Heimot-näyte ilmaiseksi

Hei pelikansa!

Nyt olisi asiaa erityisesti pen&paper roolipeleistä kiinnostuneille. Ironspine tarjoaa ilmaista näytettä Heimot- pelistä ladattavaksi, joten jos ette ole päässeet vielä kokeilemaan tai pohditte kyseisen kirjan ostoa, niin nyt kannattaa käydä lunastamassa kokeiluseikkailu! Kokeilupakettissa varsinaisen pelin säännöt ovat yksinkertaistettu niin, että keltanokkaisenkin ropettajan on helppo päästä vauhtiin. Sivustolta löytyy muutakin ladattavaa materiaalia(hahmopapereita, tähtikarttoja) jota kannattaa hyödyntää vaikka olisikin jo Heimot-konkari. Jos syystä tai toisesta ette vielä tiedä mikä Ironspine on, kannattaa käydä lukaisemassa mukaan linkitetty sivusto. Lyhyesti kerrottakoon, että kyseessä on suomalainen roolipelikustantamo/ julkaisija joka on toiminut roolipelien parissa vajaan vuosikymmenen. Neljästä Ironspinen roolipelistä löytyy allekirjoittaneen hyllystä kolme, Heimot on näistä eniten pelattu ja suosittelenkin kaikkia kokeilemaan, jos tämä on mennyt tutkan ohi! Uskoisin, että Heimot on sopiva aloituspeli kokemattomalle pelaajalle sillä kirja on suomenkielinen ja hahmonluonti helppoa. Säännöt uppoavat päähän kyllä ja mikäli niissä on jotain joka ei toimi kampanjassasi, kunnon roolipelaajat kyllä tietävät, että peluuttaja saa rukata sääntöjä omaan peliin sopivammaksi sillä peluuttaja= jumala.

Kyseessä on napakasti kuvattuna synkkä scifi- peli tutkimattomine raja-alueineen, avaruusolioineen ja sotineen (etenkin Firely:n ja Dune:n ystävien uskotaan nauttivan tästä pläjäyksestä). Pelin maailmassa riittää mielenkiinoista taustatarinaa, erilaisia kohtaloita, historiaa, uskontoja ja kulttuureita jotka luovat oivan pohjan unohtumattomalle tähtiretkelle. Pelin lore antaa hyvät mahdollisuudet mielikuvituksellisemmalle peluuttajalle keksiä myös omia juttuja maailmaan. Jos innostutte näytteestä, käykää ihmeessä hankkimassa koko kirja Ironspinen nettisivuilta tai paikallisesta peliliikkeestänne.

Kerää siis kaverisi kasaan, lataa ilmainen näyte pelistä, varustaudu parilla perinteisellä 6 sivuisella nopalla ja kirjoitustarvikkeilla, äläkä unohda synkkää scifi-henkeä ja mielikuvistusta!

Hyviä pelihetkiä.