Laitetaan Zeldat paremmuusjärjestykseen
Näin sarjan 30 v. juhlavuoden ja kohta eetteriin iskeytyvien E3-paljastusten kunniaksi on aika muistella tämän Nintendon nimensä mukaisesti legendaarisen IP:n aikaisempia pelejä ja selvittää lopullisesti, mikä on niistä se kaikista paras ja kaunein. Vuosien varrella olen päässyt pelaamaan niistä joka ikistä ja vaikka kaikkien kohdalla muistot eivät ole aivan kristallin kirkkaat, listaan ne suuntaa antavasti oman mieleni mukaan huonoimmasta parhaimpaan. Mukaan on laskettu ainoastaan viralliset Nintendon julkaisemat konsoli-Zeldat, joten Game & Watchit, CDi-Zeldat ja Stellaviewin harvinaisuudet jätetään pois laskuista. Pidemmittä puheitta listaan:
18. The Legend of Zelda: Four Swords (2002)
Peli, jota joidenkin mielestä ei pitäisi edes lukea sarjan pääpelien joukkoon, on selkeä valinta listan häntäpään pitäjäksi. Kaikkien aikojen ensimmäinen moninpeli-Zelda tuli A Link to the Pastin Game Boy Advance-porttauksen kylkiäisenä ja vaati pelittääkseen useamman konsolin ja pelaajan samassa tilassa linkkikaapelilla varustettuna. Toisin sanoen pelikasetin ostajista todennäköisesti suurin osa ei ole milloinkaan kokenut koko seikkailua pelikavereiden uupuessa. Onneksi Nintendo julkaisi 2011(tosin rajoitetun ajan) DSiWaressa pelin tulevan kymmenvuotispäivän kunniaksi myös yksinpelattavan version. Vaikka useamman Linkin ohjastaminen on välillä erittäin viihdyttävää (erityisesti niiden pelikavereiden kanssa), jää seikkailu vähän torsoksi rupeenmetsästyskisaksi, kun samoja kenttiä nuohotaan uudestaan ja uudestaan uuden sisällön avautumisen toivossa. Huonoinkin Zelda on kuitenkin keskivertopeliä parempi, joten suosittelen kokeilemaan, jos teos ei vielä ole tuttu.
17. The Legend of Zelda: Tri Force Heroes (2015)
Zelda-sarjan kolmas moninpelattava seikkailu kuulosti jo paperilla epäilyttävältä. Link saapuu Hytopian vaatteilla koreilevaan kuningaskuntaan tarkoituksena pelastaa sen prinsessa rumien vaatteiden kiroukselta. Tämä tapahtuu mikrotehtäviä suorittamalla kahden kaverin kanssa tai (hyi olkoon) rendomien nettipelaajien avustuksella. Siinä sivussa kerätään materiaaleja, että saadaan sankarille uusia kledjuja työtaakkaa keventämään. Kokonaisuus, vaikka välillä hauskoja ja oivaltavia pähkinöitä pelaajille asettaakin, jää köykäiseksi sekä tarinaltaan, sisällöltään, että viihdyttävyydeltään. Vaikka kuinka yritin uppoutua peliin, Homppelandian pelastaminen ei missään vaiheessa sytyttänyt ja kahden viimeisen Drablandsin maailman aikana toivoin ensimmäistä kertaa sarjan historian aikana, että peli loppuisi jo pian. Kavereiden kanssa koettuna pelissä on kuitenkin hetkensä, kunhan ei järkyty liikaa kirkuvasta räätälistä, sateenvarjolla huitovista diivasta ja hameeseen sonnustautuvasta Linkistä.
16. The Legend of Zelda: Spirit Tracks (2009)
Siinä missä Wind Waker ja Phantom Hourglass antoivat Linkin kyntää vapaasti suurta merta, Spirit Tracks vaihtaa menopelin höyryveturiin ja rajoittaa samalla pelaajan matkantekoa merkittävästi. Juurikin junailuun, sekä Phantom Zeldan ja Linkin väliseen yhteistyöhön nojaava peli rankataan lähes jokaisessa verkosta löytyvässä top-listassa sinne kaikkein alimmaksi, eikä suotta. Vaikka peli on hyvä ja viihdyttävä, sarjan mittapuulla arvosteltuna käteen jää lyhyt, putkimainen ja suurilta osin kertaköyttöinen teos, josta puuttuu Zeldaan yhdistettävä suuren seikkailun tuntu. Mukana on kuitenkin paljon hykerryttäviä puzzleja ja innovatiivisia tapoja stylus-ohjaukselle, joka on parantunut Phantom Hourglassista merkittävästi. Myös veturin erilaisten ulkoasujen kerääminen koukuttaa. Mutta valehtelisin jos väittäsin, että pelin pariin on tullut hinku uudestaan sen läpäisemisen jälkeen.
15. The Legend of Zelda: Oracle of Ages (2001)
Kahdeksan vuoden hiljaiselon jälkeen maailma sai jälleen nauttia ylhäältäpäin kuvatusta 2D Zeldasta ja vieläpä kaksin kappalein. Alunperin trilogiaksi suunniteltu Oracle-kaksikko nojaa pitkälti Link's Awakeningista tuttuun pelimoottoriin, mutta ammentaa myös välissä ilmestyneistä Ocarinasta ja Majorasta. Oracle of Agesin sijoitan kaksikosta matalammalle, koska vaikka aikamatkustusteema on aina hauska ja pelissä mukavasti toteutettu, on se kuitenkin jo käytetty jotakuinkin täydellisesti Ocarina of Timessa (ja Majora's Maskissa). Ja ehkä myös siksi, että olen enemmän toiminnan miehiä, Ages kun kallistuu enemmän puzzleilun suuntaan. Pähkinöistä pitävät pelaajat nostavat Oracle of Agesin todennäköisesti omalla listallaan huomattavasti korkeammalle. Kaikesta huolimatta taattua Zelda-laatua, vaikka ei vuosikausia hiottujen mammuttiteosten kastiin ylläkään.
14. The Legend of Zelda: Phantom Hourglass (2007)
Phantom Hourglass on allekirjoittaneen mielestä todella onnistunut seikkailu ottaen huomioon alustansa ja ne riskit, jotka se aikoinaan otti vaihtaessaan Linkin suoran ohjailemisen stylus-kontrolleihin. Mielipide on verkossa epäsuosittu ja peliä suolataan kaikkialla juurikin kontrolleista, yleisestä jähmeydestä ja itsensä toistavuudesta. Toki kontrollien opetteluun menee oma aikansa ja keskusluolasto, Temple of the Ocean King, joudutaan koluamaan ehkä liian monta kertaa. Nämä seikat kuitenkin kestää, kun pääsee kyntämään ja kartoittamaan jälleen kerran suurta merta. Lisäksi pelatessani Phantom Hourglassia ensimmäisen kerran, olin suhteellisen tuore DS-konsolin omistaja ja kaikenmaailman stylus-sivallus, puhallus ja konsolin kiinnilaittamis-gimmickit upposivat kuin veitsi voihin.
13. The Legend of Zelda: Oracle of Seasons (2001)
Oracle-kaksikosta Seasons iski huomattavasti kovemmin vuodenaikateemallaan ja toiminnallisemmalla otteellaan. Pelin neljä vapaasti vaihdettavaa vuodenaikaa verrattuna Agesin kahteen ajanjaksoon tuovat mukavasti vaihtelua ja mittelöt ovat tulisia, tästä muistuttavat ensimmäisen pelikerran 28 kuolemaa (joista 5 viimeisessä pomossa). Pulmailua ei ole kuitenkaan kokonaan unohdettu, koska juurikin vuodenajoista, sekä ramppaamisesta ylämaailman ja alamaailma Subrosian välillä saadaan aikaseksi enemmänkin, kuin yksi päänrapsutus. Kuten sanottu jo Oracle of Agesin kohdalla, näiden kahden pelin sijoitus top-listoilla riippuu täyin siitä, pitääkö pelaaja enemmän rauhallisesta ongelmanratkaisusta, vai toiminnasta. Suurin osa niputtaa teoksen yhden ja saman sijoitusnumeron alle. Tämä on tavallaan perusteltua, sillä kokonaisuuden todellisen lopun näkee ainoastaan pelaamalla molemmat ja linkittämällä ne toisen läpäisemisen jälkeen saadulla koodilla!
12. The Legend of Zelda: Four Swords Adventures (2004)
Asettaessani Four Swords Adventuresin Gamecubeeni olin hieman skeptinen, sillä aikaisemmin pelattu moninpeli-Zelda, Four Swords, ei suuria ennakko-odotuksia luonut. Ehkä juuri siksi yllätys olikin iloisen positiivinen, sillä vaikka teos on ennen kaikkea suunniteltu moninpeliksi (sekä GBA:n ja Gamecuben välisen linkkikaapelin myynnin vauhdittajaksi), tarjoaa se nautinnollisia hetkiä myös yksinäiselle. Suurimman buustin top-listan sijoitukseen peli saa siitä tosiasiasta, että se on valettu A Link to the Pastin muottiin aina ulkoasua ja musiikkia myöten. Tämä iskee juuri oikealla tavalla nostalgiasuoneen ja kun tutut sävelet ja maisemat vilisevät ruudulla, ei voi kuin hymyillä korvasta korvaan. Peli on kuitenkin kokonaisuutena ihan omilla jaloillaan seisova seikkailu lainailusta huolimatta. Muutama todella kryptinen puzzle laskee pisteitä ja peli-iloa, mutta muuten todella nautittava kokemus.
11. The Legend of Zelda: The Minish Cap (2004)
Aikanaan Zelda-loren tarinajatkumossa varhaisinta jaksoa edustava Minish Cap on erilaisten moninpeli-Zeldojen ja Oracle-kaksikon jälkeen paluu 2D Zeldojen perusasioiden äärelle. Tuloksena on sarjan fanien keskuudessa todella korkealle arvostettu teos, joka nojaa Linkin puhuvan hatun mahdollistamaan kutstumiskykyyn. Vaikka jippo onkin kovassa käytössä seikkailun aikana, pääpaino on vuosien varrella hyväksi havaitussa erikoisesineiden avulla pikkuhiljaa avautuvassa maailmassa ja temppeleiden koluamisessa. Taustatarina on sarjan eeppisimpiin peleihin verrattuna aika köykäinen ja tunnelma kepeän piirrettyinen, mutta pelimekaniikka on sen verran rautaisesti rakennettu, että toivomisen varaa jää vähän. Minish Cap on todella onnistunut sekoitus sekä nostalgiaa, että uusia tuulia. Sen vuoksi jotkut mainitsevat sen jopa kaikkien aikojen lempi-Zeldakseen. Omassa listassani se pääsee melkein kymmen parhaan joukkoon.
10. The Legend of Zelda (1986)
Kuten kirjoitin top 30 NES pelien blogipostauksessa, alkuperäisen Legend of Zeldan meriittejä ei käy kieltäminen. Ilman sitä koko maineikas sarja olisi jäänyt syntymättä. Itselleni se ei kuitenkaan edusta niitä kaikista hienoimpia Zelda-hetkiä, joten siitä syystä matalahko sijoitus. Kuitenkin vapaasti tutkittava maailma, monipuoliset vihulaiset, aikanaan kunnianhomoinen määrä luolastoja ja viimeistään kimurantti Second Quest takaavat tekemistä todella pitkäksi aikaa. Ei ihme, että peliin kehitettiin tallennussysteemi yhtenä ensimmäisistä kasettipohjaisista peleistä koskaan. Moni vielä tänäkin päivänä sarjassa mukana olevista rakastetuista ominaisuuksista esiteltiin jo ensimmäisessä pelissä. Hyvinä esimerkkeinä piilotetut sydämet, upgreidattava miekka ja bumerangi. Tietenkään unohtamatta Triforcen kolmea kantajaa, Linkiä, Zeldaa ja Ganonia.
9. The Legend of Zelda: Link's Awakening (1993)
Pelasin Link's Awakeningin ensimmäistä kertaa vasta muutama vuosi takaperin ja saman tien teki mieli antaa itselleen kunnon selkäsauna siitä rikoksesta, että olin antanut pelin odottaa niin kauan. Kyseessä on nimittäin erittäin terävä seikkailu, jota eivät huononna edes sen alustan aiheuttamat rajoitukset. Game Boy peliksi Link's Awakening on suorastaan järkälemäinen ja vaikka kartta saattaa aluksi näyttää pieneltä, lisäävät toinen toistaan laajemmat luolastot lihaa sen luiden ympärille. Tarina on hilpeistä näkymistä ja kepeästä tunnelmasta huolimatta todellisuudessa melkoisen surumielinen ja saa ensimmäistä kertaa sarjan historiassa miettimään tekojensa oikeutusta. Lisäksi Zelda on neljännen pelinsä kohdalla selvästi yhä hakenut omaa identiteettiä, sillä siinä on luvattoman paljon Mario-hahmojen cameoita sekä vihollisten, että kyläläisten joukossa.
8. The Legend of Zelda: Majora's Mask (2000)
Joissakin piireissä Ocarina of Timen lisälevyksi haukuttu Majora's Mask on sarjan outolintu useastakin syystä. Aluksikin sen tunnelma on ahdistavan stressaava tosiaikaisesti maailmanloppua kohti tikittävän kellon ansiosta. Kieroutuneet ja häiritsevät näkymät, sekä musiikki lisäävät soppaan omat mausteensa ja lopulta sarjalle aikuisemmat teemat sinetöivät kaikkien aikojen karmivimman Zelda-kokemuksen. Peliä on kuitenkin hauska pelata, sillä Päiväni murmelina-teema avaa joka puolella uusia sivujuonteita ja tehtäviä, jotka pitävät sen verran kiireisenä, että luolastojen verrattain suppea määrä ei jää harmittamaan. Vaikka Termina on muihin 3D Zeldoihin verrattuna pieni paikka, sen maailma on ihan eri tavalla elävä ja hengittävä kokonaisuus, jossa eri hahmot puuhailevat omiaan kolmen päivän kuluessa ja reflektoivat lähestyvän turmion vaikutusta elämäänsä. Pelattavuutta on Ocarinasta viilattu vieläkin paremmaksi ja Linkin kolme olomuotoa tuovat vaihtelua. Jos miinuspuolia pitää miettiä, Majora ei tue kauhean lyhyitä pelisessioita, tallentaa kun voi pysyvästi vain matkustamalla ensimmäiseen päivään, jolloin moni pidempi questi palautuu alkutekijöihinsä.
7. The Legend of Zelda: Skyward Sword (2011)
Tätä kirjoittaessa toistaiseksi uusin 3D Zelda jakoi ilmestyessään mielipiteitä. Nintendon liikkeentunnistukseen nojaava Wii-konsoli toi myös Zeldan kontrolleihin huomattavasti fyysisemmän otteen kun Linkin miekan heilautusten piti mennä yksi yhteen pelaajan vastaavien kanssa. Jotkut teilasivat skeeman heti kättelyssä tuomiten teoksen jopa sarjan huonoimmaksi peliksi. Me muut jaksoimme opetella käyttämään Wii Motea pelin ehdoilla ja näimme edessämme avautuvan seikkailun jipon takaa. Mekaniikka saa lähestymään taistoja aina hieman erilaisesta näkökulmasta, kun harvemmin kuitenkaan selviää pelkällä huitomisella. Vaikka Skyward Swordia syytetään kolmen pääalueen kierrätyksestä, itse koin muutokset sen verran suuriksi, että jokaiseen palasi ihan mielellään. Loppua kohti peli paisuu eeppisyydessä sarjan mittapuulla aivan uusiin sfääreihin. Yleisen mielipiteen mukaan Skyward Swordia pitää vihata. Se on jotain, mitä en suostu allekirjoittamaan.
6. The Legend of Zelda: Twilight Princess (2007)
Wind Wakerin cel-shading Toon Linkin jälkeen sarjan äänekkäimmät fanit vaativat kynsin hampain seuraavasta täysiverisestä 3D Zeldasta Ocarina of Timen tyyppistä realistisempaa Zeldaa. Ja mitä he Twilight Princessin ilmestyessä saivatkaan: Harmaimman, karuimman ja vakavimman Zeldan, mitä vuosien varrella on nähty. Nämä eivät ainakaan omissa kirjoissani ole kaikesta huolimatta huonoja asioita, sillä se toi hyvällä tavalla mieleen aikaisemmin pelaamani Team Icon Shadow of the Colossuksen surumielisen maailman. Ulkokuoren alla sykkii kuitenkin kultainen Zelda-sydän, joka kaikessa traditionaalisuudessaankin onnistuu yllätämään tasaisin väliajoin. Erityisesti luolastot ovat jääneet mieleen kekseliäistä teemoistaan. Vai mitä olette mieltä hieman erilaisesta jääpalatsista ja korkeanpaikan kammoa aiheuttavasta lentävästä linnoituksesta? Pelejä on äärimmäisen vaikea asettaa paremmuusjärjestykseen...
5. The Legend of Zelda: The Wind Waker (2002)
...mutta näistä kahdesta The Wind Waker vie niukasti voiton. Vihreiden niittyjen vaihtaminen silmän kantamattomiin jatkuvaksi mereksi ja sankarin muuttamisen sarjakuvamaiseksi pallopääksi oli taas yksi Nintendon uhkapeleistä, joka kannatti kaikessa kummallisuudessaankin. Vaahtopäiden kyntäminen ja saarien kartoittaminen majesteettisen musiikin soidessa taustalla nostattaa juuri sitä oikeaa seikkailun ja tutkimusmatkailun tunnelmaa, jota harva peli pystyy tarjoamaan. Joka puolella aukeaa tutkittavaa, läydettävää ja tehtävää, joista yleensä kaikki ovat osa isompaa kokonaisuutta. Wind Waker ei ole kuitenkaan kaikkien mielestä mestariteos ja voin tavallaan ymmärtää mistä nillitys johtuu. Toistuva kapellimestarin puikon heiluttaminen tuulen suunnan muuttamiseen ja Command-melodian soittamiseen, sekä mittava rupeenmetsästys Tinglen karttapalveluja varten ovat kyllä väsyttäviä pidemmän päälle, mutta jotenkin ne eivät jaksa vaivata määräänsä enempää lokkien kirkuessa vierellä satunnaisen sadekuuron osuessa kohdalle.
4. Zelda II: The Adventure of Link (1987)
Joku saattaa Zelda II:n siljoituksesta tällä listalla älähtää ja objektiivisesti ajatellen se onkin aivan liian korkealla, sarjassa kun on julkaistu toisen osan jälkeen todella monta ajatonta mestariteosta. Adventure of Linkillä on kuitenkin ikuisesti paikka sydämessäni ensimmäisten omistamieni pelien joukossa ja näin ollen olen oppinut arvostamaan sitä sellaisena kuin se on. Eli Nintendon R&D-tiimin kokeiluna hieman erilaisen Zeldan saralla. Nykyisessä kontekstissa Zelda II on sarjan musta lammas, joka erottuu joukosta suorastaan räikeästi sivusta kuvatulla toiminnallaan ja japsiropemaisella tasosysteemillään. Jos erilaisuuden jättää omaan arvoonsa, paljastuu hieno toimintaseikkailu, jossa on timanttiset kontrollit ja yllättävän syvällinen taistelusysteemi. Erityisesti pisteitä nostaa kenties koko pelisarjan laajin Hyrule, joka kattaa kokonaisuudessaan kaksi mannerta ja kaksi saarta.
3. The Legend of Zelda: A Link Between Worlds (2013)
Kun kuulin A Link Between Worldsista ensimmäisen kerran, ajattelin uutisten olevan liian hyviä ollakseen totta. Suuren suosikkini, A Link to the Pastin, maailmaan sijoittuva perinteinen ylhäältä kuvattu Zelda moderneilla mekaniikoilla höystettynä. Ajattelin, että tuloksena on pakko olla joko liikaa alkuteokselle nyökkäilevä, lähes remakea lähentelevä teos, tai sitten liian kauaksi kolmannen Zeldan konseptista harhautuva kokonaisuus, mutta en olisi koskaan osannut arvata saavani täydellisen risteytyksen kumpaakin. Asetettuani A Link Between Worldsin konsoliini, oli sitä äärimmäisen vaikea laskea käsistä. Tunnelma oli alkumetreiltä tuttu, mutta kuitenkin sopivan erilainen, että mielenkiinto pysyi yllä. Seiniin sulautuminen ja 3D efektit toivat mukaan modernia tuulahdusta, kun taas perinteiset Zelda-esineet sai kaikki käyttöön heti kättelyssä. Pelatessa monta kertaa mieleen hiipi lause: "Kunpa kaikki pelit olisi tehty näin hyvin." Ja se kertoo paljon se. A Link Between Worldsin vapaampi vihollistyrmien läpäisyjärjestys antoi esimakua siitä, millaista tulevan 3D Zeldan avoimessa maailmassa samoaminen voi tuoda tullessaan.
2. The Legend of Zelda: Ocarina of Time (1998)
Ocarinan sijoitus listan kärkipäässä on tuskin kenellekään suuri yllätys, peli kun kahmii ykkössijoja vielä tänäänkin kaikkien aikojen parhaita pelejä listaavissa sivustoissa. Itselleni Zeldan siirtyminen kolmanteen ulottuvuuteen oli suuri riemun ja ihmetyksen aihe, vaikka kontrolleissa olikin aluksi opettelemista. Seikkailu tuntui joka osa-alueella osuvan napakymppiin. Linkin lapsuuden kepeät tunnelmat vaihtuivat sulavasti aikuisuuden toivottomiin näkymiin pelin avautuessa pikkuhiljaa koko laajuudessaan. Pitkällisten sessioiden jälkeen kun lopputekstit vierivät ruudulla, oli käsitykseni videopelaamisesta muuttunut täysin. Eikä suotta, sillä Ocarina of Timea pidetään kolmiulotteisten toimintaseikkailujen kantaisänä, joka asetti riman kertaheitolla niin korkealle, että konseptia on vielä nykyäänkin tyydytty pääasiassa vain hiomaan paremmaksi, pyörää kun ei tarvitse keksiä uudestaan.
1. The Legend of Zelda: A Link to the Past (1991)
Jos jollekin sarjasta täysin tietämättömälle pitäisi selittää, mistä Zeldassa on kyse, johdattelisi A Link to the Past mielestäni ummikon kaikista parhaiten tämän legendaarisen seikkailun syövereihin. Pelin kehittäjät ovat kahden ensimmäisen Zeldan jälkeen ymmärtäneet, millä avaintekijöillä saadaan aikaiseksi se lopullinen toimintaseikkailu. Lisätään soppaan kaksi rinnakkaista maailmaa, paljon vaihtelevia ja kimurantteja luolastoja, sekä runsaasti vapaaehtoista tehtävää ja löydettävää. Lopuksi kirjoitetaan tyydyttävä taustatarina ja luomiskertomus Hyrulen valtakunnalle, niin ollaan täydellisyyttä hipovan kokonaisuuden äärellä. 2D Zeldaa ei milloinkaan ole pystytty toteuttamaan enää yhtä mestarillisesti, kuin A Link to the Past sen tekee. Se on merkkiteos videopelien historiassa, johon jokaista sarjan peliä ja muita sen tyylisiä toimintaseikkailuja tullaan vertaamaan.
Mitä mieltä olet listasta ja minkälainen olisi oma mielipiteesi? Kerro se kommenteissa! Ja koska olen tunnettu Let's Play videoistani, tarjoan Youtube-kanavaltani soittolistat kiinnostuneille Zelda II:sta, A Link to the Pastista ja Ocarina of Timesta.
