Tosielämän kokemukseni golfista rajoittuvat muutaman kesän takaiseen opetusreissuun. Eräs ystäväni puhui tuolloin suu vaahdossa tästä kuningaslajista, joten olihan sitä pakko päästä kokeilemaan. Muutaman tunnin retki viheriölle opetti kaksi asiaa: minun kehoani ole luotu golf-mailan jatkeeksi ja sen, että ainakin Seinäjoen golf-kentän läheisyydessä viihtyy pirun isoja paarmoja.

Konsoligolfia pelatessa verenimijöistä ei tarvitse huolehtia ja peliohjain on korvannut fyysiset rajoitteet. Nyt, kun liiketunnistusohjaimet ovat lyöneet itsensä läpi, myös konsoligolf on muuttunut fyysiseksi suorittamiseksi. Xboxin Kinect lisää tähän yhtälöön kokonaan oman lisämausteensa, sillä kameraohjain ainakin teoriassa edellyttää kropalta saman kuin analoginenkin golf.

Käytännössä homma ei mene ihan putkeen, sillä Kinect-golf on viiveen rikastamaan hutkintaa, jossa kameran edessä toikkarointi vaihtuu nopeasti takaisin ohjaimen nappuloiden hipelöintiin. EA:n pelisarjan mainio ohjaustuntuma ei ole siirtynyt liiketunnistettavaan muotoon, sillä mielikuvitusmailan heilauttamisessa tuntuma on hukassa. Jos swingi on hallussa, tilanne lienee toinen. Itse en saanut tuotetuksi kameraohjaimen edessä kuin kirosanoja.

Kun Kinect-kikkailun unohtaa, herra Woodsin nimikkopeli tarjoaa taattua hupia, joka varmasti uppoaa harrastajiin. Tattia tökkimällä irtoavat lyönnit vaativat taitoa onnistuakseen, joten kyseessä ei ole mikään Everybody's Golf. Lyönti lähtee vetämällä sauva ensin taakse ja sitten tökkäämällä eteenpäin. Peli laskee paitsi liikeradan, myös tökkäykseen käytetyn voiman.

Peliin pääsee nopeasti sisälle, mutta touhussa on mukavasti syvyyttä. Peli onnistui liimaamaan jopa tällaisen ummikon sohvalle, joten jossain sen täytyy onnistua.

Tiikeriksi tiikerin paikalle

Perinteisten pelimuotojen lisäksi onnennumero kolmetoista tarjoaa Tiger Woodsin urasta kertovan tarinapelin. Valitettavasti tarinassa keskitytään vain pallon lätkimiseen. Pettymys oli valtaisa, kun tajusin, ettei golflegendan yksityiselämää pääse roolipelaamaan. Irtosuhteet ja muu sekoilu olisi ollut lähes täydellinen Kinect-sovellus, mutta ei sitten.

Urapelin kylkiäiseksi tällainen tarinalla ryyditetty kasvukertomus on omiaan. Välivideoita vielä ryyditetään Tiikerin kommenttiraidalla. Harvoin urheilupelissä on näin tarinallista otetta ja lähestymistapa toimisi erinomaisesti myös muissa EA:n tuotoksissa. Esimerkiksi Teemu Selänteen urasta kertova pelimuoto olisi kuumaa valuttaa NHL-sarjan tuotoksiin.

En ole aikaisempia Tigereita pelannut, mutta ainakin tämän vuosipäivitys onnistui vakuuttamaan myös kaltaiseni vannoutuneen minigolfin ystävän. Todelliset harrastajat tuskin piittaavat Tiger Woodsin interaktiivisesta elämänkerrasta, mutta omasta mielestäni tarinallisuuden lisääminen myös urheilupeleihin on suuntaus, jota ilman muuta pitää tukea.

Jos valita pitää, pienet tarinat purevat minuun huomattavasti paremmin kuin puolivillainen liiketunnistuskikkailu. Kameran edessä toikkaroinnilla on toki hopeareunuksensa, sillä nyt minun ei tarvitse poistua viileästä olohuoneesta luontoon paarmojen syötäväksi.

Tiger Woodsin nimikkopeliä tuunataan Kinect-kikkailulla ja kansikuvapojan elämänkerralla.

82