Destiny 2 on vienyt lähes kaiken vapaa-aikani kuluneen viikon aikana, eikä se haittaa, sillä sen pelaaminen on ollut pääasiassa todella viihdyttävää. 12 pelitunnin perusteella kyseessä on todella hyvä, mutta ei kuitenkaan virheetön peli. Pelin ongelmia käsittelen toisessa postauksessa, mutta lähdetään liikkeelle positiivisemmissa – vai pitäisikö pikemminkin sanoa valoisammissa – merkeissä.

Alla on kuusi asiaa, joihin ensimmäiseksi ihastuin Destiny 2:ssa.

1. Grindaus ja loottaus

Otetaanpa itsestäänselvyydet alta pois. Uuden tavaran keräily on Destiny 2:n sydän, joka sykkii vahvana. Lähes kaikesta palkitaan uusilla varusteilla, joten hahmonkehitys on tasaista, dopamiinitaso pysyy korkealla ja ennen pitkää huomaa olevansa koukussa. Bonusvinkki kaltaiselleni aloittelijoille: hahmon tasolla ja kokemuspisteillä ei ole juurikaan väliä. Niitä paljon tärkeämpi luku on aseiden ja varusteiden tason keskiarvo Power.

2. Pyssyissä on ytyä

Aseissa riittää yllättävän paljon vaihtelua. Niitä kaikkia yhdistää kuitenkin tehokkuus. Perusvastustajia ei tarvitse paukutella konepistooleillakaan paria sarjaa enempää ja raskaat aseet pudottavat välipomotkin pikapikaa. Eniten tykästyin kuitenkin revolverimallisiin käsikanuunoihin. Yksikin tarkkaan tähdätty pääosuma saattaa riittää.

3. Nyrkeissä on potkua

Aseilla on aina kiva räiskiä, mutta ilmankin pärjää. Lataamisen sijaan on usein parempi antaa nyrkkien puhua. Pelaamani Titan-hahmoluokan rystyspommit pudottavat useimmat E.T.:t kertaiskusta. Mukavana lisäbonuksena lisäkykyjen auettua melee-tapot parantavat omaa ja kavereiden hahmoja.

4. Uusi, uljas maailma

Yllättävän yksityiskohtaiset ja laajat maailmat ovat täynnä henkeäsalpaavan upeita näkyjä. Varsinkin Maasta löytyvä synkkä metsä ja Titan-kuun komeasti valaistut, klaustrofobiset käytävät pudottivat ensivierailulla leuan lattiaan.

5. Tarinan rytmitys

Vaikka juoni ei ole omaperäinen, se kerrotaan selkeästi ja etenee vauhdikkaasti. Rytmitys toimii, sillä jokaisella uudella pelialueella suoritetaan ainoastaan pari tehtävää, jotka vievät päätarinaa eteenpäin. Tämän jälkeen voi edetä uudelle alueelle. 

Halutessaan voi jäädä tutkimaan tarkemmin myös nykyistä aluetta. Tekemisestä ei ole puutetta, sillä alueelle ilmestyy seikkailuiksi kutsuttuja, monipuolisia sivutehtäviä sekä satunnaisesti käynnistyviä eventtejä, jossa toimitaan yhteistyössä muiden alueelle osuneiden kanssa.

6. Vastustajat, joita rakastaa vihata

Lähestulkoon ainoa asia, joka nostaa tarinan keskinkertaisuuden suosta, ovat pelin viholliset. Vexejä lukuun ottamatta – ne köyhän miehen T-800:t voivat lähteä sulattamoon milloin tahansa – kaikki kohtaamani vihollisrodut ovat olleet mainiota tykinruokaa.

Yksi on kuitenkin ylitse muiden. Päävastustaja, cabalien keisari Dominus Ghaul on täydellisen ärsyttävä. Hän näkee muut pelkkinä tuholaisina, jotka hävittämällä hän tekee maailmalle palveluksen. Aivan ensimmäiseksi hän tuhoaa Guardianien kodin, jonka jälkeen hän nöyryyttää pelaajaa nakaten tämän sivuun kuin rikki menneen lelun.

Hahmo ampuu yli juuri oikealla tavalla. Mahtailevat monologit? Jep! Space Hulk -henkinen varustus? Luonnollisesti! Bane-naamari? Totta hitossa! 

En välitä pätkääkään Travelerista, valosta ja sen vartijoista tai loputtomasta inkarnaatioloopista. Kaikki, mitä haluan Destiny 2:n tarinalta, on selkeä syy ampua alieneita pataan. Dominus Ghaul kelpaa siihen mainiosti. 

Pelit-lehti on tehnyt sopimuksen Activisionin kanssa Destiny 2:n markkinoinnista eli tämä on mainos. Activision ei puutu jutun sisältöön.