DLC, eli dowloadable content on peleihin verkon kautta ladattavaa lisäsisältöä. PC:llä ladattavat päivitykset, laajennukset ja modit ovat olleet arkipäivää lähes koko sen pelikoneena toimimisen ajan, mutta kotikonsolit pääsivät nauttimaan lisäsisältöjen ihanuuksista vasta Segan Dreamcastin ja sen verkko-ominaisuuksien myötä. Läheskään kaikki eivät heti ymmärtäneet ilmiön potentiaalia ja esimerkiksi Sony PlayStation 2:n kanssa jätti DLC:t huomiotta kokonaan. Oikeasta ladattavan lisäsisällön vallankumouksesta voidaan puhua vasta seitsemännen konsolisukupolven ja sen tuomien internetyhteyksien myötä. DLC:n sisältö vaihtelee laidasta laitaan aina vaihtoehtoisista asusteista pelihahmoille aina täysimittaisiin, monta tuntia kestäviin kokonaisuuksiin. Myös hintahaarukka on melkoinen.
Itse tutustuin ensimmäisen kerran DLC:iin Guitar Heron myötä. Kovaksikeitettynä muovikitaristina ihastuin ikihyviksi ajatukseen uusien kappaleiden lataamisesta yhä laajentuvasta tarjonnasta. Alle euron hinta/kipale kuulosti mahtavalta diililtä, mutta nyt jälkeenpäin ajateltuna tuhlasin useita kymmeniä euroja sisältöön, jota en kuitenkaan kauhean monta kertaa edes käyttänyt. Guitar Heron jälkeen tulivat perinteisemmät pelit ja jaksoin yhä olla positiivisella mielellä. Miksi odottaa monta vuotta jatko-osaa suosikkipeliinsä, kun voi saada lisää jo muutaman kuukauden kuluttua ilmestymisestä? Lisäksi suuri osa toi mukanaan lisää kerättäviä saavutuksia, joten pakko-oireisena ihmisenä ja trophyhorona tuli joitakin hommattua pelkästään sen vuoksi, että saa PSN profiiliinsa pelin achievementprosentiksi 100%
Sitten onneni ympärille alkoi kerääntyä tummia pilviä. Muutama DLC nimittäin oli hinta-laatusuhteeltaan niin uskomattoman epätasapainossa, että aloin haistaa rahastuksen käryä. Sen jälkeen kaupan hyllyille alkoi ilmestyä ennakkotilaajan versioita, erikoispainoksia ja ihan vain tavallisia uusia pelejä, jotka ostaessaan sai esimerkiksi jonkin erikoisen aseen verkkopeliin, ladattavia pukuja pelihahmoille tai pari lisäkenttää, asioita, joista käytetyn teoksen ostaja voisi vain uneksia. Paitsi tietenkin, jos rahassa löytyi. Pahimmassa vaiheessa ilmiö oli jopa niin iso, että pelimediassa huhuttiin yhtiöiden lukitsevan levyille tarkoitukselle jotain sellaista sisältöä, jonka saa avattua vasta parin kuukauden päästä korvausta vatsaan. Näin tavallisen hintaisesta uudesta pelistä saisi käärittyä vieläkin sievoisemmat summat.
Tässä vaiheessa edes riippuvuuteni trophyjen keräämiseen ei saanut allekirjoittanutta maksamaan DLC:sta. Boikotoin ilmiötä aikani ja ostin lähinnä pelien Game of the Year editioneita, joiden mukana saatiin kaikki ladattava lisäsisältö normaalin pelin hinnalla. Nykyään olen hieman höllännyt suitsia ja saatan joskus sortua lataamaan jotain satunnaista oikeasti hyvään peliin. Tällöinkin on pakko tarkasti lukea pelimediasta, onko paketti vaivan arvoinen, vai onko kyseessä puolivillainen rahastus.
DLC kokemuksiini mahtuu paljon sekä hyviä, että huonoja kokemuksia. Haluaisinkin jakaa Pelit.fi lukijoiden kanssa viisi kumpaakin ja kuulisin kernaasti myös muiden kokemuksia sekä itse ladattavasta lisäsisällöstä, että esimerkkejä ostamisen arvoisista ja myös kartettavista tapauksista.
Huonot Kokemukset
Bioshock 2 - Rapture Metro Map Pack
Pakko tunnustaa, että tämä DLC:n latasin ihan vain sen takia, että halusin saada 100% pelin trophyista. Itse pelin platinakriteereihin kuuluu saavuttaa multiplayerin taso 40 ja vietinkin moninpelin kanssa lähemmäs 24 tuntia. Koko tänä aikana en nähnyt ainoatakaan tämän DLC-paketin uusista kartoista, koska niiden ilmestymiseksi matsien jokaisella pelaajalla täytyi olla tämä paketti ladattuna. Kaikesta päätellen menekki ei ollut ollut kauhean suuri ja sanomattakin selvää, että trophyt ja vastine rahoille jäi saamatta. Toki olisin voinut saavuttaa nämä palkinnot boostaamisen avulla, mutta siinä vaiheessa, kun platinatrophy kilahti tilille, olin jo niin kypsynyt koko multiplayeriin, että annoin asian olla. Tästä syystä saan katsella Bioshock 2:n trophyissa vaivaista 90% saavutusastetta.
L.A.Noire - kaikki DLC
L.A. Noire itsessään oli todella hyvin tehty ja viihdyttävä peli. Ladattava lisäsisältö taas vaikutti juurikin siltä, mistä ylempänä kirjoitin, eli tahallaan myöhemmin julkaistavaksi tarkoitettua jo pelin ilmestymisvaiheessa valmista ollutta sisältöä. Kaiken lisäksi keissit eivät olleet läheskään yhtä kiinnostavia kuin pääpelissä, joten tuli hieman petetty olo. No, onneksi jokaisesta tehtäväpaketista sai vähintään 5 trophya lohdutukseksi suhteellisen kivuttomasti.
Dragon Age: Origins - Warden's Keep, The Stone Prisoner, Return to Ostagar, Darkspawn Chronicles, Leliana's Song
Pelinä Dragon Age vakuutti, vaikka kyseessä olikin "hieman" riisuttu PS3:n versio. Mikä taas ei vakuuttanut, oli sen ladattava lisäsisältö, joka omalla tavallaan laajensi lorea, mutta oli kestoltaan niin vaisua, että juuri kun alkuun pääsi saikin jo lopetella. Erityisesti Darkspawn Chronicles sai pääaisassa vihaiseksi. Witch Huntia en tähän sisällytä, koska Morrigan ja The Golems of Amgarrakin Harvester bossi oli ihan kiva haaste Hardilla trophyn perässä. Muuten pistän rahastuksen piikkiin.
Assassin's Creed Revelations - The Lost Archive
Portalilta häikäilettömästi kopioivat pulmailupähkinät, jotka avasivat Desmondin menneisyyttä aiheuttivat vihaa pääpelissäkin, joten en voi muuta kuin arvailla syitä, miksi konseptista on tehty myös ihan täysimittainen DLC. Subject 16:een keskittyvä first person palikkapulmailu ei ole Assassin's Creedia ja erityisesti huono toteutus ylisuuren hinnan kera muodostavat sellaisen tuplapahan, että sisällön olemassaoloa on vaikea oikeuttaa.
Final Fantasy XIII-2 - KAIKKI DLC
Kun kuulin tulossa olevan ladattavaa lisäsisältöä lempparipelisarjaani, olin luonnollisesti onnesta soikeana. Erityisesti kun FFXIII-2:n loppu oli LIEVÄSTI sanoen epätyydyttävä, janosin vastauksia. Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen, kun vihdoin tajusin mitä sain. Pari hassua Colosseumtaistelua, joista voiton siunaannuttua pelaajalla on 1/50 mahdollisuus värvätä vastustajansa monsterina joukkueeseen, Texas Hold 'Emia Sazhilla Serendipity kasinolla täysin mielivaltaisilla säännöillä ja viimeisenä lopullinen kettuilu: Lightningin ja Caiuksen kaksintaistelu, jota pitää grindata uudelleen, uudelleen, uudelleen ja uudelleen, että lopulta voitat ja saat katsoa mahdollisesti vielä pääpeliäkin epätyydyttävämmän loppuanimaation. Tämä dlc kokonaisuus taisi olla se tekijä, joka lopulta katkaisi kamelin selän ja sai aikaan pitkään jatkuneen boikotin DLC:a vastaan.
Hyvät kokemukset
The Beatles: Rock Band - Abbey Road medley
Fab Fourin tuotantoon keskittyvässä Rock Band pelissä on yhteensä kuusi kappaletta nelikon viimeiseltä yhdessä nauhoitetulta studioalbumilta, mutta se paras jäi uupumaan, eli kuuluisa Abbey Road-sikermä, joka teoksen lopussa kilpailee koko yhtyeen parhaimman kokonaisuuden tittelistä. Erityisesti Beatles-fanille jokaisen pennin arvoinen ja hyvin toteutettu lisäsisältö!
Bioshock 2 - Minerva's Den
Jos kohta Bioshock 2:n multiplayerin DLC oli osasyynä tulevaan lisäsisällön boikotin aloittamiseen, oli sen tarinallinen DLC sitten jotain ihan muuta. Andrew Ryanin dystopiassa suljettujen ovien takana rakennetun tekoälyn edesottamuksia ruotiva tarina sopii täydellisesti Rapturen loreen ja nousee joissakin kohdin jopa pääpelin tasolle ja yli.
Red Dead Redemption - Undead Nightmare
Kertakaikkiaan. Koko Red Dead Redemptionin valtava villi länsi zombeilla ja mytologisilla monstereilla varustettuna? Toimii! Olen varmaan viettänyt tämän DLC:n kanssa kaikista eniten aikaa, sen verran hauskaa menoa epäkuolleiden seassa on temmeltää, pelastaa eloonjääneitä, metsästää yksisarvista ja chupacabraa, jonka jälkeen voi rentoutua Survival-moodissa yhä kasvavien zombiaaltojen kera. Todella paljon vastinetta rahalle!
Dead Space 3 - Awakened
Vaikka DLC:n alueet on kierrätetty pääpelistä, on juoni, näkymät ja psykologinen kauhu koko ajan jopa pääpeliä korkeammalla. Vaikka lisäsisältö on nopeasti koluttu läpi, se tekee tehtävänsä, toisin sanoen saa janoamaan lisää. Valitettavasti EA:n julmuuden takia (2,3 miljoonaa myytyä peliä ei ollut yhtiölle tarpeeksi) emme todennäköisesti koskaan näe Dead Space 4:ää...
Dark Souls - Artorias of the Abyss
Jos pääsee yli siitä tosiasiasta, että pelaajan on täytynyt saavuttaa Duke's Archives pääpelissä ennen tähän lisäsisältöön käsiksi pääsemistä, on tarjolla muutama koko Souls sarjan intensiivisimmistä taisteluista. Vai voiko joku väittää, että Artorias ja Kalameet ovat läpihuutojuttuja? Varsinkaan soolona?! Muutenkin Oolacile on hyvin rakennettu ja teemoitettu alue eikä kierrätä ympäristöjä ja hirviöitä. Ainakin itselleni erittäin rahanarvoinen DLC.
Kertokaa lisää!
