Puitteiltaan Xboxin ja PS2:n viralliset MM-kisapelit eivät eroa PC-versiosta tai toisistaan. Pääkoitoksen lisäksi pelattavaa ei ole kuin harjoitusottelun verran, ja staattinen lohkojako syö MM-kisojen kierrätyskelpoisuudesta leijonanosan.
Tähtipelaajat ja heidän pallon kanssa aikaansaamansa erikoisliikkeet arcademaistavat jo ennestään arcademaista peliä, mutta toisaalta aavistuksen verran realistisemmin ja tyydyttävämmin toimiva kontaktipeli pyrkii painamaan vaakakuppia toiseen suuntaan.
Syöttöpeli on pysynyt yhtälaisena pelinpilaajana kuin jo edellisessä, ei-niin-kovin kaukaisessa FIFA:ssa. Varsinkin korkeammilla vaikeustasoilla tarkka syöttely vaatii hienomotoriikkaa. Kierre, jonka suunnasta ei ole koskaan varmuutta, lisää soppaan oman lemunsa. Voimamittari täyttyy aivan liian hitaasti, josta johtuen laukaus jää ratkaisevassa paikassa liian usein säälittäväksi lussuksi.
Tekoälyttömyys on tuttua tasoa. Satunnainen kikkailija, tuo FIFA:n ikiaikainen ystävä ja ihailija, jatkaa iloista hyppelehtimistään tampiopuolustajien keskellä ja debiilimaalivahdit imaisevat taaksensa kaiken mikä läheltä tulee ja muualta vähemmän .
Eroavaisuudet kahden version välillä ilmenevät kuvallisella puolella: Xbox-malli on tuplasti paremman näköinen. PS2-versio on kovin suttuinen ja pelin ulkopuolisissa tapahtumissa jo niin karkea, että epäilin ensin vian piilevän jossain muualla kuin pelissä.
Xbox-version ulkokuori on kieltämättä värikäs ja korea, mutta sisäinen kauneus puuttuu. Tapahtumat kentällä tuntuvat ennaltaohjelmoiduilta (taklauksen ei tarvitse osua jne.) ja pelaajien elehtimisiin kyllästyy nopeasti.
Yleensä sarjapeleillä on tapana edes marginaalisesti parantua osa osalta, mutta FIFA tuntuu kulkevan täysin päinvastaiseen suuntaan. Olkaa hyvät: virallinen kisapeli, jota kukaan ei muista kisojen loputtua.
66
