Teräsmies ja Jack Bauer järjestivät kerran painiottelun. Sääntöjen mukaan häviäjä joutuisi pitämään kalsareita pitkien housujen päällä. En tiedä kumpi voitti, mutta en myöskään ole nähnyt Jack Baueria kalsarit päällimmäisinä.

00:00-01:00. 24 -tv-sarjan päähenkilö, CTU-yksikön huippuagentti Jack Bauer on Amerikan viimeinen suuri patriootti. Hän käy tinkimätöntä yhden miehen sotaa terrorismia vastaan, jossa mikään teko tai uhraus ei ole liian äärimmäinen. Nyt puhutaan miehestä, joka kiduttaa epäröimättä, tappaa säälimättä, niskuroi esimiehilleen ja on valmis rikkomaan jokaista ohjesääntöä – kaikki yhteisen hyvän takia. Perhe on Bauerin heikko kohta, mutta se ei estä häntä käyttämästä omaa tytärtään syöttinä terroristeille.

01:00-02:00. Kiefer Sutherlandin esittämä Jack Bauer on televisiohistorian maanisimpia roolihahmoja. Hän on kärsimätön ja äkkipikainen mies, jonka mielestä tarkoitus pyhittää keinot kaikissa tilanteissa. Kun häneltä vaaditaan tuloksia, niitä saadaan nopeasti, mutta kovaan hintaan. Tyypillinen Bauer-hetki oli avaintodistajan teloittaminen CTU:n kuulusteluhuoneessa. Bauer päätteli, että raadon avulla hän voisi ostaa terroristien luottamuksen. ”Haluatte tuloksia, mutta ette halua liata käsiänne!”, Bauer pauhasi veriteosta kauhistuneelle esimiehelleen.

02:00-03:00. Jack Bauer saa sooloilunsa anteeksi, sillä loppupeleissä hän on aina ja erehtymättömästi oikeassa.

Bauerille rauhoittavia

03:00-04:00. 24 -pelissä äärimmäisyyksien mies on tv-esikuvaansa pehmeämpi. Hän ei kiduta ketään (ainakaan niin, että sitä näytettäisiin), eikä muutenkaan sorru kovin karkeisiin ylilyönteihin. Pehmo-Bauer on 24: The Gamen ainoa tyylivirhe, muuten peli tavoittaa tv-sarjan hengen täydellisesti: Jack kuiskailee kiihtyneenä kännykkäänsä, CTU:n toimistoväki availee socketin poikineen ja aluejohtaja Ryan Chappelle on yhtä joustamaton kusipää kuin ennenkin.

04:00-05:00. Hieman yllättäen 24 -peli sijoittuu melko kauas tv-sarjan menneisyyteen, ajanjaksoon toisen ja kolmannen tuotantokauden välissä. Presidentti Palmer toipuu vielä salamurhayrityksestä, Chase Edmunds palvelee CTU:n Washingtonin divisioonassa ja Bauerin vaimon murhannut Nina Myers on elossa. Sarjan faneille peli on mannaa, sillä se tuo mukavasti lisäsyvyyttä myöhempiin tapahtumiin. Siinä muun muassa selviää, kuinka Kim aloitti CTU:ssa ja miten Edmunds päätyi Bauerin työpariksi. Yhdysvaltoja vainoaviin yläluokkaisiin eurokriminaaleihin tuodaan myös uutta valoa.

06:00-07:00. Televisiosta matkittua kaavaa noudattaen peli on jaettu 24 tuntiin. Harmillisesti ne eivät ole oikeita tunteja, vaan digitaalikello tik-tik-tikittelee dramaattisesti eteenpäin pelin käsikirjoituksen sanelemassa tahdissa. Sen vastapainona pelissä on kohtia, joista on selviydyttävä aikarajaa vastaan. Karkeasti arvioiden pelattavaa riittää noin 10 – 15 tunniksi, josta melkoinen siivu kuluu juonta kuljettavia välinäytöksiä tuijotellessa. Näytökset ovat kieltämättä taiten tehtyjä ja ne istuvat pelin muuhun sisältöön saumattomasti.

08:00-09:00. Uskollisuus tv-sarjalle on pelin ylivoimaisesti suurin valtti. Pelihahmot ovat esikuviensa näköisiä ja niiden ääninä kuullaan samoja näyttelijöitä kuin oikeassakin Kaksneljässä. Ylenmääräistä räiskimistä lukuun ottamatta peli on kuin taivaista pudonnut ylimääräinen tuotantokausi 24:ää. Sarjan fanien on syytä olla tyytyväisiä.

Kimin kujanjuoksu

09:00-10:00. 24: The Gamessa kestää aikansa, että juonen sirpaleista saa muodostettua edes osittaisen kuvan Los Angelesia vaanivasta uhasta. Peli käynnistyy rynnäköllä Los Angelesin satamaan ankkuroituun rahtilaivaan. Vaikuttaa siltä, että joku yrittää salakuljettaa biologisia aseita maahan. Se on kuitenkin pelkkää savuverhoa, todellinen uhka tulee muualta.

10:00-11:00. Mies monen pahan takana on Madsen, pimeiden operaatioiden mies, joka on vaihtanut velvollisuuden kutsun dollareiksi. Madsenilla on paitsi hullu suunnitelma, myös kana kynittävänä Jack Bauerin kanssa. Puuttuva linkki miesten välillä on agentti Chase Edmunds, joka on onnistunut soluttautumaan Madsenin vetämään terroristiryhmään.

11:00-12:00. 24 -peli ei ole Jack Bauerin yhden miehen show. Vaikka Jack saa eniten peliaikaa, pelissä on varattu runsaasti kohtauksia Madsenia myötäilevälle Chase Edmundsille ja odottamattoman salajuonen jäljille päätyvälle Tony Almeidalle. Myös näpsäkkä Michelle Dessler saa oman tähtihetkensä – korkokengät jalassa ja MP5K kädessä. Mieleen jää myös kohtaus, jossa Bauerin tytär joutuu keskelle kauhistuttavaa tilannetta. Kim on ensimmäisenä työpäivänään vielä niin taidoton, ettei hän osaa edes ampua suoraan. Sekös tekeekin terroristien välttelystä mielenkiintoista.

12:00-13:00. Ampumista riittää. Toiminnan parissa viihtyy, kunhan kykenee antamaan anteeksi pelin melko epäsovinnaiset kontrollit. Automaattitähtäys ei turhia hienostele, sillä tähtäin takertuu automaattisesti lähimpään viholliseen. Ohjaintattia näpäyttämällä jyvälle saa seuraavan bandiitin.

13:00-14:00. Automatiikan ansiosta räiskimisessä ei ole kysymys niinkään paljon tähtäämisestä kuin maalien valitsemisesta. Vastapainoksi jokainen voi tuntea itsensä Jack Baueriksi, kun lyhyet sarjat napsuvat silmänräpäyksessä jokaisen huoneessa odottavan vihollisen suuntaan. Toki pelissä voi tähdätä myös kokonaan ilman apuja, mutta pelaamista se ei ainakaan helpota.

14:00-15:00. Räiskintäkohtauksiin on ujutettu mukavia pelillisiä koukkuja. Vihollisia voi yrittää lannistaa jämerillä ”CTU! Pudottakaa aseenne!” -huudoilla, antautuneille voi lyödä raudat käteen (tai kuulan kalloon…), ovet potkaista auki ja vihollistulelta suojautua kulmien taakse. Suojan takaa voi myös ampua, jolloin sankari astuu esiin vain laukausten ajaksi, mikä toimii esimerkillisen hyvin.

15:00-16:00. Kakkosnelosmaisia panttivankitilanteita kohtaa tuon tuosta. Ihmiskilveksi joutuneen siviilin voi pelastaa tarkkaan kohdistetulla laukauksella, johon pelkkä automaattitähtäys ei riitä. Ihmishenki on toisaalta kakkosnelosessa halpa, joten valitettava huti harvoin pilaa tehtävää. Onpa pelissä myös yksi kunnollinen takaa-ajokohtaus, jossa Tony Almeida juoksee todistajaa kiinni Koreatownin kapoisilla kujilla. Pakenija yrittää hidastaa Almeidaa tyrkkimällä pakoreitiltään kaiken mahdollisen kumoon tien tukkeeksi.

16:00-17:00. Välillä toiminta rauhoitetaan viipyileväksi soluttautumiseksi, jossa hiiviskellään vartijoiden ohi ja murretaan tietokonejärjestelmiä abstrakteissa alipeleissä. Hakkerointi on pelkistetty lähinnä erilaisiksi muistipeleiksi ja reaktionopeustesteiksi, mutta sellaisenaankin se on hauskaa vaihtelua. Jännittävääkin, jos kryptattu tiedosto on purettava aikarajaa vastaan ja Ms Dessler hoputtaa kärsimättömänä vieressä.

Fanit tykkäävät

17:00-18:00. Autoilu on 24: The Gamen selvästi heikoin osa-alue. Vaikka peliin luotu Los Angeles näyttää ihan kohtuullisen uskottavalta – miinus puuttuvat liikenneruuhkat – kankeasti ohjautuvat autot ja kilvoittelu ylivoimaisen nopeita takaa-ajajia vastaan panee kärsivällisyyden koetukselle.

18:00-19:00. Auton ratissa kohdataan 24:n pahimmat pelinpysäyttäjät. Hakkasin tuntitolkulla päätäni seinään kohdassa, jossa piti paeta joka suunnasta päälle hönkiviä poliiseja. Kuinka ajaa karkuun, kun sinivuokot ajavat jokaisella suoralla puskuriin kiinni? Ainoaksi karistamiskeinoksi keksin päättömän kaahailun moottoritieliittymän rampeilla. Pelissä ajetaan myös tavallisia siirtymäosuuksia, joissa ei oikeastaan koetella muuta kuin suunnistustaitoa. Yhtä hyvin tällaiset kohdat olisi voinut kuitata välinäytöksillä.

19:00-20:00. Pelin loppuvaiheilla käy paikka paikoin kiusallisen ilmeiseksi, että tekijät ovat venyttäneet PlayStation 2:n rahkeet äärimmilleen. Pleikkari ei selviä raskaimmista tulitaisteluista ja autoilurevityksistä nykimättä. TV-sarjasta matkittu ruudun jakaminen rinnakkaisiin kuvakulmiin ei sekään ihan toimi, sillä tavallisen telkkarin resoluutiolla ikkunoista näkee vain epämääräistä tihrua.

20:00-21:00. Onneksi 24: The Gameen on keksitty jotain aidosti omaperäistä: kuulustelu. Kuulustelukohtauksia on vain kolme, mutta ne jäävät taatusti mieleen, oli kyseessä sitten hämärän rajamailla hoippuva narkkari tai kuvernööriä aseella uhkaava oman elämänsä sankari. Kuulustelu perustuu periaatteessa enemmän reaktionopeuteen kuin päättelykykyyn, mutta syntyvä dialogi kuulostaa joka kerta mielenkiintoiselta ja saumattomalta.

21:00-22:00. Kuulusteltavan villisti hypähtelevä stressitaso on kaiken alfa ja omega. Jos kuulusteltava käy liian kovilla kierroksilla, miestä on parempi rauhoitella kuin iskeä lisää aggressiota peliin. Jos ja kun stressitaso asettuu sopivalle tasolle, vastapuolesta voi suostuttelemalla saada jopa kaivattuja vastauksia. Valittu kuulustelumetodi heijastuu tilanteen kehittymiseen: aggressiivisella linjalla jatkava Bauer vetää lopulta pyssyn esiin. Interaktiiviseen kidutukseen ei kuitenkaan sorruta.

22:00-23:00. 24: The Game on sekalainen kokoelma erilaisia pelityyppejä ja minipelejä. Osa niistä toimii erinomaisesti, toiset taas vähemmän hyvin. Kaikkea ei kierrätetä tasaisin väliajoin uusiksi, sillä osa erikoiskohtauksista on aidosti uniikkeja. Pelin juoni on muutenkin rakennettu sellaiseksi, että tyhmätkin kohdat vääntää loppuun vain nähdäkseen, mitä tarinassa seuraavaksi tapahtuu.

23:00-00:00. Fanituotteena 24: The Game on loistava, eikä sen tarvitse lainkaan hävetä tv-sarjan rinnalla. Putkijuoksuna etenevä toiminta on riittävän laadukasta, jotka muutkin kuin sarjan fanit voivat nauttia siitä. Paria ikävää autoiluetappia lukuun ottamatta kakkosnelonen jyskyttää eteenpäin kuin junan vessa.

Lue myös 24 – totta vai tarua?