Tekes käynnistää ohjelman pelialalle

Yleiset | 31.5.2012 | Pelit-toimitus



Tekes käynnistää ohjelman pelialalle. Erityisesti startupeille ja pk-yrityksille suunnatun Skene – Games Refueled -ohjelman tavoitteena on tehdä Suomesta peli- ja viihdealan kansainvälisesti merkittävä keskus.

Ohjelma jatkuu vuoden 2015 loppuun ja sen arvioitu laajuus on noin 70 miljoonaa euroa, josta Tekesin osuus on noin 30 miljoonaa.

Rahoituksen lisäksi Skene-ohjelma tarjoaa yrityksille muun muassa sparrausta liiketoiminnan kehittämiseen, matchmaking-palveluja ulkomaisten pelifirmojen ja sijoittajien tapaamiseksi, verkottumista sekä markkinaselvityksiä. Tiivis yhteistyö sekä suomalaisten että kansainvälisten yritysten, tutkimusorganisaatioiden ja alan järjestöjen kesken on keskeinen osa ohjelman toimintaa.

"On hienoa, että Suomen pelialaa kehitetään pitkäjänteisesti tulevaisuuden haasteita varten. Ilahduttavaa on myös se, että Tekes on suunnitellut ohjelmaa alusta alkaen tiiviissä yhteistyössä yritysten kanssa", sanoo Aki Järvilehto Remedyltä, yhdestä Suomen menestyksekkäimmästä peliyrityksestä.

Lisää tästä linkistä:

http://www.tekes.fi/fi/community/Uutiset/404/Uutinen/1325?name=Tekes+kaynnistaa+ohjelman+pelialalle


31. toukokuuta 2012 11.59.04 EEST
Tekes käynnistää ohjelman pelialalle. Erityisesti startupeille ja pk-yrityksille suunnatun Skene – Games Refueled -ohjelman tavoitteena on tehdä Suomesta peli- ja viihdealan kansainvälisesti merkittävä keskus. Ohjelma jatkuu vuoden 2015 loppuun ja sen arvioitu laajuus on noin 70 miljoonaa euroa, josta Tekesin osuus on noin 30 miljoonaa. ...
2. kesäkuuta 2012 9.35.06 EEST
Vähän ärsyttää kaupallisuus eli etsitään uusia Angry Birds -tuhkimotarinoita rahan toivossa. Missä on tuki epäkaupalliselle ja taiteelliselle pelintekemiselle?
2. kesäkuuta 2012 9.40.14 EEST
Quote (Alunperin lähettänyt Paul Pekkarinen (Krice))
Vähän ärsyttää kaupallisuus eli etsitään uusia Angry Birds -tuhkimotarinoita rahan toivossa. Missä on tuki epäkaupalliselle ja taiteelliselle pelintekemiselle?
Tekes tukee ennen kaikkea vientiä, ei kulttuuria.
2. kesäkuuta 2012 15.14.14 EEST
Muutenkin tuntuu että epäkaupalliset taidepelit ovat hyviä projekteja sen vientiin tarkoitetun pelin jälkeen, kun on rahaa ja aikaa kokeilla jotain uutta.
3. kesäkuuta 2012 12.38.47 EEST
Alan perusongelma on, että valtaosa peleistä on epäkaupallisia. Eivät tosin tarkoituksella. 70 miljoonaa on valtava summa Suomessa alalla kuin alalla.
LUETUIMMAT UUTISET
UUSIMMAT UUTISET
UUSIMMAT BLOGIKIRJOITUKSET

Kaikkien aikojen vuoden peli

Tuomas Honkala
20 vuotta Pelit-lehtiä, 20 vuotta Vuoden pelejä. Mikä niistä on Vuoden peli ylitse muiden?

Kuutiot ovat taidetta!

Tuomas Honkala
Minecraftin kulttuuristatus nousi taas pykälällä.

Vuoden pelien piiiiitkä historia

Tuomas Honkala
Elder Scrolls V: Skyrimistä Star Control 2:een, Pelit-lehden historia tuntee Vuoden pelin poikineen.

Kaikki mitä halusit kysyä Vuoden peli -äänestyksestä

Tuomas Honkala
Kokosin vastauksia usein esitettyihin ja itse keksittyihin kysymyksiin.

Konsolit pois laatikoistaan!

Tuomas Honkala
Tässä se nyt on: Wii U.