Al Unser Jr. Arcade Racing – Pikku-Alpon romuralli

Mindscapen liian pitkäniminen autopeli saa ansiotonta kunniaa olemalla ensimmäinen testaamamme Windows 95 -peli. Al Unser Jr. puolestaan on yksi kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä Indy Car -kuskeista, jonka nimen voimin on lähdetty ottamaan siivua simppeleiden autopelien suosiosta.

Windows 95:ttä on mainostettu tietokonepelaamisen mullistajaksi: ei enää muistinhallinnan, äänikorttien asetusten ja lukuisten muiden PC-tekniikan rajoitusten kanssa pelleilyä, pelit osaavat hoitaa itse kaiken mahdollisen. Ne jopa nopeutuvat ja näyttävät paremmilta, kunhan vain Win95:ttä käytetään hyväksi.

Ja niin siinä kävi. Melkein heti rompun asemaan tuikkaamisen jälkeen ruutuun pälähti Al Unser Juniorin pärstävärkki ilman sen kummempia käynnistyksiä ja peli kysyi, haluanko mahdollisesti asentaa sen. Homma sujui turhankin automaattisesti, sillä missään välissä ei kysytty edes mihin haluaisin pelin asentaa. Äänikorttia ei tarvinnut konfiguroida lainkaan, ainoastaan peliohjain vaati kalibrointia.

Ruusuinen tulevaisuus

Unser on täysin vakio ajopeli. Ei varikkoa, ei turhaa realisimia, pääasia on helppo ajettavuus. Ajamaan pääsee yksittäisiä kisoja, jolloin kolikkopelien tapaan on vain rajoitetusti aikaa ajaa kisa läpi. Radalla on muutama tarkistuspiste, jotka ohittamalla peliaika lisääntyy. Ajan loppuminen lopettaa kilpailun välittömästi.

Pelin ydin on kaikkien viidentoista Indy-radan ajaminen kiertueena. Neljälle ensimmäisenä maaliin tulleelle jaetaan pisteitä, jotka kerääntyvät kisasta toiseen. Aika-ajoja ei ole, vaan lähtöjärjestys määräytyy kisaa edeltävän kokonaistilanteen mukaan. Pelitilanteen voi onneksi tallentaa kisojen välillä, joten koko rupeamaa ei tarvitse kaahata läpi yhtenä istuntona. Tyhmänä rajoituksena tallenteita voi olla vain yksi.

Kaikkia viittätoista rataa voi harjoitella rauhassa. Syytä onkin, sillä ajotuntuma on aivan kateissa. Auto liukuu kuin jäällä ja heittäytyy luisuun ilman mitään varoitusta. Edes pieni ääniefekti renkaista olisi ollut enemmän kuin paikallaan.

Huono tuntuma ei kuitenkaan kostaudu muuna kuin vauhdin menetyksenä, koska autot ovat täysin immuuneja kolaroinnille. Onneksi, sillä muut ajajat käyttäytyvät sattumanvaraisesti, eivätkä osoita erityistä älykkyyttä ajolinjojen valinnassa.

Pinkki vai punainen?

Kisojen alussa voi valita auton, mutta auton väri on ainoa asia joka muuttuu. Vaikeusasteita on kolme, mutta ne vaikuttavat vain maksiminopeuksiin ja sivuluisun herkkyyteen. Vaihteet voi valita manuaalisiksi tai automaattisiksi. Ohjaamossa apuvälineinä ovat kierros- sekä nopeusmittari, kierrosaika ja pelaajan sijoitus kilpailussa. Näiden lisäksi ruudulta voi katsoa radan karttaa tai tutkaa, josta näkee lähellä olevien autojen sijainnin. Peilejä autoissa ei ole.

Yksinkertaisen pelattavuuden voi osittain antaa anteeksi jos peli on kaunis. Radat ja maisemat ovatkin harvinaisen komeita, tosin kovin suurta vaihtelua ratojen välillä ei ole. Korkeuserot ovat varsin loivia ja ratojen leveys vaihtelee pääsuoralla, mutkissa, tunneleissa ja silloilla ajettaessa. Maisemat ja radanvarret ovat upeaa katseltavaa, jos koneessa riittää potkua kaikkien yksityiskohtien näyttämiseen.

Testikoneessa paras mahdollinen grafiikka aiheutti sen, että tilanteiden nopeutuessa tuntui kuin animaatiosta jätettäisiin osa välistä pois, jolloin ulosajot tulevat entistä pahempina yllätyksinä. Vaatimattomilla asetuksilla turhat pinnoitteet ja radanvarsien herkut jäävät minimiin, mutta ajotuntuma paranee.

Autot ovat kauniisti sanottuna koomista katseltavaa. Kuvakulmaa ei voi vaihtaa, vaan ajoa seurataan tiukasti vain ohjaamon sisältä. Mitään siinä ei tosin menetä, koska muut autot ovat rumia radan pinnalla leijuvia lättänöitä, joissa ei yksityiskohdilla tai animaatioilla pröystäillä, ja autot on maalattu räikeästi neonväreillä ilman turhia pintakuvioita.

Äänet ovat mitäänsanomatonta moottorin surinaa ja kolahduksia laitaa tai autoja vastaan. Musiikki tulee suoraan CD:ltä ja on aivan mukavaa aiheeseen sopivaa renkutusta.

Kahden tai useamman pelaajan välinen kisailu olisi voinut pelastaa paljon, mutta ainakaan tätä versiota ei voi pelata kuin yksin. Pelin mukana tosin tulee lappunen, jolla voi varata itselleen ilmaisen myöhemmin julkaistavan päivityksen, joka mahdollistaa pelaamisen lähiverkossa.

Al Unser Jr. Arcade Racing jää pahaan välikäteen. Haastavuutta ja realismia arvostavat ovat varmasti löytäneet Indy Car Racingin ja Nascar Racingin. Konsoli-ikäiset saattavat tästä jotain saada irti, mutta toisaalta tuoreet Super Karts ja Hi-Octane tarjoavat kertaluokkaa enemmän pelattavuutta. Vielä kun loppuvuodeksi on tiedossa lupaavia uusia kolikkopeleistä vaikutteita saaneita autopelejä, niin on vaikea keksiä keille tätä kyhäelmää suosittelisi.

Mindscapella taisi olla kiire saada mikä tahansa peli ulos sopivasti samaan aikaan Windows 95:n kanssa.

52