En koskaan innostunut ylimaallisiin korkeuksiin tämän pelin alkuperäisestä versiosta. Pelattavuus oli jotenkin takkuista ja vaihtelua peli ei juuri tarjonnut. Silti Alien Breedin -92-remixistä on tullut yksi kaikkien menestyksekkäimmistä peleistä brittitantereella ja se on roikkunut halpislistalla kuukausitolkulla. Kysyntä kokonaan uuden version perään on ollut Team 17:n mukaan hirmuinen.
Yhdeksän pitkän rauhaisan vuoden jälkeen (kylläpäs aika menee nopeasti) vanhat tutut Johnson ja Stone pääsevät takaisin mieliharrastuksensa muukalaisgrillauksen pariin, kun avaruussiirtokunta Alfa-5:sta kuuluu hätäsignaaleja. Herrat vahvistettuna liskomaisella Ruffertoolla ja Zollux-robotilla lähtevät matkalle kohti tuntematonta mysteeriä... Pelaaja voi valita hahmon em. neljästä sankarista, mutta kovin suurta käytännön merkitystä valinnalla ei ole. Samanaikainen kaksinpeli on onneksi mahdollinen.
Alien Breed 2 on sokkeloräiskintäpeli, jossa joka puolelta kimppuun käyvät eliömuodot on tuhottava ja samalla pyrittävä suorittamaan annettu tehtävä. Sen jälkeen jokaisesta kerroksesta on vielä löydettävä hissi seuraavaan vaiheeseen. Sinne tänne ripotellut ammusnassakat, avaimet ja ensiapupakkaukset helpottavat etenemistä. Rahaa tarpeeksi kerättyään voi käytäville sijoitelluista tietokonepäätteistä ostaa parempia aseita sekä muita tarvikkeita. Kutakin asetta on tarjolla kolmea vahvuutta, joten rahareikiä riittää.
Vaihtelua on kiitettävän runsaasti vaikkakin itse pelin perusidea pysyy koko ajan samana. Tietyissä vaiheissa on mukana Alien Breedistä tuttu aikaelementti: tehtävän suorittamisen jälkeen maisema alkaa hehkua punaisena ja hissiin on todellakin kipitettävä taatusti suorinta reittiä. Uima-altaat, kuntosalit ja muut sosiaaliset tilat sisältävä kerros huvittaa.
Toteutukseltaan peli on laadukas, mikä ei ole yllätys. Niin äänet, taustat kuin vierityskin todistavat Team 17:n ammattitaidosta. Sitten edeltäjän vihollisten määrä kuvaruudulla on kaksinkertaistunut, ja ne ovat jopa saaneet lisää persoonallisuutta liikkumiseensa. Parasta antia ovat kuitenkin Rico Holmesin tunnelmalliset välikuvat: miehen värien käyttö on ihan oikeasti upeaa! AGA-versio räjäyttänee tajunnan.
Peli alku on vaikea, vasta aseostoksilla käynnin jälkeen pelattavuus paranee. Etenemisen helpottamiseksi peli jakaa salasanoja, mutta ensimmäisen saa vasta seitsemän (!) tason jälkeen. Sinänsä hassua, sillä jokaiseen tasoon on kuitenkin olemassa omat salasanansa (seuraa vinkkipalstaa).
Kun viidellä elämällä varustettuna juoksee kohti hissiä kentän hehkuessa punaisena ja muutama millimetri ennen pelastavaa hissikuilua taso räjähtää alta ja kuvaruutuun mäjähtää raa'asti GAME OVER, hermojuuret tuntuvat irtoavan aivokuorelta. Siinä menivät kerralla kaikki vaivalla kerätyt lisäelämät. Tuntuu kuin peliä olisi keinotekoisesti haluttu vaikeuttaa!
Asejärjestelmä on viimeistelemätön. Yksi ase on nimittäin ylitse muiden, eikä muita viitsi edes ostaa, ellei ole pakko. Tämä vie nopeasti pohjan parempien aseiden keräilyltä, mikä parhaimmillaan on räiskintäpelin suola. Liekinheitin on tosin myös hankittava: sen avulla tukitaan myrkyllistä kaasua vuotava putki tietyssä vaiheessa peliä.
Pelaamisen helpottamiseksi peli huomioi kahden napin ohjaimet: toista nappia painamalla saa näkyviin kartan (sitäkin muuten kolme eri versiota) tai tietokonepäätteen ruudun. Sama onnistuu tietysti entiseen tapaan välilyönti- ja m-näppäimillä. Alt-nappuloita täytyy haroa asetta vaihtaessa.
Alien Breed on yksi tämän vuoden laadukkaimmista toimintapelistä Amigalle, toimintaa ja vauhtia on yllin kyllin. Muutamat ajattelemattomuudet kuitenkin kurjistavat kokonaisuutta.
88
