Reissun päällä

Runaway: A Road Adventure (PC)

Jos LucasArts ei olisi hylännyt seikkailupelejä ja ryhtynyt tehtailemaan massaroskaa, se saattaisi olla kateellinen Raa-Raa-Runawaysta.

Brian Basco on jokamies. Hän asuu New Yorkin laitamilla ja on lähdössä opiskelemaan Berkeleyihin, kun kahdenkymmenen megatonnin povipommi mätkähtää konepellille. Tyttö kertoo epämääräisen tarinan isänsä murhanneista mafiamiehistä ja kohta Brian pakenee gorilloja henkensä kaupalla.

Runaway on perinteinen seikkailupeli, jossa seurataan lineaarista tarinaa. Haaste ja nautinto piilevät juonen etenemistä estelevien ongelmien ratkomisessa. Rauhalliseen pohdiskeluun kannustavat seikkailupelit ovat omiaan puhdistamaan pelimiesten ja -naisten adrenaliinista tukkeutuneita suonia.

Pendulo Studios on aiemmin taistellut seikkailupelirintamalla minulle tuntemattomalla Hollywood Monstersilla sekä tutummalla Igor: Objective Uikokahonialla. Uusin, jo vuosi#pari sitten kotomaassaan Espanjassa julkaistu Runaway: A Road Adventure on viimein karistanut hiekkarannat jaloistaan ja päätynyt piristämään pohjoisen kansan synkkää syystalvea.

Litteää muttei latteaa

Pettuleipääkin perinteisemmän Runawaysta tekee sen esillepano: grafiikka ei (varsinaisesti) ole nykyajan 3D-hömpötystä, vaan rehtiä kaksdeetä. Siinä silmä lepää, eikä peli vaadi kolmen nykykonsolin yhteishintaista näyttökorttia toimiakseen.

Runawaytä ohjataan hiirellä, eikä käyttöliittymä helpompi voisi olla: vasemmalla napilla osoitellaan ja oikealla valitaan jokin kolmesta toimintavaihtoehdosta. Tuplaklikkauksella singahdetaan haluttuun paikkaan. Tällaiset yksityiskohdat tekevät pelaamisesta mukavaa.

Tavaroita tarttuu mukaan paljon. Erikoisesti pelihahmo ei aina halua poimia esinettä mukaansa, jos hän ei "tiedä" sitä tarvitsevansa. Eli sama paikka kannattaa koluta uudemmankin kerran, jos jokin ongelma sitä tuntuu vaativan.

Nörtti vastaan mafia

Peleissä on edelleen lähtökohtaisesti muita medioita kökömmät käsikirjoitukset, joten kirjoituksen tasoa kommentoidaan yleensä säälinpunaisten silmälasien läpi. Mutta seikkailupelien valtti ja voimavara ovat älynystyröitä hierovien puzzlejen lisäksi käsikirjoitus, eli juoni ja dialogi, joten seikkailun tekstin on oltava hiottua.

Seikkailugenrellä olisi oiva sauma hurmata pelaamatonta kansaa, sillä seikkailupeleihin olisi helppo luoda miltei millaisia tarinoita tahansa. Runaway ei ryhdy urheaksi pioneeriksi, vaan sen tarina on nykyaikaan sijoittuva turvallinen nörtti ajautuu seikkailuun -kertomus.

Tarinan alkua vaivaa logiikkaongelma, joka syntyy, kun tavallinen tallukka ajetaan väkisin seikkailuun. Brianilla ei tule esimerkiksi mieleen ottaa yhteyttä poliisiin, vaan hommat hoidetaan epäuskottavasti itse.

Kunhan alun motivaatio-ongelmista päästään eroon, Runawayn tarina etenee jouhevasti ja mukana on ennalta-arvaamattomia käänteitä. Juoni toimii eheänä jännärinä, jonka Mcguffin kannattelee loppuun saakka.

Kohderyhmä on rajattu, sillä Runaway marssittaa kentälle lähinnä nörtismin harrastajiin vetoavia piirteitä, kuten alituiseen pulassa olevan isoryntäisen sivuhahmon, teknisiä vempaimia sekä naishakkerin. Kyllä pelin juveniilius minulle kelpaa, sillä samaistun helposti sankariin, vähän yli parikymppiseen silmälasipäiseen olmiin.

Puzzlet jonossa

Tarinavetoisissa seikkailupeleissä ei ole vapautta. Pähkinät voi ratkaista vain käytettävissä olevalla materiaalilla. Jos ovi pitää avata avaimella, siihen ei voi sahata reikää tai sitä ei voi kiertää ikkunasta kömpimällä.

On pelintekijän vastuulla tehdä seikkailupeliympäristöstä sellainen, että pelaaja ei turhaannu yrittäessään loogisia ratkaisumalleja, jotka eivät toimi. Tarjolla ei saa olla houkuttelevia asioita, jos niitä ei voi käyttää.

Vaikka Runawayn pähkinät on suunniteltu pääosin onnistuneesti, mukana on muutama tekemällä tehdyn tuntuinen ja epälooginen ongelmia. Esimerkiksi alussa Brian kiipeilee korkealla seinänviertä pitkin epärealistisen innokkaasti, mutta myöhemmin jakoavaimen etsiminen mudasta on ylivoimaista.

Maailmalla jotkut ovat narisseet Runawayn sisältävän liikaa puusilmä-puzzleja, eli esimerkiksi muutaman pikselin kokoisia tavaroita, joita ei löydä edes heiluttamalla hiirtä niiden päällä. Minusta se ei ole Runawayssa ongelma. Tärkeitä, pieniä tavaroita kyllä on, mutta grafiikka on niin tarkkaa, että jos katsoo tarkasti, pikkuruisetkin tavarat huomaa.

Uutta ja vanhaa

Runawayn ulkoasu on mielenkiintoinen. Hahmot on tehty cel-shading-tekniikalla eli käytännössä ne ovat alun perin 3D-grafiikkaa, joka on tehty näyttämään sarjakuvamaisen käsin piirretyltä ääriviivoineen.

Koska Runawayn hahmot on mallinnettu etukäteen, ne ovat tarpeeksi yksityiskohtaisia ja tekninen hämäys onnistuu oivasti. Välillä konemainen animointi paljastaa kuvailmaisun alkuperän, mutta toisaalta liike on usein sulavampaa, kun jokaista liikahduksen murto-osaa ei tarvitse piirtää, eli ruutuja voi käyttää samalla vaivalla useampia.

Taustagrafiikka on käsin piirrettyä ja sitä pitää kehua. Taustat ovat maalauksellisia, kuin parhaista animaatioelokuvista reväistyjä maisemia ja ne pääsevät hienosti oikeuksiinsa pelin käyttämällä 1024x768-resoluutiolla.

Ikävä kyllä, välianimaatiot on tehty alhaisemmalla resoluutiolla, joten ne näyttävät peligrafiikkaan verrattuna rupuisilta. Lisäksi välivideot ovat teknisesti kummallisen kökköjä, mikä rikkoo ikävästi pelin muuten hienoa tyyliä.

Äänipuoli on kunnossa muttei säkenöi. Taustamusiikki on hyvää (varsinkin Cranberries-tyylinen tunnuskappale) ja runsaat ääniefektit rakentavat äänimaton, jonka päällä keskinkertaiset ääninäyttelijät painivat. Puheet saa näkyviin myös tekstinä.

Erittäin hyvä muttei täydellinen

Runawayn tyyli on ulkoasua myöten sopivan pirteä ja hyväntuulinen, mutta naurumaratonia on turha odottaa. Se on sääli, sillä huumori on peleissä harvinaisempaa kuin Lipposen Paavossa. Siis muu kuin tahaton.

Alle kymmenen tunnin jälkeen, lopputekstien vieriessä, päällimmäisenä velloi tyytyväisyyden tunne. Tarina imi mukaansa ja ongelmia oli hauska ratkoa. Yhdeksänkympin haamuraja olisi voinut mennä rikki ilman pieniä ruttuja: välivideot olisi pitänyt hioa loppuun saakka ja muutamat typerät puzzlet leikata karskisti pois.

Merkittävin puute on tarinan ja hahmojen lievä ohuus. Päähahmo jää vähän etäiseksi ja veikeitä sivuhahmoja ei hyödynnetä tarpeeksi. Pelissä ei ole mitään ylimääräistä, esimerkiksi keskusteluvaihtoehdot koskevat melko suoraan puzzleja, vaikka näpsäkkää dialogia voisi käyttää muuhunkin. Taustoja syventämällä peliaikaa olisi saatu parisen tuntia lisää.

Pienistä töyssyistä huolimatta karkumatkalla oli kivaa. Pendulo Studiosissa on selvästi potentiaalia LucasArtsin manttelinperijäksi, jos seikkailupelit vain kävisivät kaupaksi.

87 Seikkailu, joka jää varttia vaille klassikoksi. + Hyvää • Wanhojen hyvien aikojen tuntua uudessa paketissa. • Tarina kantaa koko matkan. • Grafiikka pääosin erittäin hyvää. - Huonoa • Hieman mielikuvitukseton käsikirjoitus. • Välivideot rikkovat muuten mainiota tyyliä. • Huumoria olisi saanut viljellä enemmän.

www.runaway-game.com Pendulo Studios/Focus Home Interactive Versio: myynti Minimi: P-333, 32 Mt Testattu: AMD Duron 1,2 GHz, 768 Mt, GF2MX 32 Mt Ikäsuositus: 7