Pelaaminen on ihan oikeasti massojen viihdettä. Ei välttämättä niin, että kaikki kynnelle kykenevät pelaisivat Grand Theft Autoa tai Mario Sunshinea, ei.
Ihmismassat pelaavat nykyisin sellaisia pelejä, joita ei näe Pelit-lehden sivuilla. Colonization of Mars vie oman avaruuskolonian herraksi, Hot Pipes on puzzlehepakkaa parhaimmillaan, Abysma taas palikkapelien uusin tulokas. Dragon Bane II viekottelee 3D-rooliseikkailuun, Gangsta Race kiinnittää aseet auton nokkaan ja Interstellar Flames on avaruusräiskintää läpi asteroidikenttien. Kaikki nämä ovat uutuuspelejä, joita ei näe kaupoissa ja joita ei arvostella Pelit-lehdessä. Outoa ja kummallista.
Kaikki nämä pelit ovat viimeisimpiä kämmenmikrojen, Palmin, Symbianin tai Pocket PC:n pelejä.
Joukkoon kummaan on toki eksynyt muutama helpomminkin tunnistettava suuruus. Fifa Soccer 2002, Tiger Woods Golf, Sim City tai Lemmings eivät esittelyjä kaipaa. Osa julkaisuista vie ajan hengen mukaisesti retroilemaan vanhojen klassikkojen äärelle. Nimet Scrabble, Pacman ja Mahjong kertovat kyseisten pelien sisällöstä kaiken oleellisen. Eikä mikään pelialusta olisi mitään ilman Tetris-kloonien vyöryä.
Kämmenmikropelaaminen on kiistämättä vielä lapsenkengissä, mutta koko ajan monipuolistuvan tarjonnan perusteella kysyntää on pakko olla. Vastaavia perinteisiä ja osin retrohenkisiä pelejä julkaistaan myös sille kaikkein suositummalle kämmenpelikoneelle: Gameboy Advancelle.
Kämmenmikropelaamisessa on omat etunsa. Niistä ehkä merkittävin on hyvä, jopa erinomainen, taustavalaistu ja kookas värinäyttö. Pelejä näkee pelata jopa pimeässä. Lisäksi kämmenmikron voi napata nätisti kouraansa kesken tylsän luennon tai ylipitkäksi venyvän kokouksen. Kukaan ei kiinnitä hopeanhohtoisen aparaatin tai älykännykän esille vetäjään minkäänlaista huomiota. Mutta auta armias jos ministeri vetäisi pöydälle Gameboy Advancen kesken kiivaiden tupo-neuvottelujen! Sillä pääsisi taatusti Ilta-Sanomien kanteen.
Kämmenmikrojen ongelma on se, ettei niiden sisuskaluja ole suunniteltu pelaamiseen. Tämä on pelimiehen näkökulmasta kovin outoa, sillä pelaamista vartenhan tietokoneet ovat tunnetusti olemassa. Kämmenmikroon pelitarkoituksella tarttuminen on tietyllä tavalla aikahyppy jonnekin kauas esihistorian hämäriin, aikaan jolloin PC:llä elettiin vielä 3D-kortitonta aikaa. Sillä erotuksella tosin, että uusimmissa kämmenmikroissa on sekä puhtia että muistia enemmän kuin tuon ajan PC:ssä.
Uusimpien PocketPC-mallien konehuone rullaa mukavanjouhevalla 400 megahertsin taajuudella ja muistiakin on jo kymmeniä megoja. Nykyohjelmat eivät tosin osaa vielä hyötyä uusien prosessorien entistä nopsemmasta kyydistä, mutta eivätköhän pelit ole juuri se sovellusryhmä, joka ensimmäisenä hyppää mukaan kiihtyvään vauhtiin.
Vaikka kämmenmikrot eivät mullistakaan pelaamista, ne tuovat pelit kokonaan uuden, aikuisemman, ehkä pukupainotteisemman asiakaskunnan ulottuville. Nokian kännykästä alkanut matopelivillitys vie näppärästi Sky Raiderin, Gadget Golfin tai Cubeheadin ihmeelliseen, värikkääseen maailmaan. Ehkäpä sitä kautta heilläkin herää uusi ja oivaltava ymmärrys ja kiinnostus Marioita ja Grand Theft Autoja kohtaan. Pelilukutaito kun ei kehity muuten kuin pelaamalla.
Ette muuten arvaa kuka osti, kenelle ja mitä joululahjaksi! Gadgetfriikkiys on parantumaton kansantauti.
