Pelataan The Phantom Painin "jatko-osaa"

Tätä blogia kirjoittaessa Metal Gear sarjan uusin osa, MGSV: The Phantom Pain, on juuri julkaistu ja pelimediassa ei ylistyssanoja ole juuri säästelty. Tällaisen merkkitapauksen kunniaksi kannattaa mielestäni palata myös menestyssarjan juurille, ihan jo senkin takia, että Metal Gear-tarinakaanonissa alkuperäinen peli on heti seuraavana The Phantom Painin jälkeen.

On vuosi 1995. Länsimaiden tiedustelujoukot ovat saaneet selville, että Eteläisessä Afrikassa sijaitseva pieni sotilasvaltio Outer Heaven pitää hallussaan joukkotuhoaseita. Asiaa paikan päälle selvittämään lähetetään Fox Hound-erikoisjoukkojen paras agentti, Gray Fox. Yhteys Foxiin kuitenkin kadotetaan muutaman päivän kuluttua. Hänen viimeinen radioviestinsä sisälsi vain kaksi sanaa: Metal Gear... Fox Houndin komentaja, legendaarinen sotilas, Big Boss, lähettää Outer Heaveniin tämän jälkeen osaston kokemattomimman taistelijan, Solid Snaken. Snaken harteille jää Gray Foxin pelastaminen ja tältä kesken jääneen tehtävän suorittaminen. Näin alkaa operaatio Intrude N313.

Metal Gear julkaistiin MSX-kotitietokoneelle ja NESille vuonna 1987. Samoihin aikoihin markkinoilla oli sellaisia pelejä kuin Commando, Ikari Warriors ja Rush'n Attack, joissa kaikissa oli tarkoituksena yksinäisen taistelijan voimin lahdata vihollisia mahdollisimman tehokkaasti aseet leiskuen. Metal Gearissa taas Solid Snake aloittaa tehtävänsä taskussaan pelkkä tupakka-aski ja yhteenotto yhdenkin vihollisen kanssa voi olla kohtalokas. Peli onkin yksi varhaisimmista hiiviskelygenren edustajista, joten näkymätön liikkuminen ja hiljainen toiminta palkitaan.

Snake tunkeutuu Outer Heavenin uumeniin vähän kerrallaan keräten avainkortteja, pelastaen panttivankeja ja niitaten silloin tällöin vastaan asettuvia pomoja. Apuna Snakella ovat radioyhteyden päässä sotilasvaltion hirmuhallintoa vastustavan kapinallisliikkeen jäsenet Schneider, Diane ja Jennifer, sekä oman joukko-osaston komentaja, itse Big Boss. Pelimaailman viisi rakennusta ja niiden välissä aukeava viidakko täytyy koluta läpikotaisin, jos pelissä haluaa edetä. Välillä on palattava jo tutkituille alueille, kun mukaan on tarttunut esimerkiksi pimeät huoneet valaiseva taskulamppu tai sukeltamisen mahdollistava happipullo.

Nykymittapuulla alkuperäinen Metal Gear on alkeellinen ja erityisesti NES-versio saa osakseen paljon vihaa. Jopa koko pelisarjan isä, Hideo Kojima, on maininnut että konversio 8-bittiselle konsolille ei vastaa hänen visiotaan. Itse sekä MSX-, että NES-versiota pelanneena voin kuitenkin kertoa, että ne ovat yllättävän samankaltaiset. Musiikin ja muutaman pomotaistelun muuttaminen ei mielestäni vielä riitä tuomitsemaan NES-versiota ja sen takia haluankin tarjota koko teoksen kattavan pelailun Youtube-kanavallani.

Pelisarjan juonen paisuttua vuosien varrella eeppisiin mittasuhteisiin, on Solid Snaken ensimmäiseen seikkailuun liittyvät tapahtumat kirjoitettu uusien pelien ohjekirjoissa ja alkuselvityksissä lähes tunnistamattomiksi ja todennäköisesti The Phantom Pain sekoittaa pakkaa entisestään. Yrittäkää pelailua katsoessa kuitenkin palata ajassa taaksepäin aikaan ennen geeniterapiaa, nanokoneita, kyberninjoja ja maailmanvalloitusta havittelevia tekoälyjä.

Lisää aiheesta