Premier Manager 2001:n asetelma on perinteikkään suppea. Suurin osa haluaa varmasti manageroida Englannin valioliigassa tai yhdessä sen kolmesta aladivisioonasta, mutta tarjolla on myös Skotlannin vastaava sarjasysteemi. Englannista ei voi hypätä Skotlantiin kesken pelin, vaan alussa tapahtuva valinta on lopullinen.
Premier Manager kuuluu tyylisuuntaan, jossa managerin toimialueeseen kuuluvat käytännössä vain valmennus sekä pelaajakaupat. Hän on toimistaan vastuussa kaiken muun hoitavalle johtokunnalle, joka myös mielellään kommentoi kitkerästi alaisensa toimia. Todellisuutta vastaavaa tahi ei, manageroinnin rajaus näin suppealle alueelle kostautuu Premier Managerissa tekemisen vähyytenä.
Ei tuskaa, ei tulosta
Ensimmäinen valmentamisen osa-alueista on harjoitteluohjelman laatiminen. Managerin on löydettävä tasapaino levon ja kuuden eri harjoituskohteen (kunto, vapaapotkut jne.) välillä. Yksi edellämainituista on henkilökohtainen harjoittelu, jonka joutuu vielä määrittelemään erikseen jokaisen pelaajan kohdalla.
Pelaajat tylsistyvät samaan ohjelmaan nopeasti, joten sitä pitää rukata jatkuvasti. Homma on jo ensimmäisellä kerralla tylsää, ja vaikka valmentajia voi ja pitääkin palkata, ei treenien hoitamista voi jostain syystä jättää heidän vastuulleen.
Ottelutaktiikoiden suunnittelu on kaikkein monipuolisin osio. Valmiiksi purkitettuja taktiikoita ja niiden variaatioita on useita, ja jos yksikään ei miellytä, voi fläppitaululle raapustaa täysin oman viritelmän. Variaatioita on loputtomasti, ja tiettyyn rooliin sopivan pelaajan etsiminen onnistuisikin mainiosti tähän tarkoitetulla työkalulla - jos vain tietäisi mitä etsisi. Pelaajilla on nimittäin reilusti kolmatta kymmentä erilaista taitolukemaa asteikolla 1-100, ja suurimman osan todellista vaikutusta voi vain arvailla.
Yleisen taktiikan lisäksi vapaa- ja kulmapotkuille löytyy oma rakenteluruutunsa. Kun kummankaan harjoittelusta ei saa minkäänlaista raporttia, ja pelaajat noudattavat ottelussa suunnitelmia parhaimmillaankin kyseenalaisesti, ei erikoistilannepelaamisen parissa näpertelyssä ole mitään mieltä.
Vaivalla laaditun taktiikan toimivuus selviää lopullisesti tietenkin tositilanteessa, jota voi seurata joko hitaasti televisiolähetyksenä, nopeammin kaukaa yläkulmasta tai nopeimmin eräänlaisen tutkan avulla. Tutka on oikeastaan ainoa järkevä, koska kuvioiden virheistä, yksittäisten pelaajien soveltumisesta rooliinsa tai heidän kokonaispanoksestaan ei saa selvää kuitenkaan. Lukuisat tilastotkaan eivät helpota tehtävää millään tavalla, eivät ainakaan maallikkoa, jolla ei ole mahdollisuutta analysoida käppyröitä ja numeroita kokopäivätoimisesti.
Ota tai jätä -politiikkaa
Pelaajakaupat alittavat riman tyylipuhtaasti. Ensin pitää päästä yhteisymmärrykseen seuran kanssa siirtosummasta, jonka jälkeen neuvotellaan itse sopimuksen yksityiskohdat selviksi. Teoriassa neuvottelut ovat ihan oikeita neuvotteluja ehdotuksineen ja vastaehdotuksineen, mutta käytännössä tietokone ei jousta edes kymmentä puntaa, joten sen alkuperäinen vaatimus/ehdotus on joko hyväksyttävä tai hylättävä.
Sen lisäksi, että pelkkä valmentaminen muuttuu äkkiä puisevaksi, tekee kankea käyttöliittymä parhaansa vaikeuttaakseen managerin elämää. Navigoiminen tapahtuu hitaasti Windows-tyylisten valikkojen kautta, tietoa mahtuu ruudulle vain vähän, ja kaiken kukkuraksi osa toiminnoista heittää pelaajan raivostuttavasti päävalikkoon ja sama klikkailurumba alkaa alusta.
Vielä kamalampaa on aika, joka kuluu odotteluun tietokoneen managerien hoidellessa askareitaan. Pelin perusyksikkö on päivä ja vaikka etenisikin viikon siivuissa, lasketaan jokainen päivä tuskallisen hitaasti erikseen.
Kenties jalkapallomanagerin työ on oikeasti näin yksitoikkoista, väittäväthän tekijät itse Sir Alex Fergusonin kehuneen peliä realistiseksi. Jos näin todella on, olisi realismista voinut tinkiä vaikka kuinka paljon. Pelin pelaamisesta kun ei makseta miljoonia.
57
