|
Yksi silta liikaa Star Trek: Bridge Commander
Bridge Commanderissa laiva on lastattu fotonitorpedoilla.
Lawrence Holland on avaruussimulaation legendoja. Hänen käsialaansa olivat muun muassa LucasArtsin kulta-aikojen klassiset Tähtien sota -simut X-Wing ja TIE Fighter. Bridge Commanderissa Hollandin luotsaama Totally Games -ryhmä iskee hampaansa siihen toiseen suureen scifi-universumiin, Star Trekiin.
Bridge Commander käynnistyy kun Tähtilaivaston Galaxy-luokan tähtialus Dauntless menettää kapteeninsa sukkulaonnettomuudessa. Pelaaja, Dauntlessin försti, ylennetään aluksen uudeksi kapteeniksi.
Pelaajan alaiset tulevat nopeasti tutuiksi. Ruorissa istuu cardasseja palavasti vihaava bajoraani Kiska LoMar, käsittämättömiä puhuva nörtti Miguel Diaz hoitaa tiedeupseerin tehtäviä, vähäsanainen Felix Savali on aluksen aseupseeri ja konehuoneen puolella mestaroi etevä boliaani Solian Brex. Aluksen uudeksi förstiksi Tähtilaivasto lähettää tosikkomaisen komentaja Saffi Larsenin (äänenä Voyagerin "Seska", Martha Hackett), joka muun miehistön harmiksi tavaa Tähtilaivaston ohjesäännöstöä kuin piru raamattua.
Miehistön jäsenet ovat pelihahmoiksi poikkeuksellisen persoonallisia hahmoja ja sopivat hyvin jonkin Star Trek -sarjan päähenkilöiksi. Tähtiretken aikana komentosillalla visiteeraavat myös esimerkiksi The Next Generationista tutut kapteeni Picard ja neuvokas androidikomentaja Data - Patrick Stewartin ja Brent Spinerin ääninäytteleminä, tottakai.
Suippokorvat asialla
Bridge Commanderissa kapteenina olo on visualisoitu esimerkillisellä tavalla. Pelaaja istuu kolmiulotteisella komentosillalla jakamassa käskyjä ympärillään hääräävälle miehistölleen. Periaatteessa pelaajan ei tarvitse koskea mihinkään aluksen toiminnoista, kaiken voi käskeä alaisten tehtäväksi. Aivan kaikkeen miehistön taidot eivät kuitenkaan riitä, ja tiukimmissa paikoissa on syytä hypätä itse aseupseerin ja konemestarin asemiin.
Bridge Commanderin tapahtumat sijoittuvat Maelstrom-nimiseen avaruuden osaan, jossa vakaaksi luultu tähti on juuri räjähtänyt supernovaksi. Romulaanit vetävät oudosta räjähdyksestä omat johtopäätöksensä ja epäilevät Tähtiliiton kehittelevän uutta tuomiopäivänasetta. Romulaanien ja Tähtiliiton välit kiristyvät entisestään, kun Maelstromissa liikkuvia aluksia alkaa puolin jos toisin katoamaan epäselvissä oloissa. Yhteenotto Tähtiliiton ja romulaanien välillä alkaa näyttää väistämättömältä.
Selkeät päämäärät
Dauntlessin urakka käynnistyy Maelstromissa sijaitsevien siirtokuntien auttamisella, minkä sivussa pelaajan tehtävänä on rauhoitella romulaaneja ja selvittää epätavallisen supernovan syitä. Hieman pidemmällä Dauntless vaihtuu modernimpaan Sovereign-luokan protyyppiin, tähtialus Enterprisen E-mallin edeltäjään.
Vaikka Bridge Commander etenee suorastaan orjallisen lineaarisesti, peli onnistuu luomaan kohtuullisesti tekemisen vapauden illuusiota. Tehtäviä ei ole rajoitettu millekään tiukkaan karsinoidulle alueelle, vaan pelaaja voi lennättää tähtialustaan melkein minne huvittaa, käydä skannailemassa planeettoja tai vaikka vierailla paikallisessa tähtitukikohdassa huollattamassa vaurioita. Försti Larsen tietenkin jäkättää koko matkan sinne ja takaisin pelaajan piittaamattomuudesta amiraalilta saatuun tehtävään. Jos pelaaja sattuu oikein mokaamaan, Tähtiliittoa täynnä oleva Larsen kantelee suoraan amiraalille ja vapauttaa tunarikapteenin tehtävistään.
Kiitos aktiivisesti kipparilleen palautetta antavan miehistön, Bridge Commanderissa ei tule koskaan epäselvyyttä siitä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Päinvastoin, pelaajaa melkeinpä ohjataan kädestä pitäen tehtävien läpi. Alaisten avuliaisuus käy kieltämättä häiritsemään, vaikka tiimityöskentelynähän asiat ratkotaan telkkari-Trekissäkin.
Taistelujen ulkopuolella peliä vaivaa joka tapauksessa selvä interaktiivisuuden puute. Asiat etenevät vähän kuin itsestään, eikä edes keskusteluissa ole juuri mahdollisuutta vaikuttaa niiden kulkuun. Pääpaino on taisteluissa ja ne on onneksi toteutettu erinomaisesti.
Taisteluni
Bridge Commanderissa ei tuhlata aikaa holokansiromantiikkaan, miehistön Shakespeare-näytelmiin tai avaruusauditorion viulukonsertteihin.
Keskimäärin puolen tunnin mittaiset tehtävät koostuvat yleensä parista pienemmästä taistelusta ja yhdestä suuremmasta rähinästä, joissa parhaimmillaan on mukana jopa komennettavia liittolaisaluksia. Tehtävänaikaista tallennusmahdollisuutta ei ole, joten vaikeustaso on etenkin suojelutehtävissä varsin korkea. Taistelua on tv-sarjoihin verrattuna liikaa, mutta miehistön kanssa puuhaaminen tasapainottaa jatkuvaa sotimista.
Yksittäisten alusjärjestelmien tähtääminen on keskeisellä sijalla taisteluissa. Koska alukset ovat suojakenttien ja paksujen panssareiden ansiosta todella kestäviä, jo pelkkä muutaman asejärjestelmän lamauttaminen vastustajalta antaa merkittävää taktista etua. Käytännössä kaikilla aluksilla on jonkinlainen akilleen kantapää, esimerkiksi cardassien Galor- ja Keldon-luokan risteilijöiden takasektori on lähes suojaamaton.
Tulta!
Tähtiliiton aluksissa on kaksi asejärjestelmää: eri puolilla runkoa sijaitsevat vaiheispatteristot ja aluksen keulaan ja perään sijoitetut torpedoputket. Taistelun aikana ruori pyrkii pitämään aluksen täydet vaiheispatteristot vihollisen suuntaisina, jolloin alus pystyy ampumaan parhaimmillaan lähes yhtäjaksoista vaiheistulta.
Vaiheiset tekevät kuitenkin verrattain vähän vahinkoa, onnistuneen fotonitorpedohyökkäyksen vaikutus on jo tuhoisampi. Torpedojen käyttöä joutuu säästelemään, sillä varastoja on rajallisesti (etenkin tehokkaampia kvanttitorpedoja) ja putkien uudelleenlataaminen kestää kauan. Torpedojen hakusektori on myös varsin kapea, joten ampumalinjan haluaa mieluummin kunnolla kohdalleen kuin yrittää onnenkantamoisia.
Oma alus ei tietenkään säästy taisteluissa vaurioitta. Suojakenttien huvetessa ruorin voi käskeä pitämään vahvimmat kentät viholliseen päin, minkä haittapuolena on, että vastakkaisella puolella alusta sijaitsevat vaiheispatteristot jäävät hyödyntämättä.
Kun runko alkaa ottaa osumia, konemestari Brexin voi käskeä priorisoimaan esimerkiksi asejärjestelmien korjaamisen muun edelle. Brexin voi myös määrätä muuttamaan aluksen energiatasapainoa, esimerkiksi tehostamalla aseita moottoreiden kustannuksella.
Bridge Commanderin vahinkomallinnus on vertaansa vailla. Alukset vaurioituvat dynaamisesti, ensin runko tummuu, sitten lopulta pettää kokonaan. Aluksista saattaa irrota kokonaisia osia, kuten poimumoottoreita tai lautasosan kappaleita, ja vaiheisilla voi onnistua polttamaan vaikka koko rungon läpäisen aukon. Tähän kun lisätään muutenkin näyttävät ase-efektit, lopputulos on melkein yhtä komeaa katsottavaa kuin Star Trek -elokuvien taistelukohtaukset konsanaan.
Niin hieno kuin vauriomalli onkin, peli kitsastelee aivan turhaan näkyvän vahingon tuottamisessa. Siinä vaiheessa kun alukset alkavat hajota kappaleiksi, ne ovat yleensä jo niin finaalissa, että yksi tai kaksi osumaa tuhoaisi ne muutenkin.
Rujot upseerit
Ulkokuvissa Bridge Commander on majesteetillisen näköinen, alukset ovat varmasti hienoimpia ja yksityiskohtaisempia kuin missään aikaisemmassa avaruuspelissä. Sama yksityiskohtaisuus jatkuu komentosillalla, jonka jokainen Trek-fani tunnistaa välittömästi autenttiseksi.
Miehistön jäsenten toteutuksessa puheiden todella kömpelö huulisynkkaus pistää silmään. Jostain yksityiskohdissa on tietenkin säästettävä, sillä pelihän tekee kaksinkertaista työtä piirtämällä komentosillan tapahtumien lisäksi myös näyttöruudulta aukeavan avaruuden. Elementtien paljouteen nähden peli pyörii kohtalaisesti, vaikkei suuressa taisteluissa mitenkään erityisen jouhevasti.
Bridge Commander jakaa varmasti mielipiteet kahtia. Toiset rakastavat pelin onnistunutta Star Trek -fiilistä ja hienoja taisteluja, toisille taas samainen taistelupainotteisuus ja seikkailuosuuden rajoittuneisuus tulevat karvaana pettymyksenä. (Keskiraskaana pettymyksenä. Taistelu on varsin hyvää, joskaan ei Starfleet Command 2:n luokkaa. Lineaarisuus ja kädestäpitely olivat pettymus. _nn)
Pidin Bridge Commanderista mielettömästi ja Trek-huumassani olin jo valmis roiskaisemaan pelille reippaasti päälle 90 pistettä. Sitten tulin järkiini. Pelin selvät puutteet eivät pilaa peliä, mutta Star Trek -ummikolle pelin viehätys voi kadota nopeasti umpilineaariseen juoneen ja taistelujen toistuvuuteen.
88 + Pelit suosittelee
Moninpeli
Vakaus ja silta puuttuvat
TCP/IP, GameSpy Arcade, 2-8 pelaajaa
Bridge Commanderin moninpeli voisi olla teoriassa ihan hauskaakin, mutta sen tekninen toteutus on pielessä. En onnistunut pysymään ensimmäisessäkään pelissä paria minuuttia pidempään, kun oudot linjavirheet heittivät minut ulos.
Positiivisena piirteenä moninpelissä on mahdollisuus kokeilla kaikkia pelin aluksia, mutta harmittavasti vain ulkonäkymästä, mikä oikeastaan eliminoi koko Bridge Commanderin viehätyksen. Jos nettikoodi päivitetään joskus toimivammaksi, Bridge Commander voi osoittautua ihan hauskaksi ajanvietteeksi. Ainakin pelimoodit, kuten avaruusaseman puolustaminen hyökkääjiä vastaan, kuulostavat nastoilta. Tuomas Honkala Arvostelu on alun perin julkaistu Pelit-lehdessä 4/2002 (sivu 38).
|
| Suoraviivaista mutta nautittavaa avaruussimulointia. |
+ Hyvää Mahtavan näköinen ja kuuloinen. Mielenkiintoiset taistelut. Autenttinen Trek-tunnelma. |
 |
- Huonoa Lineaarinen juoni. Interaktiivisuuden puute taistelujen ulkopuolella. Epävakaa moninpeli. |
 |
| Totally Games/Activision www.bridgecommander.com Versio: 1.0 Minimi: P2-300, 64 Mt, 16 Mt Suositus: P2-450 Moninpeli: 2-8 pelaajaa Testattu: Cel2-800, 256 Mt, GeForce 3 Ti200, Vortex 2 A3D Ikäsuositus: 7 |
|