Etsi seitsemän eroavaisuutta

2002 FIFA World Cup (PC)

FIFA-sarjan riippakivenä on ollut hidastetun filmin vauhtia tapahtuva kehitys. Riittävätkö uusimman version maajoukkueet, tuliset pallot ja silmää nopeammin liikkuvat pelaajat korjaamaan ongelman?

Maailman parhaan urheilulajin joka neljäs vuosi tapahtuva huipentuma on jälleen käsillä ja EA Sportsin 2002 FIFA World Cup keskittyy pelkästään jalkapallon MM-kisoihin. Mukaan on onneksi kelpuutettu myös rannalle jääneet joukkueet, joten Suomen maajoukkuetta pääsee luotsaamaan kohti palkinnoista suurinta ja kauneinta.

Plussaa tulee siitä, että Suomen maajoukkueessa ovat pelaajien väliset tasoerot yllättävän hyvin kohdallaan ja vaihto- ja varapelaajia on miellyttävän paljon. Kisojen alkaessa Suomi ottaa Saksan paikan lohko E:ssä # aina ja iänkaiken, aamen. Realismi lohkojaossa on tietenkin hyvä, mutta ainaiset Saudi-Arabia, Kamerun ja Irlanti pikkuisen tympivät, kun kymmenettä kertaa jahtaa maailmanmestaruutta.

Kisanäyttämöt on siirretty peliin varsin hienosti. Päiväotteluissa stadionit kylpevät auringonvalossa, kaikki on kaunista ja fiilikset korkealla. Iltaotteluissa on sama ongelma kuin Joel Schumacherin Batman-leffoissa: ne näyttävät räikeän tökeröiltä. Rumat värivalot ja koristeet eivät luo tunnelmaa vaan tappavat sen.

Äänipuolella menee paremmin. Maalien jälkeen soivat Vancouverin sinfoniaorkesterin jylhät sovitukset sopivat tilaisuuden juhlavaan luonteeseen ja luovat ison saavutuksen tuntua. Selostajat sen sijaan ovat välillä pihalla kuin Bubi Wallenius Portugali-Suomi-matsissa. "No niin, siinäpä sitä taisi Suomi juuri tehdä avausmaalin." Jos Bubi päättäisi ryhtyä koomikoksi, Steven Wright menisi kateudesta vihreäksi. Hengettömien kommenttien lisäksi selostajat vielä toistavat ärsyttävästi toistensa juttuja. He toistavat toistensa juttuja. Ärsyttävästi.

Tuiki tuiki tähtönen

Uusinta uutta ovat tähtipelaajat, jotka ovat tähtiä myös virtuaalikentillä. Tähtihyökkääjien laukaukset ovat tulisia (kirjaimellisesti) ja niiden kierteet uhmaavat fysiikan lakeja kuin Roberto Carlosin vedoissa parhaimmillaan. Kun Raúl spurttaa juoksupallon perään, vartalon ääriviivat hämärtyvät ja vastustajan puolustajat näkevät vain kantapäissä vilkkuvat sponsorilogot.

Kokonaisuutta uudistukset vievät selvästi arcademaisempaan suuntaan. Tosin täytyy tunnustaa, että siinä on jotain viettelevää, kun Litmasen rangaistusalueen ulkopuolelta lähtenyt tykitys painuu yläkulmaan liekehtivänä juovana.

Yleiseltä puupäisyydeltä eivät tosin välty tähdetkään. Puolustajat eivät pidä miestä tai auta toisiaan tiukoissa paikoissa, mistä seuraa jatkuvia läpiajoja ja liikaa maaleja. Jos rangaistusalueelta pääsee laukomaan niin maali syntyy, seisoi luukulla sitten Kahnin Olli tai tavallinen Tapsa. Itse asiassa on pieni voitto, jos maalilla edes seisoo joku, sillä maalinvartijoilla on ikävä taipumus lähteä vaeltelemaan mitä omituisimpina hetkinä.

Pelaajien liikehdintä on edelleen hidasta mutta kankeaa. Muutama onnistunut uudistus sentään on. Laidan lähellä pelaajat tajuavat heittäytyä ja pitää pallon rajojen sisällä eli vanhasta puujalka-sivurajaheitto-syndroomasta ei tarvitse enää kärsiä.

Lisäksi taklauspeli ja fyysiset kontaktit yleensäkin ovat huomattavasti entistä paremmalla mallilla. Nyt pääosa pallonriistoista tapahtuu rehdeillä taklauksilla ja pelaajan horjuttamisilla. On hauskaa esimerkiksi roikkua läpiajoon säntäävän hyökkääjän hynttyissä kiinni ja repiä ja raastaa niin kauan, että oma maalivahti ryntää peittämään pallon. Liukutaklauksia ei tarvita kuin syötönkatkoihin, laukausten peittämiseen ja korttien ottamiseen.

Koneen hyökkäyspeli on... konemaista. Ensin syötellään puolustuksessa hetken ja sitten heitetään kaaripallo laitaan, jossa hyökkääjät odottelevat rauhassa ilman tietoakaan puolustajista. Vaikka puolustaja jossain lähistöllä olisikin, hyökkääjä päästetään aina maalin puolelle. Nerokasta.

Puolustuspelissä on myös se vaikeus, että kaaripalloissa ei pysty itse päättämään, mitä puolustava pelaaja tekee. Pelaajan voi ainoastaan viedä pallon alle ja sen jälkeen jännittää otsasuonet tykyttäen, yrittääkö se puskea palloa pois vai ottaa se pallon ruuhkan keskellä kaikessa rauhassa haltuun.

FIFA:lla on omat hetkensä. Välillä kuviot onnistuvat juuri niin hyvin kuin niiden haluaisikin ja laukaukset lähtevät sellaisina kuin niiden toivoisi lähtevän. Turhan usein kuitenkin illuusio jalkapallon pelaamisesta särkyy omituisiin animaatioihin tai koneen järjenturruttavan typeriin ratkaisuihin.

78 Yllätyksettömät jalkapallon MM-kisat. + Hyvää • Taklauspeli toimii mukavasti. • Mahtipontiset orkesteritaustat sopivat tunnelmaan. - Huonoa • Pelaajien päätä ei järki paina. • Lohkojaot pysyvät aina samoina. • Ei tunnu vieläkään jalkapalloilulta.

EA Sports uk.worldcup.europe.ea.com Versio: arvostelu Minimi: P233, 32 Mt, 3D-kortti 4 Mt Suositus: P2, 128 Mt, 3D-kortti 8 Mt Moninpeli: 2-8 pelaajaa Testattu: Celeron 450A, 192 Mt, GeForce 2 MX, SB Live! Ikäsuositus: S