Valtakuntien aika ei pääty koskaan

Age of Empires 3 (PC)

Kun Kolumbus vuonna 1492 virallisesti löysi Amerikan, hän sai loistoajatuksen: "Tästä saisi hyvän pelin!" Vasta nyt tekniikka on sillä tasolla, että Ensemble Studios pystyy toteuttamaan Kolumbuksen haaveen.

Age of Empires 3 jatkaa Age of Kingsin lopusta eli 1500-luvulta, ja kestää noin kolmesataa vuotta. Tapahtumat sijoittuvat kokonaan Uudelle mantereelle Amerikkaan. Toisistaan ottavat mittaa Ranska, Portugali, Hollanti, Espanja, Englanti, Saksa, Venäjä ja Turkin ottomaanit. Vain osalla maista oli merkittävä rooli Amerikan valtauksessa, mutta ei se menoa haittaa, eksoottiset ottomaanit vain tekevät pelistä mielenkiintoisemman.

Eletään ruudin aikaa, mutta melee-yksiköiden merkitys ei ole vähentynyt. Ratsuväki hallitsee taistelukenttää nopeutensa ansiosta ja pystyy iskemään sinne missä tuntuu.

Töihin miehet!

Alussa on vain muutama työläinen ja uusia kyläläisiä tuottava paja. Uusi loistelias kaupunki täytyisi rakentaa, mutta samalla hankittava raaka-aineita ja pidettävä naapurit omien rajojen ulkopuolella.

Kerättäviä resursseja on enää kolme: ruokaa myllyistä ja eläimistä, kultaa kaivoksista ja plantaaseilta ja puuta metsistä. Kiveä ei tarvita, koska linnakkeet ja tornit rakennetaan kokonaan puusta. Edellisten pelien rasittavaa varastojen rakentamista ei enää ole. Nyt kerätyt aineet siirtyvät pelaajan käyttöön ilman välietappeja, mikä nopeuttaa peliä tuntuvasti ja vähentää mikronäpräilyä.

Kun saa tarpeeksi kultaa ja ruokaa, voi päivittää kylänsä seuraavaan aikakauteen, mikä on yleensä kannattavaa parempien yksiköiden takia. Ensimmäinen aikaharppaus on syytä tehdä mahdollisimman pian. Vasta toisella kaudella saa käyttöönsä sotavoimat ja vasta silloin peli lähtee käyntiin.

Inkkarit ovat rauhallista väkeä

Intiaaniheimoja on kymmenkunta ja useimmat niistä ovat ihan hyödyllisiä apureita. Intiaaneista saa liittolaisia, kun rakentaa lähes jokaisessa kentässä olevan intiaanikylän viereen kauppa-aseman. Intiaanisoturit ovat hyvä lisä armeijaan, sillä halvasta hinnastaan huolimatta he ovat huomattavasti eurooppalaisia parempia. Inkkari-ideaa olisi voinut laajentaakin, sillä oikeasti heidän merkityksensä oli suurempi, mutta toimii se näinkin. Cherokee-heimon kiväärimiehet ja lakotan kirvesratsastajat ovat ehdottomat lempparini ja sopivat taktiikoihini täydellisesti.

Pelaajan siirtokunta ei ole yksin, sillä kokemusmittarin täyttyessä kotikaupungistaan voi pyytää lähetyksen sotilaita, ruokaa, hevosmiehiä ja sen sellaista. Kokemusta saa taistelemalla joko vihollispelaajia tai neutraaleja villieläimiä ja rosvoja vastaan sekä rakentamalla uusia kauppareittejä, jotka tuottavat kokemusta tai resursseja tasaisin väliajoin.

Kotikaupungit tuovat mukaan aika paljon

roolipelielementtejä, sillä oman kaupunkinsa kokemustasoja pystyy nostamaan pelaamalla tarpeeksi, ja aina tasonnousun yhteydessä pystyy valitsemaan uuden lähetyskortin kokoelmaansa. Korteista tehdään pelin aikana käytettäviä pakkoja, joissa voi olla enintään 20 korttia.

Nimeni on Morgan, Morgan Black

Yksinpelin koukku on 24 tehtävää sisältävä kampanja, jonka alussa skottiritari Morgan Blackin täytyy torjua Maltan saareen kohdistuva ottomaani-invaasio. Kun selviää, mitä ottomaanit tahtoivat saarelta, alkaa matka Amerikkaan estämään heidän suunnitelmansa. Morganin tarinan jälkeen mennään ajassa eteenpäin ja ohjataan hänen jälkeläisiään.

Suurin osa tehtävistä ei ole pelkkää rakentelua ja armeijan kasaamista, vaan mukana on lukuisia minitehtäviä, kuten kylien pelastelua ja intiaanipäälliköiden mielistelyä. Pelaajalla on kaitsettavanaan yksi tai useampi sankarihahmo, jotka vähän tylsästi sattuvat kuolemaan vähän väliä. Onneksi sankarit eivät ikinä kuole oikeasti, vaan nousevat hetken päästä pystyyn vain kankkusesta kärsien.

Kampanjan suurin heikkous on hömppä tarina. Miksei pelaajaa pantu Kolumbuksen mukaan tai keskelle Amerikan itsenäisyyssotia? Age of Empiresit ovat keskittyneet jokseenkin tarkasti historiaan, joten täysin fiktiivisten ukkojen retket eivät kiinnosta kovinkaan paljon. Sitä paitsi kampanja ei kauan kestä hyvän pelaajan käsissä.

Tarinamoodin jälkeen yksinpelausta riittää satunnaismatseissa tietokonetta vastaan. Ammattilaisten tasolla tietsikka on kova vastus, joka tulee armotta päälle jo alussa. Mikään ei voita toista ihmispelaajaa vastaan pelaamista, mutta kolmos-Empiren juttelevat tekoälyvastukset tuntuvat melko ihmismäisiltä.

Naks ja bang

Taistelut ovat sitä samaa naksuttelua, josta jotkut tykkäävät ja toiset inhoavat. Yleensä koitokset voittaa se, joka osaa nopeimmin ja tehokkaimmin manageroida joukkojaan. Miehiä voi komentaa alkeellisiin muodostelmiin, mutta suuret tuhansien solttujen rivitaistelut eivät kuulu Age of Empiresin perinteiseen naksustrategiaan.

Vaikka sotimisessa eivät vaikuta sellaiset hienoudet kuin moraali ja selustahyökkäykset, aivosolujen on oltava hereillä. Yksiköillä on aina joku lempparikohde, jota vastaan ne ovat normaalia parempia. Keihäät ratsuja vastaan ja ratsut tykkien tai kiväärien kimppuun. Onkin tärkeää pitää yksikkö suosikkikohteensa kimpussa ja erossa muista. Se ei ole niin yksinkertaista, sillä osaava vastustaja ei jätä joukkojaan tyrkylle, vaan vetää ne heti pois nähtyään niiden luontaisen vihollisen.

Imperiumin loistoa

Age of Empires 3 on nätti kuin tropiikki nuorena. Efektejä ja muita herkkuja on kuin räiskintäpeleissä konsanaan, silti peli ei vaadi huippukonetta pyöriäkseen sujuvasti asetukset tapissa. Kaupungit näyttävät niin upeilta, että niitä jää tuijottamaan pitkäksi aikaa, mikä johtaa noloon häviöön. Pelimusiikkia kuuntelee mielellään.

Fysiikan kanssa ei ole strategioissa leikitty, mutta nyt on Empiressa Havokkia. Pelillistä merkitystä sillä ei ole, mutta onhan se kivaa, kun miehet lentävät ilmaan räjähdysten voimasta ja rakennukset tuhoutuvat pala kerrallaan. Etenkin laivataistelut ovat näyttäviä, sillä parin täyslaidallisen jälkeen runko on ihan puhki. Sääli, että realistinen vaurionmallinnus loppuu ulkonäköön. Vaikka laivasta on mastot poikki, se kulkee silti täyttä vauhtia.

Age of Empires 3 edustaa reaaliaikastrategioiden perinteisempää linjaa, eikä yritä pilata toimivaa kokonaisuutta lisäämällä liian monta turhaa uudistusta. Siksi se on yksinpelinä kuivahko, mutta moninpelinä sen hiottu pelattavuus ja taktiikkojen runsaus pääsevät oikeuksiinsa.

* * * * *

Valtakunta verkossa

Yksinpeli oli pieni pettymys, mutta moninpeli pelastaa. Pelaajia on paljon ja pelin oma serverinhaku toimii kiitettävästi. Vasta moninpelimatseissa oppii arvostamaan kotikaupungin lähetyksiä, koska ne sanelevat etukäteen, millä keinoilla lähdetään voittamaan. Nopea rushaaminen vaatii paljon sotilaslähetyksiä, puolustuspelaaja tahtoo lähetyksiin torneja ja linnakkeita.

Kokemustasojen kasvattamisesta saa hyvän virikkeen pelailuun, sillä yleensä joka toisessa matsissa taso kasvaa, ja taas pääsee näpräämään kaupunkinsa kanssa. Tasoerot eivät hirveästi vaikuta, sillä taito on yhä ratkaisija, eivät lähetykset. Pelata voi myös vain samalla tasolla olevien kanssa, mutta silloin joutuu tyytymään pienempään pelaajapiiriin.

Karttoja on parisenkymmentä ja ne sijoittuvat eri puolille Amerikkaa. On pohjoisosien talvimaisemaa, erämaata, etelän sademetsää ja saaristoa. Kenttä vaikuttaa hyvin paljolti alkuasetelmiin, sillä erämaalla metsästettävää riistaa ei ole yhtä paljon kuin laajoilla tasangoilla. Inkkarikylät on sijoitettu loogisesti oikeisiin paikkoihin, esimerkiksi irokeeseihin törmää vain Pohjois-Amerikassa.

Kentissä piisaa vaihtelua, mutta samaa ei voi sanoa pelimuodoista. Ainoa tie voittoon on vastustajien eliminointi, eikä edellisistä peleistä tuttua Ihme-voittoa ole.

Samu Ollila

Moninpeli: 90 + Pelit suosittelee

* * * * *

Die Türke, jeden Tag so schnell!

Kansakuntien historia

Kolmos-Empiren maat eivät ole keskenään yhtä erilaisia kuin Age of Mythologyn osapuolet, mutta erot eivät ole yhtä marginaalisia kuin ensimmäisissä Age-peleissä. Kansoilla on liuta samoja yksiköitä, mutta jokaisella on myös pari omaa, ja niitä tulee käytettyä lähes joka pelissä. Suurimmat erot tulevat ilmi vasta kotikaupunkien lähetyskorteissa.

Maavalikoimasta aloittelijalle sopii parhaiten ehkä Ranska. Sen kyläläiset pystyvät torjumaan pienet hyökkäykset yksinkin, ja ranskalaiset ovat hyvin tasavahvoja niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessä. Ranskalaiset saavat myös parhaat intiaanit, minkä takia niitä tulee käytettyä sangen useasti. Aika huvittavaa, että häviöistään niin tunnettu maa on pelin yksi parhaista.

Rushaamisen, eli epäreilujen nopeiden hyökkäysten, mestareita ovat ottomaanit ja venäläiset. Venäjä pystyy hetkessä vyöryttämään vihollisasemat halvalla, mutta heikolla jalkaväellään. Sellaisen väkimassan voi torjua vain tykeillä. Ottomaanit ovat vielä parempia rushaajia, sillä heidän kyläläisensä ovat ilmaisia, joten he voivat panostaa sotavoimien tekoon koko omaisuutensa.

Englantilaisten pitkäjousimiehet ovat pelottava vastus, jos omissa joukoissa ei ole ollenkaan ratsuja. Englanti saa myös ilmaisia kyläläisiä talojensa mukana, mikä on mainio piriste talouteen. Espanjalaisten vahvuus tulee esille vasta pitemmissä peleissä, sillä he keräävät kokemusta nopeammin ja näin saavat apulähetyksiä enemmän kuin muut. Espanjalainen ratsuväki on todella tehokasta.

Saksan armeijasta puuttuu kokonaan musketöörit, joten alussa he joutuvat turvautumaan pelkkiin varsijousimiehiin. Onneksi he saavat kahdenkäden miekalla huitovia sakemanneja, jotka tasoittavat tilannetta. Saksan kiinnostavin taktiikka on käyttää hyväksi sen kattavaa palkkasoturivalikoimaa ja muodostaa armeijansa ydin kokonaan palkkiksista. Skotit, jääkärit ja suomalaiset hakkapeliitat möyhentävät vaivatta suuremmatkin vihollisjoukot.

Hitaammissa ja pidemmissä matseissa parhaiten selviävät Portugali ja Hollanti, joilla molemmilla on vankka talous ja hyvä puolustus. Hollantilaiset pystyvät pönkittämään varallisuuttaan rakentamalla kultaa tuottavia pankkeja. Molemmat maat eivät ole kuitenkaan heittopusseja taistelussa, sillä Portugali saa parhaat kiväärimiehet ja Hollanti pystyy kouluttamaan niitä yhtä aikakautta aikaisemmin.

Samu Ollila

* * * * *

Graafinen puoli valtakuntaa

Pelailin ilolla sarjan edellisiä osia. Munkit kiikuttivat reliikkejä otsa hiessä, valloituskoneet piirittivät vihollisen kaupunkeja ja minä nautiskelin vaihtokaupasta linnoitusteni ja liittolaisten kesken.

Posket ilosta hehkuen asensin kolmosen koneelleni, mutta punoitus kasvoi pelatessa. Tekoäly on kävelevä vitsi, sotiminen tunnelmatonta ja tukikohdan rakennus jopa tylsempää kuin Empire Earth 2:ssa. Imperiumista on viety kaikki ilo.

Edustan naksusukupolvea, jonka mielestä valtakunta ei kouluta hevosmiestä kerrallaan, vaan komentaa rykmenttejä ja käskee tykkipatterien laulaa kuorossa. Yhden miehen sissijuoksu vastustajan pelloilla saa minut voimaan pahoin ja siirtymään Total Warin pariin.

Age of Empires 3 on kuin komea prinssi, joka tulee isänsä vanhaan valtakuntaan viisi vuotta myöhässä, pyyhkii jalkansa perinteisiin ja heittää viisaat neuvonantajat vallihautaan. Tämä keisarikunta ei kestä.

Olli Sinerma

74

* * * * * *

Aikakauteen sijoittuvia elokuvia

1492 Paratiisin valloitus

1492: Conquest of Paradise, 1992

Ohjaus: Ridley Scott

Paratiisin valloitus ei ole Ridley Scottin tunnetuimpia leffoja, mutta sopii täydellisesti Age of Empires 3:n kylkiäiseksi. Molemmissa on paljon samoja piirteitä: tutkitaan ensin lähimaasto, tehdään tuttavuutta alkuasukkaiden kanssa, pannaan kaupunki aluilleen ja lopuksi käydään pientä ammustenvaihtoa vihamielisten ukkojen kanssa. Kaikkea tätä säestää Vangeliksen mahtava musiikki.

**** (neljä tähteä)

Viimeinen mohikaani Last of the Mohicans, 1992

Ohjaus: Michael Mann

Vuosi on 1757. Daniel Day-Lewisin esittämä metsämies sekä hänen mohikaanikaverinsa jäävät keskelle Ranskan ja Englannin välistä sotaa, kun he pelastavat englantilaisen everstin tyttäret vihamielisten Huron-intiaanien tomahawkeilta. Alkaa todella nautittava seikkailu, jossa lukuisat taistelut ovat erittäin tyylikästä katseltavaa ja elokuvan musiikki sopii kohtauksiin täydellisesti. Loppukohtauksesta tekee vielä hienon se, että mitään ei selitellä, vaan annetaan katsojien tajuta tapahtumat itse.

***** (viisi tähteä)

The Patriot 2000

Ohjaus: Roland Emmerich

Kun Amerikka haluaa itsenäisyyteen, verenpunaiset brittisotilaat päättävät alkaa polttaa taloja ja murhata siviileitä. Vain Mel Gibson, Patriootti, voi estää heitä. Melin apuna ei ole kasvomaalattuja kilttisotureita, joten ovi voittoon aukenee paremmilla taistelutaktiikoilla. Brittejä kohtaa lopulta väistämätön tappio ja Patriootin vapaustaistelijat voittavat vapautensa.

Patriootti ei ole Braveheart vaikka yritystä on. Visuaalisesti nätti leffa olisi kaivannut pari isompaa taistelua lisää ja vastaavasti vähemmän historiallisia epätarkkuuksia. Tähtilipun liehuttelua ei saa ottaa liian vakavasti.

*** (kolme tähteä)

Samu Ollila

85 Hyvässä ja pahassa Age of Empires 3 on sitä mitä odotettiin. + Hyvää • Grafiikka ja fysiikka mallillaan. • Pelattavuus rokkaa. • Kotikaupungit tuovat paljon vaihtelua pelin kulkuun. • Moninpeli kiinnostaa pitempäänkin. - Huonoa • Yksinpeli on pienoinen pettymys. • Vain yksi tapa voittaa.

www.ageofempires3.com demo Ensemble Studios/Microsoft Versio: 1.1 Minimi: 1,4 Ghz, 256 Mt, 64 Mt näytönohjain Testattu: Amd Athlon 64 3000+, 1024 Mt, Geforce 6600GT 128 Mb Moninpeli: 2-8 pelaajaa Ikäsuositus: 11