Infogrames on ostanut itselleen oikeudet tunnetun kauhukirjailijan H.P. Lovecraftin Cthulhu-mytologiaan. 1800-luvun lopussa syntyneen kirjailijan ansiot tunnustettiin vasta hänen kuolemansa jälkeen, ja Cthulhu-mytologia on jättänyt pysyvät jäljet kauhun maailmaan. Call of Cthulhu -sarjan esikoinen on vektorigraafinen seikkailupeli Alone in the Dark.
Edward Carnby (tai jos haluaa pelata naisena, niin Edwina Hartwood), yksityisetsivä (tai veljentytär), saa mielestään helpon nakin. Derceto-nimisessä talossa asunut Jeremy Hartwood, tuonpuoleisia kauhunäkymiä maalannut taiteilija, ripusti itsensä narulla kuivumaan, joskaan itsemurhakirjettä ei koskaan löytynyt. Edwardin tehtävä on tehdä inventaario talon sisältämistä arvokkaista esineistä.
Kun Derceton ulko-ovi itsestään rysähtää kiinni Edwardin perässä, hän huolestuu pikkuisen. Mutta kun ullakolla hänen kimppuunsa hyökkää kävelevä ruumis ja hyppivä mörkö, alkaa kotiinmeno siirtyä ylös prioriteettilistalla. Sepäs ei enää onnistukaan: ulko-oven takana onkin jokin kammottava olio. Edward Carnbystä on tullut pelinappula Cthulhun pimeiden jumalien pelissä.
Yksi etsivä ja kummitussikari
Alone in the Dark on seikkailupeli, jota on kevyesti terästetty sekä rooli- että toimintamausteilla. Pelaaja ohjaa Edwardia Derceton ja sen alaisen labyrintin uumenissa, taistellen ja ampuen. Dercetoa kansoittaa sekalainen seurakunta, johon mahtuu aaveiden ja muiden kummajaisten lisäksi jopa kummitussikari.
Lovecraftin henki on varsin hyvin vangittu. On salakäytäviä, outoja hirviöitä, vanhoja pergamentteja ja okkultisia kirjoja, jopa Prinnin "De Vermis Mysteriis", jonka lukeminen väärässä paikassa saa aikaan jotain mielenkiintoista.
Käyttäjäliityntä on vain ja ainostaan näppäinohjattu, mikä saattaa kuulostaa Cthulhuakin kammottavammalta hiirellä hemmotelluille pelaajille, mutta käytännössä se toimii hyvin.
Returnia paukauttamalla saa näkyviin valikon, jossa inventaarion lisäksi ovat toiminnot (taistele, tutki/avaa, sulje, työnnä ja labyrinttiosuudessa hyppää). Edwardia/Edwinaa ohjaillaan pitkin taloa kursorinäppäimillä, välilyönnin painamisella ja mahdollisesti samanaikaisella kursorinäppäimien painamisella sankari tekee valitun liikkeen. Systeemi imeytyy nopeasti selkäytimeen.
Näkyvissä olevat esineet saa kerättyä menemällä lähelle, mikä on ikävää silloin, kun törmää omaan varastoonsa ja joutuu vahvistamaan joka esineen jättämisen. Piilossa olevat löytyvät tietysti etsimällä.
Taistelu tuntuisi rajoittuvan zombeihin ja hyppivään hirviötyyppiin, muiden Pimeän asukkien vaatiessa jonkun erikoiskikan. Osan taisteluista saa vältettyä rassaamalla vähän aivojaan, esimerkiksi alussa työntämällä kaapin ikkunan eteen, jolloin olento ei tietystikään pääse sisään.
Edwardin elämän pituutta säätelee 20 elopistettä, joiden loputtua häntä odottaa synkkä kohtalo. Lisää eloa saa ruoasta ja ensiapupakkauksista.
Pari harmittavaa olentotyyppiä ovat kellaria asuttavat, ilmeisesti Shadowlandsista siirtyneet superrotat, joita ei epäloogisesti tunnu saavan hengiltä vaikka niihin osuukin. Talvipuutarhan hämähäkkeihin ei edes osu, ja siinäpä tämän hetken yksi ongelmani onkin.
Pelkoni on suuri
Alone in the Dark on kauhupeliksi poikkeuksellinen: se nimittäin ihan oikeasti saa jopa neljä kylmää värettä liu'uttamaan luisia sormiaan pitkin selkäpiitä.
Yksi syyllinen on bittikarttataustojen päällä liikkuva, fantastisesti animoitu vektorigrafiikka. Kun sankari(tar) esimerkiksi ampuu, aidonnäköinen rekyyli heittää hänet taaksepäin, myös luodin iskemän hirviön lentäessä tyylikkään luonnollisesti. Valitettavasti kuvista saa vain kalpean aavistuksen, miltä peli näyttää liikkuessaan.
Gallian pojat harrastavat aina outoja graafisia gimmickejä: tällä kertaa se on huiman surrealistiset kamerakulmat, joista Sam Raimikin olisi ylpeä. Joka huoneessa on kahdesta viiteen kameraa, ja kuvakulma vaihtuu sankarin liikkuessa huoneessa. Kamera voi olla nurkassa, lattianrajassa, korkealla ilmassa tai jossain muussa säväyttävässä kohdassa.
Tunnelmaa luova musiikki vaihtelee tapahtumien mukaan, mutta auraalikokemuksen suurin ilo tulee runsaasta samplatusta efektitaustasta. Narisevia lattialautoja ja ovia, vinkuvia rottia, ihmissuden ulvontaa, tuliaseen terävä pamaus ja valikoima örinöitä, kaikki luovat uskomattomasti tunnelmaa. Muiden korttien kuin SoundBlasterin omistajat saavat tyytyä piipperin versioihin näistä efekteistä.
Alone in the Dark on sikavaikea. Tekstin osuus on vähäinen: sitä sisältävät vain kirjat, pergamenttikääröt ja muistikirjat, joten vihjemäärä on varsin pieni. Itse asiassa kovin moni kirja kertoo Call of Cthulhun seuraavasta osasta, Shadow of Cometista. Pelistä puuttuu myös "katso esinettä" -optio, jolla saisi jonkinnäköisiä vinkkejä. Mutta sisu vie läpi vaikka harmaan kiven: yksi sammakonsyöjien kauhupeli ei suomalaista masenna. Eivätkä ongelmakohdat ratkaisun jälkeen enää niin vaikeilta tunnukaan.
Infogrames on onnistunut hyvin. Alone in the Dark on, jollei paras, niin ainakin omaperäisin tänä vuonna ilmestynyt seikkailupeli.
7.12.92
Lukiessani kirjoittamaani tajuan mikä hullu olen ollutkaan. Alone in the Dark ei ole peli, se on Yog-Soggothin juoni. Kun tarpeeksi monta ihmistä on ratkaissut sen, avautuu portti toiseen jatkumoon, joka luo portin toiseen jatkumoon ja vapauttaa Vanhat maan päälle.
Joka yö aavemaiset ilmestykset ilmestyvät uniini, mutta tiedän miten estää invaasio. Jokainen pystyy siihen, ei tarvitse kui
91
