Pelit.fi
 
 
Kirjaudu sisään
 
Tutustu lehteen Tilaa lehti
Osta digilehti
 
Hae digilehdestä
 
 
 
 
 
Peliarvostelut
Haku

 

Tomaatti puree

Bill's Tomato Game

Terry Tomaatin ikioma namupala ja salaattiseuralainen Tracy on joutunut, kuinkas muuten, pahan Ossi Oravan kynsiin. Terryssä on Prinssi Rohkean ainesta ja niinpä hän hyppää oitis Ossin ja Tracyn perään kohti oksaa ylimmäistä. Psygnosiksen pelintekijäilkimykset ovat kuitenkin sijoittaneet köynnöksen oksille kymmenen mysteerimaailmaa, jotka on ratkaistava ennen kuin lopullinen välienselvittely ja tomaattineidon pelastaminen on mahdollista. Kaiken kaikkiaan Terryn urakka koostuu sadasta pähkinästä.

Pelin idea on hyvin yksinkertainen: kentän toisessa reunassa on katapultti, jolta ilmaan singahtamisen jälkeen tomaattiparka on ohjattava tuulettimien ja ponnahduslautojen avulla toisessa reunassa odottavalle liukuhihnalle. Pelaajan on sijoitettava nuo apuvälineet niin, että tehtävä onnistuu. Ongelmana ovat erilaiset esteet ja liikkuvat vempaimet, joiden ohi tomaatti on saatava. Terry ei myöskään kestä kovin suurta pudotusta purskahtamatta pureeksi.

Kyseessä on siis ongelmanratkaisupeli. Useimmat kentät kuitenkin voi käytännössä ratkaista yrityksen ja erehdyksen kautta, vaikkakin tietty idea ratkaisutavaksi on oltava. Aika- ja yritysrajat ovat erittäin löysät ja siinä mielessä täysin turhat. Ja vaikka aika tai tomaatit loppuisivatkin, peliä pääsee jatkamaan heti samasta kohdasta. Jokaiselle sadalle ruudulle on lisäksi oma salasana. Peliä pelataan varsin sujuvasti hiirellä.

Puzzlepeliksi Bill's Tomato Game on siistin näköinen ja mukavan kuuloinen. Pelaaminen on yllättävän rentouttavaa kunhan perusteet oivaltaa. Puutteena on lähinnä puzzlejen samankaltaisuus. Pitkällä junamatkalla kannettavalla koneella pelattuna peli olisi oiva ajantappaja, kotikuvaruudulla sen lumovoima ei ole riittävä. Paketin mukana tulee joka tapauksessa vuoden lisukkeena 12 grammaa Heinzin herkullista ketsuppia. Kuka sanoikaan, ettei alkuperäisen pelin osto enää kannata?

JTurunen
 
Arvostelu on alun perin julkaistu Pelit-lehdessä 1/1993 (sivu 37).

 
 

80

Jos idea innostaa, kipin kapin pelikauppaan.


+ Hyvää

• Psygnosis on tunnettu teknisestä osaamisestaan, eikä se petä nytkään. Koko PAL-ruudun hyväksikäyttö olisi ollut järkevää, jotta tilaa puzzleille olisi ollut enemmän.

- Huonoa

• Kokeilemalla peliin pääsee varsin nopeasti sisälle; samaa kenttää voi käytännössä hinkata niin pitkään, että ratkaisu löytyy.

Psygnosis

Amiga 512 kt

Testattu: Amiga