U -alkuperä kertoo, ettei Lontoosta kannata toivoa zombilaumojen täyttämää hiekkalaatikkoversiota. Toisaalta kenttädesign tuo taas mieleen Dark Soulsin, vieläpä hyvällä tavalla. Alueelta toiselle liikutaan ensin suoraan (tai siis kiertäen), mutta niille avataan oikoreittejä tai löydetään jopa pikamatkustuksen mahdollistava viemäri.
Myös pelin tallennuksen mahdollistavat turvapaikat ovat kuin Soulsin bonfiret, siis piilossa. Vain niissä pelin voi tallentaa. Menetin neljä tuntia pelissä edistymistä, kun en tajunnut aina seivata ja yhtäkkiä peli leikkasi kiinni.
Zombin vaikeustaso on sopivassa kuosissa, sillä elävät kuolleet ovat tarpeeksi vaarallisia, ettei niihin suhtaudu vain hidasteina. Kun zombi lyö, se verottaa vain terveyttä, mutta jos se pääsee puremaan, se oli siinä. Paikat ovat ahtaita, näkyvyys heikko, ja aseiden vaihto kriisitilanteessa sen verran tahmeaa, että pelissä on helppo kuolla möhlimiseen.
Alkudemon laumavisioista huolimatta kaduilla vaeltelee enemmän yksinäisiä sieluja kuin kunnon hordeja, mikä on sääli. Muut elävät ihmiset ovat harvinaisia, pelin tunnelmaa sen loppupuolella rikkova King Boris saa toivomaan että niitä olisi vielä vähemmän.
Taisto Täppääjä ja mailan mahti
Jokainen survivor saa aloituspakkauksessa taikapadin lisäksi aina taskulampun, pistoolin ja kuusi ammusta plus krikettimailan.
Kuten kriisissä kuuluukin, tavara on kortilla. Ammuksiakin kerätään yleensä muutama kerrallaan. Henkilökohtaisesti liikuin nauloitettu pesäpallomaila kädessäni, sitä kun ei tarvitse ladata.
Kentiltä löytyvät miinat, kranaatit ja molotovincocktailit selittyvät sillä, että Lontoo selvästi on sotinut zombeja vastaan ja hävinnyt. Näiden herkkujen keräilyä haittaa se, että inventaario, joka myös reppuna tunnetaan, on päivityksenkin jälkeen ahdas kuin progressiivinen maailmankuva. Silti krikettimailaa tai pistoolia ei saa heittää pois, vaikka olisi jo löytänyt parempaa tilalle.
Ammuskelupeliksi Zombista ei ole. Se saattaa olla Wii U -versiossa parempaa, koska se oli kuulemma epätarkkaa, paniikkia lietsovaa Motella tähtäämistä. Aseäänet ovat ohuita, mutta plussaa tulee siitä, että aseet ovat hyvin peruskamaa. Jos löytää konetuliaseen, sen yleensä löytää loogisesta paikasta. Hymyilytti kun lastentarhan lukitussa pihamökissä oli Magnum-pistooli: eivät Britannian pikku päivänsäteet taida enää uskoa vain aikuisen sanaa.
Olisi kiva kehua lähitaistelua soulsmaiseksi, mutta se on enemmänkin vain ruhjomista, raakaa hakkaamista yhdellä liikkeellä. Toisaalta, mitä muutakaan se olisi? Brutaalia vaikutelmaa tehostaa pelihahmon vihainen, lyöntejä myötäävä huuto.
Siinä missä toimistonvirkailijan näköinen normikansalainen tippuu usein yhdellä kunnon mojauksella päähän, kypärään ja body armouriin pukeutunutta mellakkapoliisia saa piestä kauan ja huolella. Pelissä on muutama uskottavuuden rajoja venyttävä erikoiszombi, mutta onneksi ei mitään ne lopullisesti rikkovia pomohirviöitä.
Pelillä on aika hauska käsitys fysiikasta. Kun infektoituneita mäjäyttää, ne reagoivat kuin painottomat kuminuket, välillä tosi erikoisesti lennellen. En jaksanut rasittua siitä, minusta se oli samanlainen viehättävä anomalia kuin Dark Soulsin nilkkoihin takertuvat painottomat ruumiit.
U win, Wii!
Vähän parempaa grafiikkaa lukuunottamatta jopa pc-Zombi on Wii U -version vähäpoika. Alkuperäinen käytti taitavasti hyväkseen Wii U:n Gamepadia, katse piti kääntää pelistä padiin. Normikoneversioissa Gamepadin toiminnot näkyvät pääruudulla, ja alkuperäinen immersio kärsii.
Toinen niskalaukaus ammuttiin moninpeliin. Poissa on sekä varsinainen moninpeli (joka ei kuulemma ollut kummoinen) mutta myös darksoulsmainen metapeli, eli viestien jättäminen muille pelaajille, sekä muiden kuolleiden pelaajien näkyminen (kamoineen) minun pelissäni. Näin kyllä zombeja, jotka on merkitty kuin pelaajan raadot, mutta niiltä tippuu vain aseenparannusosia.
Käännöstyöhön ei ole tuhlattu ruutia, konsolikompromissien sietokykyä pitää löytyä. Aluksi minuakin häiritsi kun kaikki kävelyä kummempi, eli kiipeäminen ja ahtaisiin paikkoihin ryömiminen, onnistui vain toimintanapilla. Formaattipelaajia selkeästi ärsyttää sekin ettei pelissä hypitä eikä hiivitä.
Onko sillä jotain väliä? Ei.
Tyhmät zombit ärisevät
Zombi on ruma ja rupinen, joten sitä olisi helppo haukkua. Varsinkin kun Steamistakin ostettuna Ubin rakastettu Uplay tunkee mukaan kuin köyhä sukulainen. Mutta jos valitus olisi luonnonvara, eläisimme loputtoman energian mahdollistamassa paratiisissa, ja siitäkin joku valittaisi.
Vaikka Zombissa on vikansa, minä todella pidin siitä. Onhan se selvää välipala-ainesta, mutta kahdella kympillä sain vajaat parikymmentä tuntia hyvää survivaltunnelmaa ja monta kelpo säikytystä. Tuliaseita olisi saanut pihtailla enemmänkin, lopussa minulla oli jemmassa niin valikoimaa kuin ammuksia, ja survival-aspekti alkaa olla enemmänkin zombeksien ongelma.
Zombipelien ongelma on niiden kehittäjien zombirasismi. Zombit ovat niin lolzor noloja, että realistisen zombisurvivalin asemasta pitää ironisesti tehdä yliammuttua läträystä (Dead Rising), pilata peli ylikestävillä sankareilla (Left 2 Deadit) tai vaikka tyhmillä asekeksinnöillä (Dead Islandin ja Dying Lightin craftaus)
Zombi tekee sen oikein, että sen elävät kuolleet ovat oikea uhka. Huolimattoman pelaajan turvana ei ole pelin pikatallennusta, automaattisia save pointeja, eikä pelaajan rankaisematta jättävää henkiinheräämistä kotitukikohdassa, kaikki kamat kivasti tallella.
Jos oikein tuntuu olo rohkealta, Zombissa on tarjolla Survivor-moodi, jossa koko peli on ohi kun ensimmäisen kerran kuolee.
ZombieU ei kelvannut Nipottajille, joten jatkoa on turha odottaa. Käännös normikoneilla antaa Zombin omaperäiselle visiolle kuitenkin mahdollisuuden herätä henkiin jonkin tulevan zombipelin nahoissa.
Aidosti ahdistava elävien kuolleiden maailmanloppu on iloinen asia.
Zombi
Arvosteltu: PC
Saatavilla: PS4, Xbox One
Straight Right /Ubisoft
Versio: 1.00
Minimi: Dual Core 2.6 Ghz/ 4 Gt RAM, GeForce GTS 450 tai Radeon HD5770 (1024 Mt VRAM)
83
