Vuonna 1830 amerikkalaiset markkinavoimat olivat vielä siinä määrin voimissaan, että Turun taudit sun muut roskalainat tuntuvat lasten leikiltä. Jopa tuhansien rautatieyhtiön osakkeiden väärentämisestä selvisi sopimalla asian muiden rautatiepohatoiden kanssa. Edes pidätysmääräyksestä ei tarvinnut välittää.
Vuonna 1830 Yhdysvaltain sisämaakaupunkien välillä liikennöivät vankkurit. Sisämaasta ei saatu raaka-aineita rannikolle, laivareittien varteen keskittyneen teollisuuden tarpeisiin. Matkustajaliikenteen laita oli samoin. Esimerkiksi vaunukyyti New Yorkista Bostoniin vei 41 tuntia, ja Itärannikolla tiestö oli sentään kunnossa. Apu oli kuitenkin lähellä: rautahepo oli tulossa uudelle mantereelle.
Ahneus arvossaan
1830 pohjautuu Avalon Hillin kuuluisaan lautapeliin, ja tietokoneversion on tehnyt SimTex, MOM-MOOsta tuttu. Uutta Railroad Tycoonia odotelleet voivat työntää lompakon takaisin taskuun: tämä on peli pörssimiehille.
Pelaajat ovat Koillis-Yhdysvaltain ja Kaakkois-Kanadan rautatieyhtiöihin keskittyneitä pörssikeinottelijoita. Kullakin pelin henkilögallerian hahmolla on oma historiallinen esikuvansa, jonka edesottamukset lain, moraalin ja vararikon tuolla puolen inspiroivat pelaajia vieläkin häikäilemättömämpiin tempauksiin.
Peli alkaa pelaajien (inhimillisten ja tietokoneen ohjaamien) käydessä huutokauppaa pienistä yksityisistä rautatieyhtiöistä. Kukin pienyhtiö tarjoaa omistajalleen tiettyjä etuja, kuten oikeuden rakentaa johonkin karttaheksaan ylimääräinen rautatieosuus. Etenkin pelin alkuvaiheessa tästä voi olla melkoista hyötyä. Yhtiön ostoon tuhlattu pääoma on kuitenkin pois ensimmäiseltä pörssikierrokselta, mikä voi osoittautua kohtalokkaaksi.
Yksityiset yhtiöt ovat kuitenkin pelkkiä alkupaloja, sillä merkittävän rataverkoston rakentamiseen tarvitaan sen luokan pääomia, että sellaisia voi liikutella vain pörssiin listattu osakeyhtiö. Pelaajat käyvät pörssissä kauppaa rautatieyhtiöiden osakkeilla yrittäen koota salkkuunsa mahdollisimman tuottoisan osakekokoelman. Jos pelaaja onnistuu kokoamaan itselleen jonkin yhtiön pääjohtajan osakekirjan sekä osake-enemmistön, hänestä tulee kyseisen yhtiön pääjohtaja. Pääjohtajuudestaan voi myös luopua dumppaamalla osakkeensa markkinoille. Parhaassa tapauksessa pelaaja on onnistunut pääjohtajakaudellaan romuttamaan yhtiön talouden, mitä pelin pankki ei ole vielä huomannut... eikä osakkeet pörssistä alehintaan keräävä kanssakilpailija. Taidokkaampi pelaaja onkin ajavinaan itsensä kassakriisiin, jolloin hän muka pakon edessä joutuu myymään osakkeitaan velvotteistaan selvitäkseen.
Pelkkää rahan tekoa
Vasta pääjohtajaksi yltäneet pelaajat siirtyvät varsinaisen pelilaudan ääreen rakentamaan yhtiöidensä rataverkkoa Koillis-Yhdysvaltain kaupunkien välille. Lisäksi pelaajan on ostettava johtamilleen yhtiöille junia, jotta rataverkosta olisi jotain hyötyä. Liikennöinti tuottaa voittoa, jonka voi joko jättää yhtiön kassaan pääomaksi tulevia junaostoksia tai rautatieasemien rakentamista varten. Tuoton voi myös jakaa osinkona yhtiön osakkeiden omistajille. Tämä tuo paitsi rahaa pelaajien kassaan, nostaa myös yhtiön osakkeiden arvoa. Pääjohtajan kannalta osingon jakaminen on houkutteleva vaihtoehto, koska hänellä on yhtiön osake-enemmistö. Osinkotuotoilla hän voi sitten yrittää ostaa itselleen lisää osakkeita. Pelin loppuvaiheessa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, sillä osingot koituvat myös niiden kanssapelaajien hyödyksi, jotka omistavat vähemmistöosuuksia yhtiön osakekannasta.
Pelaajien on kuitenkin muistettava se tosiasia, että he ovat keinottelijoita. Rautatieyhtiöt ovat heille pelkkiä rahantekovälineitä. Usein pelin voittaakin se pelaaja, jonka yhtiöt ovat pahiten kuralla, mutta oma henkilökohtainen talous kunnossa.
Peli päättyy, kun pelin pankista loppuu raha, mikä tapahtuu yleensä pian sen jälkeen, kun diesel-veturit tulevat peliin. Tämä korostaa pelin keinotteluluonnetta: johtamiaan rautatieyhtiöitä kehittämään pyrkinyt pelaaja ei yleensä ehdi kostua luomansa yhtiön menestyksestä ennen pelin loppua, sen sijaan yhtiöitään armotta kupannut kanssapelaaja voi paksusti, vaikka hänen jäljiltään puolet Yhdysvalloista puksuttaa höyryvetureilla.
Pelin pörssimekanismissa on kuitenkin yksi paha vika: yhtiöt aloittavat toimintansa vasta kun joku pelaajista pääsee pääjohtajan pallille. Lisäksi näppärä pelaaja käyttää uuden firman alkupääoman esimerkiksi veturin ostoon ja myy sen yhdellä taalalla toiselle hallitsemalleen yhtiölle. Tämän jälkeen hän dumppaa tyhjiin kuppaamansa rautatieyhtiön osakkeet pankkiin. Pelaaja menettää ehkä pari saturaista, mutta hänen hallisemallaan yhtiöllä on uusi veturi, joka tienaa ne hetkessä takaisin.
Toinen puute liittyy yhtiöiden osakkeiden arvottamiseen. Järjestelmä nostaa sellaisten yhtiöiden osakkeiden hintoja, jotka maksavat osinkoja, vaikka osinkojen maksaminen ajaisi yhtiön vararikkoon.
Peluutin 1830:a varmuuden vuoksi myös tuntemallani osakesijoittajalla, joka harrastaa myös strategiapelejä. Tuomio oli tyly: 1830:n pörssiosuudessa ei ole mitään kehumisen sijaa, ja hänen yleisarvosanasuosituksensa oli 30.
Laudan makuinen tietokoneversio
Alkuperäinen 1830 on Avalon Hillin suosituimpia lautapelejä. Lautapelissä erilaista laskeskeltavaa ja kirjattavaa sälää on niin paljon, että peli voi kestää koko illan, mutta tietokoneversiosta voi sen sijaan suoriutua jopa alle puolessa tunnissa. Kaikki nysrääminen on sälytetty tietokoneen huoleksi. Etenkin kannattavimpien rautatiereittien laskemisessa ohjelma on yliveto.
Rataverkostosta muodostuu pelin sääntöjä noudattaen yllättävän oikean näköinen. Kaupunkeja yhdistävät rataverkot nivoutuvat toisiinsa kilpailevien rautatieyhtiöiden yrittäessä päästä osallisiksi kannattavimmista reiteistä. Asemia strategisiin kaupunkeihin sijoittamalla pelaaja voi tosin yrittää varata tuottoisat reitit itselleen, jolloin kahden kaupungin välille voi syntyä kaksi rinnakkaista yhteyttä. Ainoa pelin tuottama kummajainen on kaupungista takaisin itseensä, toiseen samassa kaupungissa sijaitsevaan asemaan johtava silmukka, joka voi tuottaa melkoisia voittoja, etenkin jos kyseessä on New York.
Toki 1830:n tietokoneversioon on lisätty myös lautapelistä puuttuneita ominaisuuksia, mutta nekin pohjautuvat joko lautapelin pelaajien kehittämiin sääntömuutoksiin tai lautapelaajien toiveisiin. Esimerkiksi rautateiden rakentamiseen ei lautapelissä ole tarjolla kuin tietty määrä erilaisia pelimerkkejä. Ja kun kaikki tietyn muotoiset rautatieristeykset ovat pelilaudalla, niitä ei voi enää rakentaa. Tietokonepeliä moiset rajoitukset eivät tietenkään sido, mutta tietokonepelissäkin "rajattomat ratapelimerkit" on vain optio. Tietokone sallii myös satunnaisen pelilaudan arpomisen, mikä on 1830-veteraanien mielestä suuri parannus. Samaan Yhdysvaltain koilliskulmaan alkaa kuulemma ajan oloon kyllästyä.
Lautapelitaustan turhan tarkka kunnioittaminen on tuonut peliin myös turhia rajoituksia. Esimerkiksi osakesalkun koon rajoittaminen on täysin järjetöntä. Pelaaja ei pysty toteuttamaan "kahmi kaikki, mikä irti lähtee" -strategiaa muiden kuin polkumyyntihintaisten osakkeiden osalta. Nekin on pakko myydä heti, kun niiden arvo taas nousee normaaleihin lukemiin. Toinen outo rajoitus liittyy suureen 6-malliseen höyryveturiin. Se pystyy hoitamaan kuuden kaupungin välisen liikenteen, mutta niitä voi olla pelissä vain kaksi kappaletta (kolmas sääntömuutoksella). Sen sijaan diesel-vetureita voi olla kuusi!
Mielestäni 1830:a olisi voitu huomattavasti kehittää samalla kun se siirrettiin tietokoneelle. Esimerkiksi kartta on aivan liian pieni. Pelistä soisi löytyvän myös enemmän säpinää yhtiöiden kilpaillessa asiakkaista esimerkiksi hinnoittelun avulla.
Oppirahat on maksettava
Aloittelevalta 1830:n pelaajalta vie muutaman tunnin ymmärtää, mistä pelissä oikein on kyse. Omat ja yhtiöiden rahat menevät ristiin, eikä pelaaja ensi alkuun osaa erottaa yksityisiä ja osakeyhtiöitä toisistaan. Semminkin kun yhtiön kehittäminen heikentää sen osakkeiden kurssia. Ainakin allekirjoittanut oli muutaman ensimmäisen pelin lopussa keinottelijoista kehnoin, vaikka yhtiöillä menikin lujaa.
Tietokonevastustajia vastaan peli alkaakin varsin pian maistua puulta. Pelaaja voi valita kahdesta strategiasta: Hän joko kehittää yhtiöitään ja yrittää saada ne tuottamaan jättiosinkoja ennen kuin pankista loppuu raha tai sitten hän yrittää alusta alkaen kupata kaikista johtamistaan yhtiöistä hyvät osingot ja kähmiä itselleen paksun osakesalkun.
Kun pelin juonen oppii, kehittämisen tie näyttää johtavan lähes aina voittoon. Pelaajan on ehdittävä saada yhtiönsä kannattamaan niin varhain, että sekä niiden tuottamat osingot että osinkojen maksamisesta seuraava osakkeiden arvonnousu kattaa pelin alkuvaiheen menetykset. Tietokone sen sijaan suosii yhtiöiden imemistä kuiviin, paitsi milloin uuteen veturityyppiin investoimalla saa kanssapelaajilta tipautettua vanhentuneet veturit pois pelistä.
Inhimillisiä vastustajia vastaan tilanne on tietysti toinen. Jos 1830:n lautaversio kuuluu suosikkipuhteisiin, 1830 kannattaa ostaa sen tilalle. Kyllä se niin paljon elämää helpottaa. Yksinpeliä rasittaa myös ohjelman hitaus sen tehdessä tietokoneen hallitsemien keinottelijoiden siirtoja. Vaikka peliä on kehuttu joissain ulkomaisissa lehdissä nopeaksi, olen itse asiasta vahvasti eri mieltä.
1830:n äänitehosteiden tasosta kertonee eniten se, että ne ovat pelin asentamisen jälkeen oletusarvoisesti pois päältä. Ja hyvä niin.
68
