Tietokonepelin suunnittelu ei ole mikään viikon eikä kahden projekti. Esimerkiksi Persianlahden sotaa simuloivaa strategiapeliä on saatu odottaa jo toista vuotta, vaikka Wexteenin Pelit 1/92:ssa esittelemät lautapelit ovat olleet markkinoilla jo vuoden päivät. Kahden vuoden etsikkoajasta huolimatta Strategic Simulations Inc. on joutunut oikaisemaan ehtiäkseen kilpailijoidensa edelle. SSI on ostanut oikeudet vanhan yhteistyökumppaninsa TSR:n (AD&D) lautapeliin ja siirtänyt sen lähes sellaisenaan tietokoneelle. Jopa George Bushin puheesta pöllitty nimi on ennallaan.
Kaikkien sotien äiti
Pelaaja voi valita ohjattavakseen useita eri valtioita tai liittokuntia (Iran, Irak & Jemen, Maltilliset arabit & Turkki, Yhdysvallat liittolaisineen ja Radikaalit arabit) sekä valita useista lähtöasetelmista. Lisäksi kullekin valtiolle tai liitolle arvotaan tavoitteet, joita muut pelaajat eivät saa tietää ennen kuin joku ilmoittaa voittaneensa. Vaihtelun varaa siis riittää. Sama pelaaja, joka viimeksi johti radikaaleja arabivaltioita (Jordania, Libanon, Libya ja Syyria) tavoitteenaan Israelin eliminoiminen, voi seuraavaksi johtaa Liittouman joukkoja, kun ne yrittävät vapauttaa Kuwaitin Irakin kynsistä ynnä tehdä selvää Irakin joukkotuhoaseista.
Mitä monipuolisemman lähtöasetelman pelilleen valitsee, sen enemmän säpinää pelikartalle saa. Ei ole mitenkään mahdotonta, että tietokoneen ohjaama Yhdysvallat jo ensimmäisellä kierroksella iskee Irakiin ydinasein, Irakin tankit vyöryvät Turkkiin, Israel miehittää Libanonin, Iranin maihinnousujoukot valtaavat lentokentän Jemenistä ja sitä rataa. Vänkää!
Ei mitään niin hyvää...
A Line in The Sandin uskollisuus esikuvana toimineelle lautapelille on pelin vahvin ja heikoin lenkki. TSR:n lautapelin ystävät kiljuvat riemusta, sillä tietokone hoitaa kaikki tylsät laskutoimitukset heidän puolestaan. Kaikkine nopanheittoineen pa(r)h(a)immillaan jopa puoli tuntia vievä ilmaisku vie nyt vain vajaan minuutin. Laajojenkin skenaarioiden läpipelaaminen onnistuu illassa tai kahdessa. SSI:n ilmoittama peliaika on yhdestä viiteentoista tuntiin skenaarion laajuudesta riippuen.
Paras parannus lautapeliin verrattuna on kuitenkin se, että kaksikin (yksikin) pelaajaa voi mellastaa koko pelilaudalla, sillä tietokone ohjaa pelaajattomien valtioiden tai ryhmittymien sotatoimia.
Mutta tietokonepelinä A Line in the Sand on vielä keskentekoinen. Etenkin käyttöliittymä on aitoa antiikkia 80-luvun puolivälistä. Info-toimintoihin ei pääse käsiksi kuin tietyssä vaiheessa, peli paljastaa tietokoneen ohjaamien valtioiden salaiset tavoitteet, vieritys nykii, ääniefektit raastavat rumpukalvoja, hiirikohdistin on sijoitettava joukko-osaston tai alueen tiettyyn kohtaan, jotta ohjelma tajuaa mitä pelaaja haluaa, jne. Kaiken tämän voisi hyväksyä joltakin puolivillaiselta pd-peliltä, mutta ei suuren ja kauniin SSI:n kaupalliselta tuotteelta. Jopa SSI:n perinteinen vahva puoli eli kattavat joukko-osastoesittelyt on laiminlyöty. Hyi!
Tietokoneversiosta on myös unohdettu korjata yksi TSR:n tekemä virhe. Missä ovat kaikki ihanaiset Scudit, Silkwormit, Patriotit ja Tomahawkit? Pelistä on kokonaan unohdettu ohjukset!
Suuri mediatapahtuma
Monenmonituisista puutteistaan huolimatta A Line in the Sand käynee maailmalla kaupaksi kuin Madonnan muistelmat. Olihan Kaikkien sotien äiti suurin mediatapahtuma sitten... sitten... ööö... Pelit-lehden perustamisen. Lisäksi SSI:n mainoskommandojen Irakin lentokieltovyöhykkeeltä Liittouman koneisiin kohdistamat it-tutkat ovat nostaneet Persianlahden jälleen otsikoihin ja Tomahawk-ohjusten tähtäimiin, juuri sopivasti samaan aikaan kun A Line in the Sand tuli markkinoille.
75
