Pools of Darknessissa Banen hihat paloivat lopullisesti ja hän lähetti valtavan armeijan paikallisia sankareita vastaan. Tietäähän sen, miten siinä kävi: sankarit saivat turpiinsa. Bane kehua retosteli saavutuksellaan kaaosjumalten kerhossa kaverilleen Hithille, jolla on myös vaivoinaan samankaltainen sankaritiimi.
Hith päätti ottaa Banen tempusta opikseen ja seurasi tämän jälkiä. Kun vielä dragoniaanit, joita kontrolloi Krynnin Musta Kuningatar, ottivat tilaisuudesta vaarin alkaa itse kunkin housut+2 tutista. Se onkin aivan aiheellista, sillä The Dark Queen of Krynn kuuluu Advanced Dungeons & Dragons -sarjan vaikeimpiin peleihin.
Krynnin kuiden alla
Kun kerran Krynnin maailmassa seikkaillaan, vaikuttaa kuiden asento magian tehoon. Mustan Nuitari-kuun ollessa korkeimmillaan pysyvät järkevät sisällä, poissa pahojen capo-maagien kuutamourakoiden tieltä. Vastaavasti Sankareiden Ammattiliitto jakelee yötyölisiä Solinarin aikaan.
Viva hiiri!
DQK on liikkumista myöten täysin hiiriohjattu ja kaiken lisäksi systeemi on jopa käyttäjäystävällinen. Muuten DQK on toteutettu perinteisellä AD&D-systeemillä, joka on ollut käytössä sarjan alusta asti. Sen pahimpia puutteita ovat Journal Entryt, luolaston kartassa liikkuminen ja inventaariosysteemi.
Journalit ovat toki hyvä keino piraatteja vastaan, mutta on äärimmäisen inhottavaa kaivella ohjekirjaa jokaikisessä välissä. Luolastossa liikkuminen karttamoodissa on liian pelkistettyä. Ovia ei ole merkitty mitenkään näkyviin, eli päätä saa hakata seinään turhan paljon. Aseistuksen vaihto on aivan liian hankalaa: pienenkin vaihdoksen takia joutuu pläräämään pitkiä varustevalikoita turhautumiseen asti.
Sen sijaan peli on kiitettävän nopea. Esimerkiksi pelitilanteen tallennus hoituu vikkelästi, eikä grafiikan latauksessa kulu iät ja ajat. Viimeisiään vetelevä 286-Ammuparka ei jaksanut enää pyörittää Dark Queen of Krynniä, mutta kun ottaa huomioon äänten ja grafiikan laadun sekä määrän, ei mikään ihme. 386SX on vähimmäisvaatimus pelille. Ihmeellistä kylläkin, peli pyörii Windowsinkin alta, eivätkä SoundBlaster-äänet kärsi pätkääkään.
Grafiikka parantunut hurjasti
Kolmiulotteiseen liikkumisgrafiikkaan on viitsitty paneutua. Luolassa liikkuessa näkymä on erittäin lähellä autenttista, eikä 90 asteen käännöksiäkään tule hevin panneeksi merkille. Grafiikka on yleisesti ottaen parantunut hurjasti edellisiin osiin verrattuna. Useissa paikoissa soihdut ja takkavalkeat todella palavat, eivätkä hiilly liikkumattomina. Muutenkin mukaan on mahtunut kaikenlaista pientä animaatiota, esimerkiksi merilohhari syöksyy seinän läpi hyökätessään, kalat uivat ohi jne.
Väligrafiikkaa on mukavan paljon ja se on erittäin nättiä, vaikka rajoittuukin suurelta osin pieniin kuviin. Voisi jopa luulla, että taiteilijat ovat ahertaneet jokaisen pienen kuvan kanssa tunteja tai jopa päiviä. Itse asiassa he ovatkin, sillä osa kuvista on digitoitu Dragonlance-sarjaan liittyvistä öljyvärimaalauksista.
Suuri henkisen tyydytyksen antajani, kipakka "AARGH!"-kuolinhuuto on ikävä kyllä joutunut sensuurin uhriksi. Tilalle on tullut kännisen suomalaisen lauantaiaamun äännähdyksiä erehdyttävästi muistuttava "ööÖÖghh...". (Laimeaa sano.) Lohdutukseksi muut ääniefektit ovat parantuneet. Miekan viuhahdukset, aseiden kalskeet ja tulen humahdukset kuulostavat oikein mainioilta ja jopa varsin todellisilta.
Uraputki useassa paikassa
Entiset AD&D-seikkailut ovat olleet yleensä paikkasidonnaisia, eli tapahtumat yhdessä paikassa eivät liiemmin vaikuta toiseen, ellei tämä ole juonen kannalta ehdottoman välttämätöntä. DQK on poikkeus tässäkin suhteessa. Suhtautuminen eri olentoihin heijastuu vielä pitkälle tulevaisuuteen, eli kannattaa hieman harkita mitä tekee. Lisäksi ongelmien ratkaisemiseksi joutuu pomppimaan ympäri karttaa, paikasta toiseen ja takaisin.
Toimitaanpa alussa jopa vedenalaisissa maisemissa. Tuo märkä osuus on yksi pelin kiinnostavimpia, ihkaoutojen hirviöiden ja erilaisten rajoitusten sekä bonusten ansiosta. Tulipohjaiset loitsut/esineet eivät luonnollisestikaan toimi, mutta normaalisti niin suora salama leviää tulipallon lailla, antaen shokkihoitoa meduusoille sun muille äyriäisille. Kylmäloitsuilla taasen saa aikaan hupaisia jääveistoksia sekä vihollisista että omista hahmoista, mikäli ei pidä varaansa tähdättäessä.
Peliin on ängetty kaikkea pientä roolipelimäisyyttä lisäävää tilpehööriä, muun muassa Mimicit, nämä aarrearkuissa piileskelevät pirulaiset, joiden mieliharrastuksiin kuuluu takertua arkkua syynäävää hahmoa kurkusta ja pujottautua tämän sisälmyksiin...
Erikoistuminen on päivän sana DQK:ssakin. Kleerien valitessa seurakuntansa, maagit liittyvät erivärisiin kaapuklubeihin ja ritarit heiluttavat joko ruusua tai miekkaa. Ja palvonnan kohteet vaikuttavat: Hithin papeilta apua hakeva kiltti paladiini joutuu omantunnontuskien kouriin ja mätänee muun porukan nenän edessä.
Seikkailu ei kuitenkaan koko ajan ole näin synkkää: lähes ensimmäistä kertaa kultalaatikoiden sarjassa peliä koristaa huumorin kukkanen. Eräskin ennustaja "näkee" porukan tulevaisuuden kalakauppiaina, jotka viettävät rauhallista elämää myyden silliä veteraaniseikkailijoille. Todellisuudessa porukka taistelee henkensä edestä suojellessaan edellämainittuja.
Toisaalla pahojen poikien temppelissä "erityissiunaus" tarkoittaa liittymistä elävien kuolleitten hulpeaan joukkoon. Pääpappi tosin kieltää siunauksen edut pelaajilta, koska nämä eivät ole tehneet tarpeeksi pahaa. Tätä ongelmaa taasen ei ole viholliskleereillä, jotka tunnistavat paladiinin ympärillä leijuvan "haisevan hyvyyden auran" ja karkaavat kimppuun "Insha Hith Akbar!" -taisteluhuudon siivittämänä. Mukaan on vieläpä mahtunut niinkin koominen hahmo kuin siivetön ja apaattinen lohhari.
Turpiin vaan ja onnea
Seikkailuun Krynnin maassa mahtuu monenlaista mönkijää ja hirviöeskadroonakin on jälleen kerran laajentunut.
Jo alussa päälle hyökkäävät turbovaihteelle viritetyt dragoniaanit ja jatkoa seuraa: tulivarjoja, lohikäärmekilpikonnia, amfibiolohhareita, minotauruksia sekä kaikkia muita otuksia niin eläviä kuin jo kerran kuolleitakin. Ja vihollisten invaasio senkun kiihtyy pelin edetessä. Omat hahmot sentään ovat jo niin kovia poikia henkilöitä, että osaavat antaa silmän silmästä.
Vaikeustasoa on nostettu himpun verran ja uutta ryhmää ohjatessa saa noviisitasollakin tehdä työtä aikalailla. Eräässäkin paikassa pyörii vaeltavina hirviöina haudantakaisia Tuijottajia ja onnistuuko lepäily? Ehei...
Kultaiset kuvakkeet
Viimeinkin hahmoikonit ovat unohtaneet kasibittisten kirouksen. Kuvakkeet voi valita neljästäkymmenestä erilaisesta valmiista ikonista. Ironista kylläkin, osa näistä on edellisten AD&D-pelien hirmujen kuvia. Leiki siinä sitten lawful goodia, kun sankari näyttää edellisen seikkailun pahalta pojalta...
Valmiit ikonit luonnollisesti pakottavat tiettyihin myönnytyksiin hahmojen vaatetuksen suhteen. Muun muassa samoojan maastopukuinen nahkahaarniska vaihtui olosuhteiden pakosta kultaiseksi panssariksi, joka suorastaan kirkuu "Hei, täällä me ollaan!"
Se siitä sitten
Koko AD&D-sarja on ollut yritys kääntää roolipeli tietokoneelle. Vaikka raaka numeronmurskain latistaakin osan pelinautinnosta on sarja ollut mielestäni vahvan kohtalainen, vaikkakin paikka paikoin itseään toistava ja kankea.
The Dark Queen of Krynn on kevyesti paras AD&D:n kultalaatikoista. Se päättää sarjan komeasti ja jättäää hyvän mielen jälkeensä.
89
