Uudessa Advance Warsissa on apokalyptista ahdistusta ja piristäviä uudistuksia.
Maailma on vihdoin sökö. Sen, mihin sodat ja kilpavarustelu eivät pystyneet, hoitaa meteoriparvi pyytämättä ja yllättäen. Hävityksen jälkeen aurinko ei enää paista ja eloonjääneitä on vain kourallinen. Apokalyptisen maailman ainoa laki on vahvimman, joten selviytymiseen tarvitsee armeijan.
Raunioituneella sotatantereella värit eivät loista ja vitsit ovat vähissä. Dark Conflict on tyyliltään ja tunnelmaltaan aivan toista kuin kolmen edellisen Advance Warsin lapsikenraalien pirtsakka leikkisota. Tarinakaan ei ole vanhan jatkoa, eikä tutuista naamoista ja tapahtumista ole tietoakaan. Keskipisteenä on Ed, sotilasakatemian hävityksestä selvinnyt kadetti, joka löytää isähahmokseen kirkasotsaisen luutnantti O’Brienin.
Sota on kevytstrategiaa, jossa osapuolet komentavat vuorotellen joukkojaan ruutuihin jaetulla kartalla. Hyökkäysyksiköt liikkuvat vihollisen viereen ja ampuvat. Tykistö ja raketinheittimet taas antavat tulitukea useamman ruudun takaa, mutta vaativat suojelua, eivätkä voi liikkua ja ampua saman vuoron aikana. Jalkaväki valloittaa kaupunkeja, tehtaita, satamia ja lentokenttiä ja toimii halpana hidasteena vihollisia vastaan. Joukkonsa voi ohjata voittoon DS:n kynällä, mutta perinteinen käskytys ristiohjaimella ja napeilla sujuu näppärämmin.
Jokaisella yksiköllä on omat vahvuutensa, mutta myös selvät heikkoutensa. Esimerkiksi pommikone tekee panssarivaunuista ja jalkasotilaista muhennosta, mutta on itse helppoa riistaa ilmatorjunnalle ja hävittäjille. Avain voittoon on aukoton puolustus ja omaan hyökkäysnyrkkiin kohdistuvan uhan eliminointi.
Tankki se on . . . piru
Ensimetreillä meno vaikuttaa turhankin tutulta, mutta kun malttaa hetken ja saa lisää joukkoja, paljastuu, että Dark Conflict on muutakin kuin pieni pintaremontti. Uusia yksiköitä on useita ja vaikka tutut perusyksikötkin löytyvät, on niistä moneen tehty merkittäviä muutoksia sekä liuta pienempiä. Sarjan perussääntöihin ei ole koskettu, joten sotaveteraanit ovat heti kuin kokonaan.
Uusi kuvakulma zoomaa lähemmäksi toimintaa. Se heikentää taistelukentän hahmottamista, onneksi vanha katseluetäisyyskin on tallella. Kummatkin näytöt täyttävät taisteluanimaatiot ovat karuja ja sarjakuvamaisia, ja ne on edelleen mukavinta kytkeä pois päältä peliä hidastamasta.
Jalkaväkeen on lisätty moottoripyöräjoukot, joilla kaupunkien alistaminen käy ripeästi. Kevyen jalkaväen tehtailua on hillitty nostamalla hintaa. Samaan aikaan panssarijoukkoja on heikennetty ja hintoja laskettu. Kohtuuttoman kestävien yksiköiden poistaminen monipuolistaa taistelua.
Tulituen uusi ase on panssarintorjuntatykki. Se on erittäin tehokas ja sillä on normaalin tykistön kantama. Lisäksi sillä ei ole minimiampumaetäisyyttä ja se osaa puolustautua hyökkäystä vastaan. Tehokkuutta kompensoidaan korkealla hinnalla, mutta ei ihan tarpeeksi.
Erikoisin lisäys maavoimiin on valoammustankki. Se ampuu soihdun, joka fog of war -tehtävissä paljastaa näkymättömissä olevat viholliset. Miehistönkuljetusvaunu taas saa lisähommia, sillä se osaa logistiikan lisäksi rakentaa väliaikaisen lentokentän ja sataman. Ne toimivat tankkaus- ja korjauspaikkoina, mutta uusia yksiköitä niissä ei voi rakentaa. Hyvin sijoitetusta sillanpääasemasta on tietysti suuri hyöty.
Taistelulaivojen hyökkäysvoimaa on lisätty. Ne ovat pelin ainoita yksiköitä, jotka voivat saman vuoron aikana sekä liikkua että ampua epäsuoraa tulta. Lentotukialukset hallitsevat sekä aaltoja että rannikoita, sillä ne voivat rakentaa myös maahyökkäyksiin pystyviä laivastohävittäjiä. Ilmavoimillakin on uusi rynnäkkökone, joka on kompromissi pommikoneen ja hävittäjän välillä.
Uutta on myös se, että taistelukokemus tekee joukoista tehokkaampia. Kokemusasteita on keltanokan jälkeen kolme ja jokainen kuoliniskuun päättyvä hyökkäys nostaa tason ylemmäs. Kokemuksella saisi olla suurempikin merkitys, sillä veteraaniyksiköt eivät ole merkittävästi alokkaita tehokkaampia eivätkä kokeneet yksiköt seuraa mukana tehtävästä seuraavaan.
Advance Wars: Dual Striken (Pelit 10/2005, 90 pistettä) kikkailun puolelle menneestä tuplakomentajajärjestelmästä on luovuttu ja komentajien voimat on suitsittu. Sen sijaan, että pomolla olisi vaikutus kaikkiin yksiköihin, sijoitetaan komentaja Dark Conflictissa normaaliin yksikköön ja taisteluavut vaikuttavat vain lähipiiriin. Sotimista avittavat supervoimat toimivat hetken kuten ennen. Varsinkin moninpelin kannalta uudistukset ovat tervetulleita, sillä ennen osa komentajista oli selvästi toisia parempia.
Maalla, merellä ja ilmassa
Yksinpelikampanjassa on reippaasti pelattavaa, 26 juonitehtävää sekä liuta vapaaehtoisia. Taisteluissa on runsaasti vaihtelua ja vaikeustaso on pääosin kohdallaan. Ainoa harmin aihe on muutaman loppupään tehtävän ajautuminen hitaaksi asemasodaksi, sillä vihollisten hidas puskeminen on puuduttavaa suurella kartalla. Vikaa varmasti oli minussakin, mutta kulutin toiseksi viimeiseen tehtävään 77 vuoroa.
Tekoäly on tuttu putkiaivo. Se ei tee suoria mokasiirtoja ja hallitsee peruspuolustuksen, muttei osaa reagoida tehokkaasti joukkojen keskityksiin eikä sillä ole omia tehokkaita taktiikoita. Kentät ja vihollismuodostelmat on taitavasti kasattu kompensoimaan tekoälyn rajoituksia, mutta se ei poista parannuksen tarvetta.
Dark Conflictissa on paljon tasapainoisia moninpelikarttoja. Paikallisen moninpelin lisäksi vastassa on tällä kertaa koko maailma. Nettipeliä voi pelata vaihtamalla kaverinumeroita tai harrastamalla irtosuhteita ulkomaalaisten kanssa. Moninpelissä vuoroilla on aikarajat, joten toisen siirtoja ei joudu odottamaan liian pitkään. Nettipelissä on jopa äänikommunikaatio. Sitä ei kuitenkaan ole pakko kytkeä päälle.
Karttoja voi suunnitella itse ja lähettää niitä muiden pelattavaksi nettiin. Valitettavasti nettipeliin kelpaavat itse tehdyt kartat ovat kooltaan vain 10x10 ruutua.
”...”
Huonoonkin suuntaan on menty. Ennen juoni oli harmiton ja hilpeä eikä pahasti pelaamisen tiellä. Dark Conflictissa synkistellään urakalla, ja päähahmo Ed on yksiulotteinen anime-androgyyni. Mukana on myös Tähtien sota -furrylta kuulostava Catleia, suurisilmäinen söpöliini, joka on menettänyt muistinsa. Muut hahmot eivät ole sen kummoisempia. Kuka näitä keksii?
Itse juoni on peruskauraa, tyhmä, mutta sehän on peleissä normaalia. Varsinainen ongelma on korni dialogi ja erityisesti sen paljous. Teinisaippuaooppera on japanilaiseen tyyliin pullollaan suuria tunteita ja angstia. Paljon pahempaakin on nähty, mutta se ei tee puheripulista yhtään miellyttävämpää.
Myös ulkoasussa uusi suunta on väärä, tai ainakin sen toteutus. Jälki on linjatonta ja osin huolimatontakin. Edeltäjien funktionaalisen, mutta tyylikkään ulkoasun jälkeen tuntuu, että puikkoihin on päästetty kakkosluokan graafikoita. Kieltämättä vanha tyyli kaipasi uudistusta kolmen pelin jälkeen, mutta ei tällaista. Onneksi grafiikoilla ei ole vuoropohjaisessa strategiapelissä juuri väliä.
Uudistunut Advance Wars on kaikesta huolimatta edelleen rautaa. Hyvät strategiapelit ovat konsoleilla kortilla ja koukuttava vuoropohjainen pikastrategia sopii loistavasti niin matkapelaamiseen kuin sohvakenraaleille. Kaikki uudistukset eivät osu nappiin, mutta tärkeimmät onnistuvat ja piristävät mukavasti konservatiivista sarjaa.
88
