Karmeita ja rupisia

Descent Into Undermountain

Voi maailman menoa! Advanced Dungeons & Dragons -lisenssiin perustuvat pelit olivat kukkulan kuninkaita. Nyt ne makaavat se juurella rääsyihin pukeutuneena ja järsivät turnipsia, paremmasta ajasta haaveillen. Se aika ei vielä Descent To Undermountainin myötä koittanut.

Kauan sitten AD&D-tunnuksella varustettuun pelilaatikkoon uskalsi tarttua luottavaisin mielin, kunnes SSI:n Deathkeep opetti sika ja säkki -sananlaskussa piilevän viisauden. Fallout-suitsutuksen peittämä Interplay katseli kateellisena, kuinka Deathkeepiä mollattiin. "Mekin tahdomme osamme", he huusivat, ja työnsivät ulos Descent To Undermountainin. Kamppailu kehnoimmasta roolipelistä oli alkanut.

Taktisena aloituksena Descent To Undermountainin versio 1.0 oli jotakuinkin pelikelvottoman buginen. Ruumiit leijuivat, hirviöt olivat puolittain seinässä ja yleensäkin peli toimi miten sattui. Me Euroopassa saamme uusimman Descentin versionumerolla 1.2b. Pelko pois: heti kättelyssä kaikissa staattisissa valikoissa hiiri sotkee kuvan, ja pelissä käytävät ovat täynnä leijuvia koboldinruumiita. Hienoa!

Ylimääräisenä ärsytysbonuksena Descent To Undermountainiin luvattiin monipeli, mutta arvatkaapa 19 kertaa, onko sitä sen enempää nyt kuin tulevaisuudessakaan?

Kapakan lattian alla

Descent To Undermountain rajoittuu Waterdeepin kaupunkiin, jonka lähellä sijaitsevassa Undermountainin holvistoissa tapahtuu kummia. Pelaaja suorittaa kaupungin napamaagi Khelben Blackstaffin antamia tehtäviä läheisessä Undermountainin luolaholvistossa, jonka hullu velho Halastor aikoinaan rakennutti. Waterdeepin viemärithän ovatkin jo Eye Of Beholderista tuttuja. Tie maan alle kulkee kapakan hissillä, ja sen lisäksi kannattaa tutustua myös Waterdeepin toriin, jossa voi ostaa vaikka nuolia ja myydä sen turhan roinan mitä maan alta näppeihin jää.

Descent To Undermountain on kevyt toimintaroolipeli vailla sen kummempia innovaatioita, eikä paljon jotain Hexeneitä monimutkaisempi. Peli etenee tehtävä kerrallaan. Kun onnistuu, avaa Khelben tien eteenpäin. Ne muutamat tehtävät, minkä kestin Descentiä pelata, eivät olleet turhan monimutkaisia.

AD&D näkyy pelissä tuttuina termeinä, rotuina ja rajoituksina, mutta kun kevytversiosta puhutaan, ei sopassa turhaa nopanmakua ole. Tyypillisesti 3D-AD&D-peleissä liikutaan ja tapellaan noin 15 minuuttia, jonka jälkeen pannaan leiri pystyyn, parannellaan haavoja ja tankataan loitsuja noin kolme pelivuorokautta. Vaan ei Descentissä: haavojenparannus sujuu tällä kertaa vauhdikkaan realistisesti siellä täällä löytyvillä ankheilla, ja aikaa kuluu pari sekuntia. Mutta normaalia leiriytymismahdollisuutta ei ole lainkaan.

Vaikka peli käyttää Descentin pelirunkoa, kovin huimia kolmiulotteisia visioita ei siitä ole onnistuttu repimään. Samoja ahtaita käytäviä ja tylsän nelikanttisia huoneita kuin normaalistikin, ja pelimaailma on epäuskottavan tyhjä ja keinotekoinen. Tokihan koboldit jättävät keskellä huonetta kelluvan terveysjuoman paikoilleen... Ihan yhtä onton tyhjä kuin Bethesdan Battlespire ei Descent sentään ole, mutta ei pääse nähtävästi ylittämättömän, vuonna 1992 julkaistun Ultima Underworldin lähimaastoonkaan.

Kammotuksien kammotus

Pelinä Descent olisi ihan viihdyttävä ja menevä kevytroolipeli. Valitettavasti tekninen toteutus on totaalisessa kehnoudessaan kuin iiiiiso metalliputki herkkiin polviniveliin. Nykyään käytännössä pakollista 3D-tukea ei ole eikä tule, joten ruma, yksinkertainen grafiikka vetää P200:n polvilleen. Descent-koodiin on varmaan lisätty hidastussilmukka.

Descentin vaihtoehtoisessa immersive-tilassa liikutaan kuin Jedi Knightissä, mutta koska peli on järjettömän hidas, ei tilaa arvaa käyttää. Normaalitilassa aseen iskut osuvat ja nuolet lentävät ruudun keskelle, kun kukaan ei kertonut ohjelmoijille, että niitä voisi tähdätä hiirenkursorilla.

Liikkuminen vielä sujuu, vaikka seinissä ja nurkissa onkin tarranauhaa, joka pysäyttää pelaajan. Mutta sitten nurkan takaa pomppaa esiin hirviö.

Hirviöistä saa kerrankin kauhun väristyksiä. Näin epämuodostuneita polygonivänkyröitä ei pystyisi kehittämään edes oopiumihumalainen H.P. Lovecraft. Siinä on hymy herkässä kun epämuodot yrittävät pomppia kohti seiniin takerrellen ja leijuen. Hymy hyytyy kun nahkealla käyttölittymällä yrittää kerran ruudussa näkyvällä miekalla osua villisti pomppivaan hirviöön ilman sen kummempaa palautetta missä terä viuhuu. Wand of Magic Missilen ammukset näyttivät lentävän 35 asteen kulmassa kohti kattoa, ja osumia saa arvailla.

Vaikka kuinka yritin pitää Descent To Undermountainista, peli teki sen nopeasti mahdottomaksi. Ymmärrän, että pelin tekemiseen ja markkinointiin on uponnut sievoinen summa rahaa. Mutta Undermountain on teknisesti niin epäonnistunut, että olisi Interplaynkin ollut parempi niellä tappion karvas kalkki ja jättää peli julkaisematta, jos maineella on mitään painoarvoa.

Toistaiseksi Interplayn AD&D-lisenssi on saanut vain kammotuksia aikaan. Onneksi Baldur's Gate näyttää siltä, että roolipelien ydintalvi voi kääntyä kohti kevättä.

50 Huonosti toteutettu kevytroolipeli. + Hyvää • Periaatteessa kiva pelirunko. • Hahmojen kuvat. - Huonoa • Grafiikka. • Hitaus. • Heikot ääniefektit.

Interplay Dos @Speksit:Versio: 1.2b Minimi: P90/32 Mt, SVGA-näyttö Äänet: Yleisimmät äänikortit Kiintolevy: 88 Mt Testattu: P200, 64 Mt, SB-16, 4xCD-ROM