11 miljardin dollarin mies

Kun Suomessa tehdään elokuva, sen onnistuminen tai epäonnistuminen on ohjaajan syy. Hollywoodissa kaiken takana on tuottaja ja ohjaaja on samanlainen palkollinen kuin näyttelijät. Tuottaja on elokuvan kuningas.

Nykytuottajista menestynein on Jerry Bruckheimer, jonka elokuvat ovat tuoneet kassaan 11 miljardia dollaria ja luku kasvaa kaiken aikaa.

Mainoksista kaikki alkoi

Bruckheimerin ura alkoi suorastaan kliseisesti mainostoimiston postitushuoneesta. Vähitellen hän nousi vaativampiin tehtäviin ja lopulta mies huomasi olevansa mainosohjaaja Los Angelesissa. Tästä looginen aste olisi tietenkin pyrkiä pitkien elokuvien ohjaajaksi. Mutta vaikka suurin osa Los Angelesin asukkaista haluaa näyttelijöiksi, käsikirjoittajiksi tai ohjaajiksi, Bruckheimer halusi tuottajaksi.

Ensimmäisen kerran Bruckheimer menestyi, kun hänen tuottamansa American Gigolo (1980) ilmestyi. Pian tämän jälkeen Bruckheimer tapasi PR-puolella töitä aikaisemmin tehneen Don Simpsonin ja loppu onkin elokuvahistoriaa. Parivaljakko Simpson-Bruckheimer pysyi yhdessä 14 vuotta ja sai aikaan lukuisia hittejä, joista monet muuttivat myös maailmaa. Ainakin elokuvamaailmaa ja tapaa tehdä leffoja.

Salamatanssi

Kaksikon ensimmäinen elokuva oli Flashdance (1983). Bruckheimer ja elokuvan ohjaajaksi valittu Adrian Lyne olivat nähneet lukuisia musiikkivideoita ja innostuivat niiden visuaalisesta tyylistä. Sama näyttävyys ja komeat kuvat siirrettiin suoraan Flashdanceen. Elokuvasta tuli yllätyshitti.

Flashdance oli monella tavalla tyypillinen Bruckheimer-elokuva. Ensinnäkin siinä oli selkeä, vaikkakin yksinkertainen tarina. Nuori nainen hitsasi päivisin, tanssi öisin, haaveili kuuluisuudesta ja rakastui Porsche-mieheen. Myöhemmin tällaista "perusjuonta" alettiin kutsua nimellä High Consept, mistä tuli Bruckheimerin tavaramerkki.

High Consept on heti iskevä ja välittömästi mukaansa tempaava elokuvaidea, joka ei turhia hienostele. Tässä muutama esimerkki Bruckheimerilta itseltään:

- Asteroidi lähestyy Maata ja vain joukko machoja voi pelastaa ihmiskunnan. (Armageddon, 1998).

- Rääväsuinen city-kyttä etsii Los Angelesissa ystävänsä murhaajaa. (Beverly Hills kyttä, 1984).

- Coolit ja komeat huippuluokan hävittäjälentäjät ovat cooleja ja komeita (Top Gun, 1986).

Tyyli ennen kaikkea

Simpson/Bruckheimerin 1980-luvun menestyselokuvat loivat pohjan sille, millaisina Bruckheimerin leffoja yhä pidetään. Ensinnäkin ne ovat isolla rahalle tehtyjä viihde-elokuvia, joissa on poikamainen meininki.

Pääkohderyhmä ovat nuoret miehet ja elokuvissa räjäytellään kaikenlaista ja myös takaa-ajoja on mukana iso liuta. Miehet ovat komeita ja naiset kauniita. Kovin syvällisiä henkilöhahmoja ei edes yritetä rakentaa, henkilöiden motiivit ovat selkeitä ja yksinkertaisia. Juoni on tärkeä, mutta ei koskaan monimutkainen. Myös hitti-soundtrack kuuluu Bruckheimerin tuotantoideaan.

Berlinin ainoa hitti oli Top Gunista napattu Take My Breath Away, Armageddonilla jyräsi Aerosmithin I Don't Want to Miss a Thing, Levottomista sieluista (Dangerous Minds, 1995) jäi elämään Coolion Gangsta's Paradise ja Goyote Uglyn (2000) äskettäisen listajyrän, Leann Rimesin esittämän poppiksen Can't Fight the Moonlight on kuullut selvästi useampi kuin itse leffan nähnyt.

Bruckheimerilla on aina ollut silmää kyvyille. Hyvin usein hän hyväksyy elokuviinsa ohjaajia tai näyttelijöitä, jotka ovat vasta uransa alussa. Tosin nuo ohjaajat varsin usein myös jäävät pelkiksi Bruckheimer-ohjaajiksi.

Näyttelijöillä sen sijaan on käynyt parempi tuuri. On paljolti juuri Bruckheimerin ansiota, että Tom Cruisesta, Eddie Murphystä ja Will Smithistä tuli tähtiä. Bruckheimer ei myöskään pelkää käyttää rahaa tunnettuihin nimiin, mikäli se on aiheellista. Sean Connery oli mukana Rockissa (1996), Nicolas Cage, John Cusack ja John Malkovich Con Airissa (1997). Cage on kertonut olevansa aina valmis Bruckheimerin leffoihin, koska niitä on hauska tehdä. Pääsee kerrankin iso mies leikkimään.

Pahempi kuin Homer

Useimmat elokuvista on tuotettu yhdessä Don Simpsonin kanssa. Simpsonin merkitystä ei saa aliarvoida, mutta mies kuoli vuonna 1996 ja sen jälkeen Bruckheimer on tuottanut aivan samanlaisia elokuvia kuin ennenkin, joten en tiedä, kuinka tärkeä mies Simpson oli käytännössä.

Se ainakin on yleisessä tiedossa, että Don Simpson ei ollut mukava tyyppi. Hän oli Hollywood-tuottajan stereotypiä, jollaisia ei oikeasti ole edes olemassa. Hän oli itsekeskeinen ökyilijä, jonka hurjasta seksielämästä ei voi koko perheen lehteen kirjoittaa. Kerrotaan, että Simpsonin kuolema oli Hollywoodissa monille ilon ja onnen päivä.

Pelkkää menestystä ei Bruckheimerin ura ole ollut. Ukkosta radalla (Days of Thunder, 1990) menestyi loppujen lopuksi siedettävästi, mutta oli silti selvä pettymys. Myös miehen viime vuoden elokuvista Coyote Ugly ja Puhallettu 60 sekunnissa olivat keskinkertaisia menestyksiä, vaikka tuskin nekään tappiota tuottivat.

Valtavirran makuun

Bruckheimer tekee suuren yleisön elokuvia, eikä muuta edes yritä väittää. Hän ei kutsu koskaan itseään taiteilijaksi. Bruckheimer ei suutu siitä, että hänen leffojaan kutsutaan popcorn-rainoiksi. Päinvastoin, jos ottaa vastaan kymmeniä miljoonia dollareita elokuvastudion rahoja, on parempi, että popcornia myydään sen verran, että kukaan ei jää tappiolle.

Samoin Bruckheimer on kertonut olevansa oikeastaan kuljetusbisneksessä. Hänen tehtävänsä on kuljettaa mahdollisimman monta ihmistä elokuvateattereihin.

Menestyksestä huolimatta Bruckheimerin nimi ei avaa aivan kaikkia ovia. Esimerkiksi hänen oli vaikea myydä ideaa rasismia käsittelevästä jenkkifutisleffasta Remember the Titans siitä huolimatta, että se oli harvinaisen halpa projekti (27 miljoonaa taalaa). Lopulta Disney nieli syötin. Remember the Titans tuotti ensi-iltaviikonloppunaan 40 000 000 dollaria ja siitä tuli yksi vuoden suosituimpia elokuvia. Disneyn ja Bruckheimerin oli helppo hymyillä.

Tänä vuonna Buckheimer tuo ensi-iltaan kolme tai neljä elokuvaa. Niistä näkyvin ja suurin on kesällä Yhdysvalloissa ensi-iltansa saava Pearl Harbour, joka nimensä mukaan kertoo päivästä, jolloin japanilaiset pommittivat Pearl Harbourin sotilastukikohtaa.

Peart Harbour ei kuitenkaan ole pelkkä sotaelokuva, vaan mukana on myös rakkaustarina. Michael Bayn ohjaama toimintadraama on budjetiltaan lähes Titanic-luokkaa ja muutenkin vertailua Titaniciin on harrastettu ahkerasti.

Mielenkiintoiselta kuulostaa myös Black Hawk Down, jonka ohjaa Ridley Scott. Tässä toimintaleffassa sata Yhdysvaltain armeijan eliittisotilasta lähetetään Somaliaan tehtävänään pelastaa kaksi tärkeää vangittua jenkkiupseeria. Taistelukohtauksista ei kuulemma pitäisi olla pulaa.

Down and Under on aivan erilainen juttu. Se on komedia, jossa mafia pakottaa kaksi newyorkilaista ystävystä salakuljettamaan ison summan käteistä Australiaan, mutta huonon tuurin ja kengurun avustamina rahat karkaavat kesken reissun.

Tuottaja-Jerry

Verenpunainen yö (Farawell, My Lovely, 1975), Hornanmarssi (March or Die, 1977), American Gigolo (1980), New Yorkin kostaja (Defiance, 1980), Suurkaupungin hait (Thief, 1981), Kissaihmiset (Cat People, 1982), Lasaretin lemmensairaat lekurit (Young Doctors in Love, 1982), Flashdance (1983), Beverly Hills kyttä (Beverly Hills Cop, 1984), Kuin varas yöllä (Thief of Hearts, 1984), Top Gun - lentäjistä parhaat (1986), Beverly Hills kyttä 2 (Beverly Hills Cop 2, 1987), Ukkosta radalla (Days of Thunder, 1990), Vihoittelevat vangit (The Ref aka Hostile Hostages, 1994), Pahat pojat (Bad Boys, 1995), Purppuravyöhyke (Crimson Tide, 1995), Levottomat sielut (Dangerous Minds, 1995), The Rock (1996), Con Air (1997), Armageddon (1998), Valtion vihollinen (Enemy of the State, 1998), Puhallettu 60 sekunnissa (Gone in 60 Seconds, 2000), Coyote Ugly (2000), Remember the Titans - titaanien taistelu (2000)

Lisää aiheesta

  • Kino: Kevät koittaa Hitlerille


    Kino

    Kevät koittaa Hitlerille

    Huhtikuussa tähtilaiva on lastattu kuunatseilla.

    Saksalaiset kansallissosialistit sytyttivät noin 70 vuotta sitten Euroopan liekkeihin. Vaikka yleisesti uskotaan, natsivalta ei päättynyt Berliinin miehitykseen ja Hitlerin itsemurhaan. Tappion hetkellä osa…
  • Vanhan mestarin kädenjälki

    James Cameron osaa edelleen kertoa huikeita tarinoita, vaikka pääosassa olisi pitkiä sinisiä animehahmoja.

    Kuuluin siihen ensi-iltaa edeltävänä aikana vauhdilla kasvaneeseen joukkoon, jonka mielestä Cameronin 12 vuotta vääntämä Avatar-leffa oli näkemättä nolo. Ei ihme, sillä kaikki…
  • Terveisiä Nörttilästä

    Zombileffat ovat taas in. Zombieland vääntää maailmanlopun vitsiksi, mutta kieli on liikaa poskessa.

    Aivojen perässä kuolaaviksi zombeiksi muuttunut ihmiskunta on aihe, jossa teoriassa riittää materiaalia komediaan. Muiden dystopioiden tavoin asiassa on kuitenkin yksi paha kompastuskivi:…