Sota on helvettiä, mutta ei Nintendo DS:llä. Advance Wars -sarjassa sota iskee käsikonsolille parempana kuin koskaan.

Advance Wars -sarjan vahvuudet eivät Gameboyn vaihtuessa Nintendo DS:ksi ole muuttuneet mihinkään. Dual Striken söpöarmeijat käyvät vuoropohjaista sotaa vuoriston, kaupunkien ja metsän täyttämillä tantereilla. Armeijoiden tavoitteena on koko vihollisarmeijan tuhoaminen viimeiseen pikkumieheen tai vastustajan tukikohdan valtaaminen.

Pelisysteemi perustuu aina yhtä toimivaan kivi-paperi-sakset-loogiikkaan. Jalkaväki ei pärjää taistelussa, mutta se on ainoa yksikkö, joka voi vallata kaupunkeja ja tukikohtia. Pommikoneet upottavat hetkessä risteilijän, mutta putoavat taivaalta joutuessaan it-ohjusten tai hävittäjien ulottuville. Usean ruudun päähän ampuvat tykistöyksiköt pehmittävät vihollisen maajoukot, tankkikolonna pyyhkäisee puolustajat tieltään, kunnes telaketjujen jyrinä muuttuu kitinäksi kopterien ilmestyessä. Mikään yksikkö ei ole hyvä kaikessa, vaan joukkojen yhteistyötä vaaditaan jatkuvasti.

Dual Striken kampanja on esimerkillisen toimiva tutoriaali. Pelisääntöihin lisätään taistelu taistelulta uusia elementtejä, jolloin veteraani ei puudu opastukseen, mutta aloittelijakaan ei putoa kärryiltä. Käsikirjoitus on tympeää jutustelua, jossa hahmot kyselevät toistensa kuulumisia eikä tarina etene. Kaurismäkeläisen tiukka dialogi toimisi pelissä paremmin kuin tyhjäpäinen jaarittelu. Juonessa Black Hole -armeija imee luonnonvaroja kuiviin taistellessaan hyvien eli liittoutuneiden armeijaa vastaan.

Kahden rintaman taistelu

Juonenkuljetuksesta ei tarvitse välittää, jos keskittyy yksittäistaisteluihin. Niissäkin on pitkäaikaisia tavoitteita, sillä taistelussa menestymällä saa hankittua moninpeliä varten uusia karttoja. Joukko-osastot eivät siirry taistelusta toiseen, mutta komentajat keräävät kokemusta ja saavat tasojen myötä uusia kykyjä. Armeijakomentajat eroavat toisistaan kuten yksikötkin. Esimerkiksi Colin teettää tehtaissa huokealla lisää joukkoja rintamalle ja Max lisää maajoukkojen iskuvoimaa.

Taisteluissa on kaksi komentajaa, joista vain toisen erikoiskyvyt ovat käytössä. Komentajien erikoiskyvyt latautuvat taistelun kuluessa, ja voiman saa käyttöönsä jahka mittari täyttyy. Jos malttaa nostaa molempien komentajiensa voimamittarit tappiin, saa pelata kaksi peräkkäistä vuoroa. Jokainen vuoropohjaista peliä kokeillut ymmärtää tuplavuoron olevan usein voiton ratkaiseva etu.

Tekoäly käy vain kohtuullisesta peliseurasta, sillä koneen liikkeissä ei ole useinkaan järkeä. Erikoisvoimansa DS käyttää välittömästi niiden aktivoiduttua eikä lainkaan arvioi sopivaa hetkeä. Kaikki joukot korjaava parannus -kyky tuhlataan, vaikka vain yksi yksikkö olisi vajaakuntoisena. Tekijät onneksi ovat kompensoineet tekoälyn lahjattomuutta kenttäsuunnittelulla, sillä materiaalietu on useimmiten koneella ja sotatantereet rakennettu puzzlemaisiksi.

Yleensä yläruudussa näytetään valitun yksikön ominaisuudet, mutta joskus kakkosruudussakin velloo taistelu. Tällöin ylärintaman tapahtumiin ei voi juuri vaikuttaa, sillä kentällä taistelee kaksi tekoälykomentajaa keskenään. Pelaaja saa puuttua tapahtumiin antamalla tekoälytiimikaverilleen yleisohjeita kuten puolustaudu tai hyökkää, sekä lähettämällä rintamalle vahvistuksia omasta armeijastaan. Kakkosrintamaa ei voi jättää vain oman onnensa nojaa, sillä taistelukentät ovat kytköksissä toisiinsa. Taivaalla voi leijua lentävä linnoitus, josta pudotetaan pommeja alaruutuun keskelle pelaajan joukkoja, kunnes tekoälykomentaja saa linnoituksen pudotettua.

Jaettu ilo ei ole kaksinkertainen

Moninpelissä Advance Wars loistaa. Parhaimmillaan kahdeksan komentajaa voi taistella keskenään langattomassa lähiverkossa. Onnistuneen kenttäsuunnittelun ansiosta taistelut ovat pitkiä ja tasaisia vääntöjä, joissa tuuri harvoin ratkaisee voittajaa. Moninpelaaminen on ilmeisen tuore juttu Japanissa, sillä mukana on käpyjä. Jos yksikin pelaajista menettää yhteyden toisiin DS-koneisiin tai akku hyytyy, kaikkien peli päättyy siihen. Pikkuriesana muiden vuorolla ei voi tehdä muuta kuin istua ihmettelemässä, sillä maastoa tai yksiköitä ei voi tutkia.

Moninpeliä voi pelata porukalla myös yhdellä pelikasetilla, mutta silloin pääsee käsiksi vain toiminnalliseen Advance Wars -väännökseen. Yksinpelattavanakin oleva combat-versio ei vedä vertoja alkuperäiselle vuoropohjaiselle pelille. Combatissa ohjataan yhtä tankkia tai sotilasta kerrallaan ja naputetaan kynällä ammuttavaa suuntaa. Ei kovin hauskaa kimpassa tai varsinkaan yksin, sillä tekoälyn voittaa hurauttamalla suoraan vastustajan päämajaan.

Dual Strikessa on yllättävän tuore fiilis, vaikka kyseessä on jo kolmososa. Pelatessa tuntee jatkuvasti saavuttavansa jotain, sillä kampanja lisää taistelu taistelulta sääntöihin uusia jippoja, yksittäistaisteluissa avautuu aina lisää pelattavaa ja komentajat keräävät kokemusta oppien uusia kikkoja. Koukuttava kokonaisuus nousee kirkkaasti DS-pelien kärkikastiin eikä viihdyttävä moninpeli heikennä menoa yhtään.