Se on siellä ulkona

X-Files - The Game

X-Files-pelin julkaisuajankohta ei voisi olla parempi. Sarja on maailmalla suositumpi kuin koskaan, ja juuri ensi-iltansa saanut sarjaan perustuva elokuva takaa, että peliä myydään järjettömät määrät, oli se kuinka huono tahansa. Mutta onko se?

Chris Carterin halpisbudjetilla startannut, ufoista ja paranormaaleista ilmiöistä sekä hallituksen salaliitoista kertova tv-sarja on muutamassa vuodessa ponnahtanut pienen hihhuliporukan iltaviihteestä koko kansan kulttisarjaksi. Kuvitelmat kasvottoman valtiokoneiston peiteoperaatiosta ja fantasiat avaruuden epäinhimillisistä asukeista kiehtovat nykyihmisen mieltä. Samalla ympäröivästä reaalimaailmasta on tullut entistä vaikeammin hahmotettava ja hallittava.

Sarjan päähenkilöt, agentit Mulder ja Scully, saavat usein huomata painivansa aivan väärässä sarjassa. Säännöllisesti todisteet muukalaisten olemassaolosta, jotka hetki sitten olivat vielä käden ulottuvissa, haihtuvat lopuksi kuin tuhka tuuleen. X-Filesissä paha ei saa palkkaansa, vaan yliluonnolliset murhamiehet pysyvät irrallaan ja pimeät organisaatiot jatkavat toimintaansa.

Vaikka sarjan slogan optimistisesti julistaakin "totuuden olevan tuolla ulkona", Mulder ja Scully saavat toistuvasti todistaa, kuinka Valheet muuttuvat Virallisiksi Totuuksiksi "kansallisen turvallisuuden nimissä". Vaihtoehdoiksi jää joko olla mukana muutoksessa tai jäädä sen jalkoihin.

Paranormaalia toimintaa

Pelin juoni ajoittuu tv-sarjan kolmannelle tuotantokaudelle, vuoteen 1996 (jakson "Hell Money" jälkeen). Seattlen alueella tutkimuksissa olleet Mulder ja Scully ovat kadonneet jälkiä jättämättä. Kun agenteista ei ole kolmeen päivään kuulunut mitään, lähtee FBI:n apulaisjohtaja Skinner tutkimaan tapausta. FBI:n Seattlen paikallistoimistosta komennetaan agentti Craig Willmore työskentelemään Skinnerin parina.

Mulderin ja Scullyn hotellihuoneesta ei löydy selitystä edes sille, mitä agentit olivat Seattlen alueella tekemässä. Mulderin huoneesta on soitettu hylätyltä vaikuttavaan varastorakennukseen Seattlen satamassa. Varaston lattialta löytyy hylsyjä ja verta, jonka DNA-analyysi paljastaa Scullyn vereksi. Lisäksi varastossa on kummallisia, radioaktiivisilla lyijyrakeilla täytettyjä puulaatikoita. Skinnerin palattua Washingtoniin tutkimukset jäävät Willmoren harteille.

Hallitus kiistää tiedon

X-Filesin erottaa muista videokuvaan nojaavista seikkailupeleistä se vaiva, jolla videopätkät on tuotettu. Käytössä on ollut sama porukka, joka tekee tv-sarjaakin aina Chris Carteria myöten, ja jälki on sen mukaista. Peli viekin kiitettävät seitsemän romppua.

"Virtuaalilavasteiden", kulahtaneiden entisten pornotähtien ja teatteriapukoulun tarkkailuluokan luokallejääneiden näyttelijöiden asemasta X-Filesissä lavasteet, kuvauspaikat ja ennen kaikkea näyttelijät ovat aitoja ja oikeita. Tv-sarjan peruskalusto tekee ihan hyvän, joskin kovin lyhyen suorituksen. Mainoksista huolimatta Mulder ja Scully nähdään vain alussa ja pelin lopussa, mutta lukuisat sarjan muut vakiohenkilöt (Skinner, Lone Gunmen, X, ja niin edespäin) pitävät huolen siitä, että yhteys tv-sarjaan säilyy. Agentti Craig Willmorea esittävä Jordan Lee Williams vara-Mulderina ja Paige Witte korvike-Scullynä ovat molemmat tuntemattomuudestaan huolimatta kerrassaan erinomaisia. Eikä yksikään sivuosa ole ollut niin vähäpätöinen, etteikö siihen olisi palkattu kunnon näyttelijää.

Chris Carterin ideoima käsikirjoituskin noudattelee perinteistä X-Files-kaavaa, eli käynnistyy aluksi hitaasti, mutta kerää vauhtia loppua kohden. Dialogi on kauttaaltaan hyvin kirjoitettua ja sitä seuraa mielellään. Kuvaustekninen osaaminenkin on tietokonepelien aatelia. Peli sisältää runsain mitoin oikeilla kuvauspaikoilla tehtyjä otoksia, jotka noudattavat tv-sarjan tyyliä: ulkona on aina synkkää ja sateista ja sisätiloissa taas nuhjuisen hämärää.

Pelistä puuttuu kuitenkin jotain oleellista, nimittäin Mark Snow'n musiikki. Vähän kuin Tähtien sota ilman John Williamsia. Pelin muusikko, Paul Hiaumet, yrittää kyllä imitoida Snow'n tyyliä, mutta lopputulos ei säväytä kuin muutaman kerran. Musiikin laadun epätasaisuutta vielä enemmän häiritsee sen vähyys: suurimman osan aikaa taustamusiikkia ei ole lainkaan, mikä latistaa pelin tunnelmaa.

Kiellä kaikki

Satunnaisia videopätkiä lukuunottamatta peli nähdään Craig Willmoren silmin. Liikkuminen pelialueella on näennäisen vapaata, pelaaja loikkii askel kerrallaan pelialueelle ennalta määriteltyjä "sijainteja" pitkin. Jokainen sijainti koostuu (yleensä) neljästä digitoidusta kuvasta, yksi jokaista pääilmansuuntaa kohti, joten pelaaja voi kuikuilla näennäisen kolmiulotteisesti ympärilleen, joskus jopa ylös ja alas. Kun käytännössä kaikki grafiikka ladataan suoraan rompulta ja liikkumismekaniikkakin vaihtelee sijainnista toiseen (välillä esimerkiksi "käännös vasempaan" on täysi 180 astetta tavallisen 90 asteen sijasta), on pelimaailmassa navigointi kovin piinallista ja hermoja repivää puuhaa.

Systeemillä on toki etunsakin. Juonta eteenpäin kuljettava ja keskusteluissa käytettävä videokuva istuu saumattomasti pelin muuhun ulkoasuun, minkä seurauksena videopätkät eivät näytä lainkaan totutun päälleliimatuilta. Inventaariota ja paria muuta poikkeusta lukuunottamatta kaikki pelin aikana nähtävä grafiikka onkin aidosta kuvamateriaalista digitoitua.

Päinvastoin kuin seikkailupeleissä yleensä, X-Filesissä ei kanneta niska väärällään joka piirongin laatikosta taskuihin tarttunutta roinaa. Inventaariossa on lähinnä G-miehen työhön liittyviä varusteita, kuten virka-ase, digitaali-kamera, kiikarit, taskulamppu ja hieman eksoottisempana Nokia(tm)-kännykkä ja Apple(R) Newton(tm) notepad.

Suurin osa varusteista on myös täysin toimivia. Virka-aseella voi päästää hengiltä niin kanssaihmisensä (jonka seurauksena on yleensä linnareissu) kuin myös itsensä (kannattaa kokeilla pelin eri vaiheissa). Digitaali-kameralla voi napsia kuvia ja siirtää ne (pelin) tietokoneelle lähempään tarkasteluun ja kännykällä voi yrittää soitella tuttavilleen (joilla tuntuu olevan puhelinvastaaja ahkerassa käytössä). Ongelmanratkaisu X-Filesissä perustuukin enemmän todistusaineiston keräämiseen ja eri ihmisten kuulusteluun kuin seikkailupelien perinteisempään "Vie Ihmevänkyrä Simo-Petterille ja saat hohtimet" -luokan inventaariorenkutukseen.

Hienoa, miten pelin suunnitellut Hyperbole Studios on ymmärtänyt, että tavanomaisessa poliisityössä itsessään on riittävästi sisältöä pelille. Tosin muutama mukana oleva ampumisvälikohtaus, muun muassa Kansallisen turvallisuuspalvelun agenttien kohtalo, tuntuvat hieman tyylirikkoisilta pelin muuhun sisältöön nähden.

Totuus on tuolla ulkona

Kuten seikkailupeleissä yleensä, X-Filesissäkin pelaaja on varsin tiukasti sidottu lineaarisesti etenevän juonen oikkuihin. Käytännössä pelin voi pelata läpi vain yhdellä tavalla, vaikka pelaajan liikkumista paikasta toiseen ei olekaan mitenkään rajoitettu. Peli kuitenkin onnistuu luomaan hyvin illuusion siitä, että pelaaja todellakin on osallisena tutkimuksessa, eikä vain passiivisesti seuraile tapahtumien edistymistä.

X-Files - The Gamen vahvuus piileekin siinä, että se tuntuu yhtäaikaa sekä peliltä että tv-sarjan jaksolta. Tällaisia niiden kovasti mainostettujen "interaktiivisten elokuvien" pitääkin olla! Vaikka teknisiltä ratkaisuiltaan peli ei ylläkään jonkun Bladerunnerin tasolle, se on kuitenkin sisällöltään niin huolella ja taitavasti suunniteltu, että se pärjäisi omillaankin ilman X-Files-lisenssiä, Mulderia ja Scullya.

Jotain pelin laadusta kertoo sekin, ettei sille tarvitse antaa erikseen pisteitä "X-Files-hihhuleille" ja "normaaleille".

90 Tv-sarjalle fanaattisen uskollinen seikkailupeli, joka on parempi kuin osiensa summa. + Hyvää • Video-osuudet kauttaaltaan laadukasta tuotantoa. • Tavoittaa sarjan hengen hyvin. • Puzzlet loogisia. - Huonoa • Käyttöliittymä on raskas. • Juoni on kovin lineaarinen. • Ei Mark Snow'ta.

Hyperbole Studios/Fox Interactive/EA www.foxinteractive.com/products/xfgame/ Windows 95 Minimi: P120, 16 Mt, 4xCD-ROM Suositus: P166, 32 Mt, 8xCD-ROM Kiintolevy: 250_3600 Mt Pääosissa: David Duchovny, Gillian Anderson, Jordan Lee Williams Käsikirjoitus: Chris Carter, Frank Spotnitz Ohjaus: Greg Roach Testattu: K6/200, 64 Mt, Diamond Stealth 64, SB64awe, 6xCD-ROM