Nintendon silmin sota on pirteää puuhastelua, jossa teinikomentajat käskyttävät iloisen värisiä armeijoita. Advance Wars 2:ssa sota on söpöä.
Advance Wars on strategiapeli, jossa yksiköt etenevät ruutuihin jaetussa maastossa ja hyökkäävät vihollisen osastojen kimppuun omalla vuorollaan. Kaupunkeja valtaamalla saa käteistä, jolla ostetaan sotakoneita tehtaista, lentokentiltä ja satamista.
Erilaisia yksiköitä on 19 ja yli puolet härveleistä kuuluu maajoukkoihin. Yksikön kuntoa kuvataan kymmenellä kestopisteellä ja raudan tyyppi määrää hyökkäyksen tehon. Raskaat tankit tuhoavat kevyet vastineensa ja muut maa-ajoneuvot melkein kertalaakista. Tiedustelujeeppien konekiväärit ovat myrkkyä jalkaväelle, mutta panssarivaunut eivät ole moisesta röpöttelystä moksiskaan.
Taistelussa molemmat osanottajat kärsivät vahinkoa, mutta aloitteen tekijä saa aina selvän etulyöntiaseman. Hyökkääjä ampuu ensin ja osuman murjoma puolustaja tekee vasta sitten vastaiskun. Maasto vaikuttaa myös, sillä suojaisa metsä tai kaupunki imaisee osan iskun tehosta.
Tykistön ja muiden kauas ampuvien yksiköiden hyökätessä vain tulituksen kohde kärsii vahinkoa. Tasoituksen vuoksi ballistisesti räiskivät masiinat eivät saa liikkua ja ampua samalla vuorolla. Tykit eivät voi pommittaa naapuriruutuja ja ammuksilla on määrätty enimmäiskantomatka, joten niiden sijoittelussa ja suojaamisessa täytyy olla tarkkana.
Yksiköiden rajoitukset mutkistavat taktiikkapalavereja. Ääripäässä hävittäjät voivat ampua vain ilmakohteita ja taistelulaivat ovat avuttomia sukellusveneitä vastaan. Taistelukopterit ovat arsenaalin sekatyömiehiä, mutta nekään eivät ylety lentokoneisiin. Räikeästi kärjistetyt kuviot takaavat sen, että yksipuolinen armeija saa köniinsä nopeasti.
Kaupungit ja tehtaat vallataan jalkaväellä. Täysissä voimissa toikkaroiva jalkaväki valtaa kohteen kahdessa vuorossa, mutta yhdenkin miehen menettänyt joukkue tarvitsee operaatioon kolme vuoroa. Nokkelan systeemin myötä valtauspuuhissa uurastavaa jalkaväkeä täytyy suojata muilla yksiköillä.
Vinkeitä komentajia
Strategioita hämmentävät persoonalliset komentajat. Kenraaleilla on kahden eri tason supervoimat ja erikoiskyvyt. Sensein supervoimat siirtävät jokaiseen omaan kaupunkiin jalkaväkeä ja Gritin komennuksessa tykistö ampuu aina muita kauemmas. Robopahis Sturm käyttää vain yhtä, mutta sitäkin hurjempaa supervoimaa: robon taivaalta syöksyvä meteoriitti murjoo alle jäänet yksiköt keskeytyskuntoon.
Supervoimien vaatima energia kerääntyy pikkuhiljaa taistelun edetessä, joten niitä ei voi käyttää jokaisella vuorolla. Moninpelissä supervoimat ja erikoisominaisuudet voi kytkeä pois päältä.
Komentajien kakkossupervoiman lisäksi Wars-soppaan sekoitetaan muita tuoreita sattumia. Näkyvimpiä uudistuksia ovat raskaat neotank-yksiköt ja kartalla kiinteästi nököttävät kertakäyttöiset ohjusalustat. Jalkaväellä laukaistava kertakäyttöohjus niistää laajan osuma-alueen sisään jääneiltä yksiköiltä kolme kestopistettä. Ohjuksella ei voi tuhota yksikköä, joten sen taktinen merkitys on marginaalinen.
Yksinpeliin panostetaan ensimmäistä osaa enemmän. Synkkien Black Hole -sotilaiden liikkeitä tukevat kiinteät kanuunat, lasertykit ja jättiläistehtaat. Tehtävien tavoitteena on usein tykkien tuhoaminen tai liukuhihnojen katkaisu tehtaista. Ontuva tekoäly kiusaa vain aloittelijoita, sillä pitkän kampanjan käänteissä jouduin yrittämään uudestaan vain yhtä tiukalla vuorokatolla kiristettyä keikkaa.
Onneksi hauskaa moninpeliä jaksaa jyystää kuukausitolkulla, vaikka pari pientä puutetta nousee ennen pitkää esiin. Enimmäiskoon kartoilla viidenkymmenen yksikön katto aiheuttaa paikoitellen päänvaivaa. Kookkaammat kartat toisivat meininkiin lisää ruutia, mutta ilmeisesti Gameboyn muistirajat vänkäävät vastaan.
Jatko-osan uudet jipot eivät mullista peruskaavaa millään tasolla, mutta toisaalta hyvää ei kannata sörkkiä harkitsemattomasti. Sota rullaa nopeasti, napakasti ja tasapainoisesti. Advance Wars 2: Black Hole Rising on erinomainen strategiapeli, piste, ei vain erinomainen strategiapeli Gameboyn hiekkalaatikossa.
90
