Tämä on historiallinen hetki: käsissänne on Pelit-lehden 200. numero. Pelit täyttää maaliskuussa 19 vuotta, mikä on todella pitkä aika tällä alalla.
Suomessa harvemmin juhlitaan lehtien sadansia numeroita, sillä monesta muusta maasta poiketen, meillä alkaa numerointi aina ykkösestä vuoden alussa. Sen sijaan esimerkiksi Isossa-Britanniassa ja Amerikassa numerointi jatkuu niin kauan kuin lehti ilmestyy ja tasaluku on aina merkkitapaus.
Sysäys lehtimäärän laskemiseen tulikin brittiläisen GamesTM:n sadannesta numerosta. GamesTM juhli komeasti: se teki 100 erilaista kantta lukijoitten äänestämistä peleistä. Ottaen huomioon lehden levikin, jokaista kantta on painettu niin vähän, että niistä tulee ajan mittaan keräilyharvinaisuuksia.
Pelit-lehden 200. numero oli yllätys meille itsellemmekin: niinkö monta me olemme jo tehneet? Ja niin kuin aina aika kultaa muistot, muistan elävästi ensimmäiset lehdet ja sen valtavan innon, jolla niitä teimme. Pari ensimmäistä vuotta eli -92 ja -93 ovat piirtyneet selkeinä mieleeni, sillä silloin ihan oikeasti teimme Suomen pelilehdistön alkuhistoriaa.
Parikymmentä vuotta sitten peliteollisuus oli voimissaan Britanniassa ja Amerikassa. Saimme tehdä hartiavoimin töitä, jotta saimme nurkkakuntalaiset britit ymmärtämään, että kaukaisessa Suomessakin pelataan pelejä. PR-suhteet olivat totaalisen henkilökohtaisia, eli kun PR-henkilö vaihtui jossakin pelifirmassa, aloitimme taas alusta suhteitten luomisen. Ja toisin päin: kun toimittaja Laaksonen ensimmäisen kerran meni E3-messuille puolestani, hän ei millään tahtonut päästä tapaamisiin.
Ottaen huomioon, että yhteydenpidot kulkivat joko faksilla tai puhelimitse – sähköpostia ei vielä ollut keksitty – tapaamisten sumpliminen vei aikansa. Jos tapaamista ei saanut, ei saanut tietojakaan.
Nykyisin pelifirmat osaavat jo lähettää tiedotteita ja pitää oma-aloitteisesti meidät ajan tasalla. Silti edelleen henkilökohtaiset suhteet ja hyvä maine ovat kaiken a ja o. Kaikki nämä vuodet Pelit-lehti on onnistunut olemaan se lehti, johon ensimmäisenä kannattaa ottaa yhteyttä suurten julkistusten alla.
Kiitos siitä kuuluu teille, lähes 150 000 lukijallemme. Nauttikaa 200. lehden 100 sivusta.
Hauskaa joulua ja entistäkin parempaa uutta vuotta!