"Ja käsi kädessä kuljemme taloon autioon, ja se minua niin rasittaa. Tämä peli saa minut pian aivovaurioon, kun tyhmiä puzzleja selvittää saan. Mä lamppu kädessä kuljen ja kauhistelen, kun ongelmista selvää saa mä en..."
11th Hour on jatkoa Trilobyten aikanaan hirmuista mainetta niittäneelle 7th Guestille. Seitsemäs vieras kertoi kauheaa tarinaa Staufin kartanoon kutsutuista seitsemästä vieraasta, joista yksikään ei selviytynyt. Syy oli varmaan huonossa ohjelmoinnissa, järkyttävissä konevaatimuksissa ja pelaamisen korvaamisessa puzzleratkonnalla.
Staufilla tapahtuu
Staufin kartanossa on alkanut jälleen tapahtua. Läheisestä pikkukylästä on hävinnyt ihmisiä ja Case Unsolved -shown tuottaja Robin Morales haistaa myyvän jutun aineksia. Hän lähtee tutkimaan tapahtumia paikan päälle ja jääkin sille tielle.
Tällä välin Carl Denning, samaisen shown reportteri ja samaisen naisen miesystävä, alkaa huolestua kun Robinia ei kuulu kotiin. Odotuksen keskeyttää posteljooni, joka tuo mielenkiintoisen kirjeen. Paketista paljastuu pieni muistikirjamikro, joka alkaa yllättäen elää. Vehkeen puheista selviää, että Morales on jäänyt Staufin kartanon vangiksi, eikä pääse yksin pois. Carl siis hyppää prätkänsä selkään ja suunnistaa kohti kartanoa.
Carl pääsee paikalle iltamyöhään ja kokee ensimmäisen takaiskunsa, kun talon ulko-ovi on lukossa. Ja taas herää tietokone henkiin ja vihjaa "kolmen sokean hiiren" olevan hyvä luku. Viisaana miehenä Carl koputtaa oveen kolmesti ja sehän aukeaa.
Sankarimme astuu ovesta sisään ja hetken pähkäiltyään huomaa joutuneensa talon isännän pirullisen juonen uhriksi. Hänen on joko selvitettävä joukko Staufin keksimiä puzzleja tai päädyttävä kadonneitten joukon jatkoksi.
Sekä peli että elokuva
Vaikka 11th Hourista annetaan kauhupelikuva, se on yksinkertaisesti puzzlepeli, jossa kuljetaan ympäri taloa ja ratkotaan vastaantulevia tehtäviä. Normaaleista genrensä edustajista se eroaa audiovisuaalisella toteutuksellaan, jota voi kuvailla sanalla massiivinen. Vaan kyllä peli herätti kauhuakin: olin ainoa joka yleensä suostui koskemaan koko peliin (jota muu maailma on odottanut monta vuotta, niin se menee).
Peliympäristönä toimii 7th Guestin tapaan Staufin kartano, jonne arvoitukset on sijoitettu. Liikkuminen talossa esitetään varsin näyttävänä animaationa pelaajan kuvakulmasta, ja kun vastaan tulee arvoitus, siirrytään ratkaisemaan sitä. Sikäli mikäli puzzle ratkeaa, aukeaa ovia uusille alueille ja pelaaja saa palkkioksi videopätkän, jossa esitetään Moralesin katoamiseen johtavia tapahtumia. Näin yhdessä paketissa onkin sekä elokuva että peli.
Hyytävää kauhua
Tähän asti 11th Hour kuulostaa ihan hyvältä. Kerronpa jotain muutakin: se sekä näyttää että kuulostaa hyvältä, mutta ei tunnu siltä.
Hyvältä näyttää ja kuulostaa pelin elokuvaosuus. Onnistuin saamaan käsiini tallenteen, jossa puzzlet on ratkaistu ja pelin elokuvaosuuden voi katsella läpi nojatuolissa löhöillen. Robinin kohtalon selvittävä tarina on varsin mukaansatempaava, vaikkakin itse pelin kannalta hieman irrallinen.
Elokuvaosuus ei muuten turhaan ole nostattanut pelin ikärajaa 18 vuoteen. Leffassa veri roiskuu, ruumiita pilkotaan ja väkivaltaa tulvii ruudulle sitä tahtia, että myönnän ikärajan aivan aiheelliseksi. Seksin ja pornon hapatukselta on ihme kyllä vältytty.
Elokuvaosuus nostaa kauhukäyrää mukavasti tarinan edetessä. Tosin loppu jättää liian monia kysymyksiä avoimeksi ja muutamia epäloogisuuksia on tarinaan jäänyt.
Multimediasaastaa
Vaan se mikä elokuvassa voitetaan, itse pelissä hävitään. 11th Hourin suurin ongelma on sen massiivinen ulkoasu. Pienintäkin liikkumista varten joutuu tuijottamaan pitkää ja tylsää animaatiota, jossa Carlin katse vaeltaa paikasta toiseen. Periaatteessa liikeanimaation saa keskeytettyä hiiren kakkosnapilla, mutta nopeuteen sillä ei ole juuri merkitystä.
Liikkumisen hitauden lisäksi ongelmia aiheuttaa talossa navigointi. Normaali parilla ovella varustettu huone muuttuu silkaksi hot spot -helvetiksi kun pelaaja yrittää löytää esteetöntä reittiä sen läpi.
Hitaus tuo ongelmia myös arvoituksiin. Kun pelaaja saa eteensä shakkilaudan, jossa pitää siirrellä nappuloita tiettyyn kuvioon, on edessä pitkä ja tuskainen urakka. Joku kun on saanut päähänsä, että jokaisen nappulan liikettä tulee säestää paitsi uljaalla animaatiolla myös mehevillä ääniefekteillä. Niinpä talossa liikkuminen ja tehtävien selvittäminen on kuin katsoisi tulppaanin mukulan itämistä.
Kinkkisiä ongelmia
Peliä jaksaisi kuitenkin pelata, jos puzzlet olisivat haasteellisia ja nokkeluutta vaativia sekä inhimillisyyden rajoissa pysyviä. Kaksi ensimmäistä kriteeriä tulee täytetyksi, mutta jälkimmäisestä ollaan hyvin, hyvin kaukana ja ongelmat ovat suorastaan sadistisen vaikeita.
Jo ensimmäinen vastaantuleva tehtävä, jossa shakkilaudan palasella pitää vaihtaa neljän ratsun paikat keskenään, masentaa normaalilla älyllä varustetun pelaajan. Homma kuulemma onnistuu 40 siirrolla: nopeasti laskettuna mahdollisia nappulayhdistelmiä siis löytyy noin 60-numeroisen luvun verran. Poks, sanoi ensimmäinen verisuoni aivoissa neljän tunnin tuloksettoman yrittämisen jälkeen.
Seuraava ongelma on muunnelma Hanoin torneista. Tällä kertaa kahdeksan kirjaparia pitää järjestää siten, että joka toinen kirja on oikealla ja joka toinen vasemmalla. Koska moinen olisi aivan liian helppoa, vaikeutetaan hommaa rajoittamalla mahdollisten yritysten määrä neljään. Poks poks, sanoivat toinen ja kolmas verisuoni.
Kolmas tehtävä on kassarekisterin kanssa plärääminen. Tällä kertaa vaikeusruuvia väännetään myötäpäivään vielä pikkuisen, eikä pelaajalle edes kerrota mikä hommassa on ideana. Ja niin katkesi taas yksi verisuoni, eikä tämä ollut kuin vasta alkua.
Ilkeän pelisuunnittelijan mielestä pelaajan itsetuntoa ei kuitenkaan vielä ole painettu tarpeeksi lokaan. Taustamusiikin sijasta pelin rompuille on tallennettu ehtaa ivaa, eli aina kun pelaaja mokaa, aloittaa Stauf pilkkaamisen. Koko halvatun pelin ajan taustalla soivat Staufin kootut kuittailut ja V-käyrä nousee kohisten.
Puolentoista viikon testiaikana en onnistunut selvittämään yhtä ainutta ongelmaa, vaikka istuin pelin ääressä sitkeästi monta tuntia päivässä. Aloin jo epäillä vian olevan päässäni, mutta testimateriaalina käyttämäni Tapio "hei anna mun kokeilla, mä olen hyvä puzzlepeleissä" Salminen epäonnistui yhden illan kokeiluissa aivan yhtä surkeasti. Lohdutus sekin.
Suunnittelijoiden tulisi todellakin ottaa Sierran The Castle of Dr. Brain kauniiseen käteen ja tutkia sen ongelmia. Jo pelkästään selkeät ohjeet ja säännöt tehtävien ratkaisemiseksi nostaisi pelimukavuutta monella kymmenellä pisteellä.
Tekniikka pettää
Trilobyte on vääntänyt hienoja esittelyvideoita talon rakentamisesta, säveltänyt kasapäin musiikkia ja renderoinut sitä tahtia, että hikikarpalot haisevat tänne asti. Ohjelmoijat vainen ovat laiskotelleet ja jättäneet teknisen virittelemisen tyystin unholaan.
11th Hourin viat alkavat jo asennuksen yhteydessä. Ensinnäkin peliä oli hävyttömän vaikea saada toimimaan moitteetta yhdessäkään testilaitteessa. Ensin peliä yritettiin testata 486-testivehkeessä, jossa asennus kaatui epästandardiin CD-ohjaimeen, mokoma kun ei ollut oletus-I/O-osoitteessaan. En ollut oikein innostunut repimään kiintolevyä tai verkkokorttia koneesta irti vain yhden pelin takia, joten kotihommiksi meni.
Koti-Penan kanssa tappelin noin tunnin ja sain kuin sainkin pelin käyntiin. Vinkkinä muille asentajakandidaateille kerrottakoon, että peli ei toimi Microsoftin hiiriajurin kymppiversiolla ja "ilmoittaa" tästä lukitsemalla näppäimistön.
Kun peli viimein suostui päällisin puolin toimimaan, oli luvassa huima seikkailu multimedian ihmeellisessä maailmassa.
Vaan yritykseksi jäi sekin. Peli kitisi raudan yhteensopimattomuudesta ja takkuili. Videokuvien seuraaminen 16- tai 24-bittisessä näyttötilassa kokokuvaruutuvideoina oli täysin tuhoontuomittu yritys. Äänikortista peli päästeli epämiellyttäviä taustaääniä. Samat ongelmat esiintyivät sekä Dos 6.22:lla että Windows 95:n Dos-kehotteella, joten vika on ohjelmoinnissa eikä asetuksissa.
Trilobyte kyllä hallitsee grafiikan ja animaationteon, mutta mitä iloa on upeista puitteista, jos peli on muuten täyttä roskaa? En tiedä kenen istumalihakset kestävät istua neljän rompun verran kauhujen talon isännän pilkattavana. Ainakin minulta paloivat päreet jo ensimmäisen istunnon aikana, eikä ongelmien yletön vaikeus helpota asiaan lainkaan.
11th Hour on samanlainen ongelmatapaus kuin 7th Guest: sitä joko rakastaa tai sitä vihaa. Ja minä vihaan, hyvä luoja minä vihaan sitä!
40
