Aliens vs Predator (PC) – Alien emot PC-Dator

”Haluan uskoa, haluan uskoa!”, huusin ja taputin käsiäni raivolla, jolla herättää eloon koko laivueen Helinä-keijuja. Onneksi yhden räiskintäpelinkin.

En ymmärrä, miksi Sega piti Alien vs Predatorin PC-versiota muuten piilossa, mutta julkaisi todella huonon moninpelidemon. Kun kolme kollegaani vielä haukkui Alien vs Predatoria käpisteltyään Xbox-versiota, aioin jo jättää pelin hyllyyn.

Mutta en voinut uskoa itse näkemättä, ja investoin 23 euroa PC-versioon. Juhuu! Eihän AvP PC:llä pelinä parane, se on putkijuoksu, jossa juoni on jo nähty ja tekeminen väännetään rautalangasta, mutta hei! Alieneita ja avaruusmariineita ja predator! Ja jokaista pääsee pelaamaan!

Tarkemmin ja kauniimmin

Täydellisen Alien/Predator-sarjiskokoelman omistajana pelin sarjakuvamainen grafiikka miellyttää silmääni, ja avaruusprötöt ovat suorastaan komeita. Tekstuureissa ei ole mitään vikaa eikä varsinkaan suttuisuutta.

Tärkeintä on ohjaus, joka hiirellä ja näppiksellä on täysin genren normitasoa eikä, luojan kiitos, muistuta moninpelidemon kiikkerää kellumista. Vikkeliin alieneihin osuu nyt ilman apukikkoja, predator loikkii niin jouhevasti kuin hyppypistesysteemi sallii, ja alien kiitää luontevasti pitkin seiniä ja kattoja. Kun se ei enää kompastele tekniikkaan, Alien vs Predator muuttuu yksinpelinäkin ihan kelvolliseksi pelikokemukseksi.

Tunnelmallisen alun jälkeen mariinista tulee keskinkertainen normiräiskintä. Se kärsii myös lussuista hernepyssyistä: vain smartgunissa on sitä tehoa, joka pitäisi löytyä jo perusrynkystä. AssCreed kakkosen jälkeen predatorin valmispaikkahyppely tuntui antiikilta, onneksi pelatessa se oikeastaan jopa toimi. Ikävä kyllä predan aseista puolet on tylsiä (keppi ja miinat) eikä diski enää katko ihmisiä keskeltä poikki, mutta silti osio on aikas ok. Eksoottisinta on ohjata alienia. Kipittäminen seinillä ja katossa sujuu paremmin kuin odotin. Ihmettelen vaan että kun Alan Waken taskulamppukin on vakautettu, voisiko alienin katseelle tehdä saman tempun?

Muukalaisvihaa verkossa

Rebellion piti lupauksensa ja teki peliin dedikoidut serverit jälkitoimituksena. Kolmen lajin vetovoimalla ratsastava moninpeli on välipalaluokkaa, jossa tyhmänä ratkaisuna saa vain perusaseen ja loput kerätään kentältä jos ehditään.

Kuolomatsivariaatioiden lisäksi AvP tarjoaa erikoisempaakin moninpelattavaa. Predator-hipassa rastanaaman tappaja pääsee itse näkymättömäksi kostajaksi. Pelimuoto toimisi metrin paremmin, jos kiinteä predator yrittäisi tappaa kaikki mariinit ja päinvastoin. Siis kuten suosikkipelimuodossani Infestation, jossa aluksi on yksi alien vastaan monta mariinia, mutta kuolleet mariinit jälleensyntyvät alieneina. Mainio Survivor ammentaa vähän samasta lähteestä: neljä mariinia yrittää pysyä hengissä yhä pahempia alien-aaltoja vastaan. Domination on se tuttu pelimuoto, jossa vallataan kontrollipisteitä.

Alien vs Predator toimii tasan tähtikaartinsa karisman varassa, keskinkertainen putkiräiskintä saa sitä enemmän bonuksia, mitä enemmän lähdemateriaali vetoaa. Minulle se riittää nostamaan pelin 78, 79, jopa 80 pisteeseen asti.

80