Commodoren taistelu pelikoneiden tulikivenkatkuisessa maailmassa jatkuu. Kilpailu on kovempaa kuin koskaan ennen; Commodoren seitsemän miljoonan punnan mainosbudjetti on pikkukahisevaa tämän päivän kohutuimmassa ja paisuvimmassa biljoonabisneksessä.
Vaikka Amiga 1200 onkin ollut kohtuullinen menestys Englannissa, Commodore päätti siirtyä nykymuodin mukaisesti konsoliapajille. Ironista on se, että alkujaan Amiga oli itse asiassa prototyyppivaiheessa pelikonsoli. Tuolloin konsolit olivat kuitenkin Atarin legendaarisen nousun ja tuhon takia kirosana. Ilman näppäimistöä ei menestymisen mahdollisuuksia ollut.
CD32:n myötä Amiga siirtyi myös lopullisesti CD-ROM-aikaan; CDTV:hän oli lähinnä surkuhupaisa ja onneksi epäonnistunut itsemurhamanööveri.
Vaikka CD32:n TV-mainoskampanja olikin brittilehtien mukaan pateettisen köyhä, on laitetta silti myyty Commodoren mukaan kunnioitettavat 75 000 - 100 000 kappaletta. CD32:n vahvin etu on sen erinomainen hinta-laatusuhde. Suomessakin hinta on vakiintunut alle kolmen tonnin. Tuplanopeuksiset CD-ROM-asemat maksavat erikseen ostettuna (PC:lle) parisen tuhatta markkaa, joten Commodoren hintapolitiikkaa on pakko pitää asiallisena ja onnistuneena.
Laitteen tekniset ominaisuudet on helppo kuitata sanomalla sen olevan A1200 CD-asemalla ilman näppäimistöä ja levyasemaa. Lisukkeena CD32:sta löytyy PC-käännöksiä helpottava grafiikkapiiri, joka nopeuttaa ennen kaikkea vektorigrafiikan piirtoa. Ohjaimena on 11-nappinen hyvin käteen sopiva peukalo-ohjain. Tavallisen Amiga-ilotikun tai Megadrive-ohjaimen voi myös koneeseen kytkeä, kunhan peli ei vaadi useamman napin käyttöä.
Ainoa merkittävä kömmähdys on pelitilanteen tallennusmuistin pienuus (non-volatile-RAM 1K). Onneksi CD32:een voi liittää levyaseman, mikä helpottaa laajojen pelien tallennusta. Valitettavasti CD32-yhteensopivaa levyasemaa tai sopivaa levyasema-adapteria ei vielä kaupan hyllyltä löydy.
Amerikan herkkua
Yhdysvalloissa Amigalla on perinteisesti ollut erittäin hyvä maine, vaikkei myyntimenestyksestä ole koskaan voitukaan puhua. Tämä näkyy joka tapauksessa CD32:n vastaanotossa. Laite on saanut yllättävän paljon palstatilaa sikäläisissä lehdissä ja sitä pidetään syystäkin parhaana multimedialaitteena hintaluokassaan ($399). 3DO:n hintavuus ($699) ja alun löysä pelitarjonta ovat hiivuttaneet sen ympärille syntynyttä kohua.
CD32:n täytyy menestyä muuallakin kuin Englannissa, jotta laitteen tulevaisuus olisi turvattu. Harkituilla pelijulkaisuilla tähän saatettaisiin päästä.
Perinteisillä tasohyppely- ja beat'em up-markkinoilla kilpailu on tällä hetkellä kuitenkin erittäin kovaa. Amigan omat sankarit Zool ja James Bond ovat jo saatavilla kaikille mahdollisille pelikoneille eikä Body Blow'lla Streetfighter-fanaatikkoja käännytetä.
Sujuvat CD32-versiot (rooli)seikkailupeliklassikoista olisivat suht helposti toteutettavissa ja ne myös uppoaisivat alituista seikkailupelipulaa kärsiville Yhdysvaltain konsolimarkkinoille slurpsaisten. Niiden avulla CD32 saisi myös omankaltaisensa imagon. Nintendon ja Segan toimintapelivyörytystä vastaan on turha lähteä kamppailemaan.
Muutama hulppea tasohyppely ja mellevä Mortal Kombat -rutistus eivät tietenkään nousisi menestymisen esteeksi. Ville Vallattomilla ei maailmaa ainakaan valloiteta.
Kierrätys kaunistaa
Tämän hetkinen pelitarjonta on helposti jaettavissa A500-pelien CD-kierrätyksiin ja muutamaan muuhun. Osa käännöksistä on järkeviä, mutta joukossa on kerrassaan käsittämättömiä löytöjä pelihistorian hämäristä. Karsein esimerkki lienee Seven Gates of Jambala, jota pelatessa tuntee palaavansa ajassa tuhottomasti taaksepäin. CD32 pystyy C64-tasoiseen grafiikkaan. Hienoa. Eipä olisi uskonut.
Jotta todella huomaisi pelaavansa uudella hienolla CD-pelikoneella, täytyy koneeseen tyrkätä Tony Crowtherin pitkällisen kypsyttelyn tulos, ensimmäiseksi todelliseksi CD-peliksi tituleerattu Liberation. Grafiikkaa projektiin on upotettu 50 Amiga-levykkeellistä, erinomaista enniomorriconemaista musiikkia puolen tunnin pläjäys ja puhettakin tuntitolkulla.
Liberation on löyhää jatkoa Captivelle. Tietty droidimalli on seonnut ja tappaa viattomia. Poliisivoimat etsivät sopivia syntipukkeja, joiden avulla robottien jäljet saadaan katoamaan. Samalla hallitukselle epämieluisaa ainesta eliminoidaan lukkojen taa. Trill ottaa neljä droidia esiin homehtumasta komeron kätköistä ja peli voi alkaa: syyttömät on pelastettava.
Ensimmäistä kertaa tulevaisuuden ahdistava suurkaupunkitunnelma on saatu ympättyä peliruudulle. Kaupungit ovat käsittämättömän laajoja useasta kaupunginosasta koostuvia komplekseja. Taksilla huristellaan kohteesta toiseen ja etsitään johtolankoja. Välillä mennään riehumaan "alamaailmaan" tai kiivetään "katoille" tutkailemaan tilannetta. Talojen sisältä etsitään siellä täällä lojuvia luottokortteja sun muuta roinaa. Parempia aseita ja droidinosia ostetaan niin kaupoista kuin alamaailman diilereiltä.
Mutkikas käyttöliittymä käy ajoittain rankasti hermoille, talojen sisustus on yksitoikkoista, muutamat bugit kurjistavat tunnelmaa, mutta silti Liberation on mannaa Tony Crowther -faneille ja pakkohankinta jokaiselle CD32:n omistajalle. Liberation on eittämättä puutteistaan huolimatta yksi ensimmäisistä onnistuneesti CD-formaattia hyödyntävistä peleistä.
Psygnosiksen ikuisuuksia odotettu Microcosm on luonteeltaan täysin erilainen CD-kokemus. Siinä upea taustagrafiikka ladataan suoraan CD:ltä, mikä tekee pelin tajuntaalaajentavan hyvännäköiseksi. Kuvallisen ilotulituksen päälle on kyhätty itse peli, tässä tapauksessa 3D-shoot'em up. Vaikka Microcosm onkin elämyksenä upea, on se pelinä (FM-Towns-version perusteella) tylsähkö vuoristorata-ajelu pitkin verisuonia. Se osoittaa kuitenkin CD32:n pystyvän melkomoiseen kuvan ja äänen vyörytykseen
Hopeakiekon hohto
Englannissa Amigan menestystarina jatkuu ja CD32-konekanta on siellä jo nyt riittävä takaamaan tasaisen pelijulkaisutahdin. Ensimmäinen CD32:een erikoistunut lehtikin on jo nähnyt päivänvalon, mikä on erinomaista mainosta laitteelle. Amiga 1200 -pelit CD-musiikilla ryyditettynä tulevat kuitenkin muodostamaan suurimman osan CD32:n pelitarjonnasta. Ehkäpä piratismin pelossa yhä useammin peli julkaistaan ensin juuri CD-versiona. Liberationin kaltaiset CD32-spesifit pelit tulevat olemaan toistaiseksi harvinaista herkkua.
Useat videokuvan käytölle perustuvat "pelit" julkaistaan korkeitten tuotantokustannusten takia mahdollisimman monena CD-ROM-versiona. Tästä hyvä esimerkki on juuri Microcosm, joka on jo nyt saatavissa CD32:n lisäksi parille muulle pelikoneelle. Näitten pelien siirto formaatista toiseen on helppoa ja halpaa, joten vaikea uskoa ettei CD32:lla näkisi vaikkapa Digital Picturesin (mm. Night Trap, Ground Zero Texas, Double Switch) tulevia interaktiivisia kohelluksia.
Ja vaikkei pelejä tulisikaan, tulee aina sentään elokuvia. CD32 nimittäin toimii MPEG1-palikalla varustettuna myös Video-CD-stardardin mukaisena kuvalevysoittimena. Yhdelle levykkeelle sopii tosin vain 74 minuuttia informaatiota, joten koko illan elokuvat ilmestyvät poikkeuksetta kahdella CD-levyllä. Kuvan laatu on onneksi parhaimmillaan S-VHS-tasoa. Valitettavasti tuo MPEG1-palikka on melko hintava (USA $249).
Tällä hetkellä CD32 on amigistille helpoin ja edullisin tapa siirtyä CD-aikaan. Ja niin pitkään kuin Commodore lykkää A1200:n CD-ROM-aseman julkaisua,
on se myös ainoa tapa. Englannissa on viritteillä adapteri, jolla A500 ja vanhat levyasemat voisi liittää CD32:een, jolloin siitä saataisiin täysiverinen A1200. Mikäli tämä pitää paikkansa, ei CD32:n hankintaa voi todellakaan pitää hassumpana ratkaisuna.
Tämä ja seuraava vuosi tulevat olemaan pelihistorian värikkäimmät. Pentiumit, PowerPC:t, Jaguarit, Iron Manit, Saturnukset, Jupiterit, Project Realityt, PS-X:t, Multisysteemit, Laseractivet - toinen toistaan tehokkaammat pelisysteemit hyökkäävät markkinoille. CD32:lla ei tule todellakaan olemaan helppoa. Silti se on Amigaan uskovan ainoa todellinen vaihtoehto kurkistaa tulevaisuuteen.
