Kun sata sankaria iskee tulta koko maailma räjähtää.
Räväkällä, häpeämättömän seksistisellä Bayonetalla parrasvaloihin nousseen Platinum Gamesin mätkintäseikkailu Anarchy Reigns kuvaa vaihtoehtoisen tulevaisuuden dystopiaa. Valtiot ovat romahtaneet ja maan kipupisteet ovat rapautuneet väkivaltaisten mutanttien ja vahvimman valtaa käyttävien kyborgisoturien temmellyskentiksi. Mad Max kohtaa Robocopin.
Vaihtelevia turpakäräjiä yhteen nivovassa tarinassa on musta ja valkoinen, palkkionmetsästäjän ja lainvalvojan näkökulma. Molempien stoorien läpäisyn jälkeen nähdään finaali. Tyhjänpäiväinen kostojuoni vilisee Platinumille ominaisia överiksi vedettyjä hahmoja: miehillä on toinen toistaan hurjempia kyborgilisäkkeitä, naiset eivät piilottele pomppulinnojaan. Jack, Baron ja muutama muu tyyppi ovat tuttuja jo MadWorldista.
Anarkia sataa kaatamalla
Nopeatempoisissa, mukavan lennokkaissa matseissa kaapin paikkaa näytetään kahdella perusiskulla ja niiden superversioilla, heitoilla, torjunnalla, hypyllä, väistöillä ja vimmatilalla. Superniitit latautuvat vähitellen ja vimmatila aktivoituu aikanaan ihan mättämällä tai turpaan ottamalla. Maastossa lojuu monenlaisia esineitä ja aseita, joita käytetään joko lyömiseen, heittämiseen tai ampumiseen. Vastustajaan lukittuminen auttaa yhden tietyn tyypin vainoamisessa.
Taistelutantereet ovat laajoja, areenamaisia kenttiä, joilla hyöritään, pyöritään, pakoillaan ja kikkaillaan pääosin vapaasti. Rähjäinen arkkitehtuuri ei tavoittele realismia, miljööt ovat kaikkialla suurpiirteisiä ja tilavia. Jos jättimäiset pomokoneet ja -otukset unohdetaan, viholliset hyökkäävät pienissä ja vähän suuremmissa ryhmissä. Ripeästi kumoon rämpytettävää rupusakkia saattaa olla niskassa kymmenittäin, tehtävissä esiintyviä ja sankarin tasoisia nimihemmoja korkeintaan kolme kerrallaan. Vaikka vastustajat vaihtuvat, kevyesti muunneltu väistö ja vastaisku -taktiikka puree joka jannuun.
Kenttien (tai areenojen) tehtävien aloituspaikat aktivoituvat tietyissä pistemäärissä. Jokaisessa kentässä on kolme juonitehtävää ja kolme vapaata tehtävää. Kun kolmas juonikeikka on läpäisty, seuraava kenttä aukeaa. Tehtävät palkitaan pojoilla, mutta pistesaldo karttuu myös päämäärättömässä räimeessä: mitä enemmän vihuja tapetaan, sitä kovempia monsuja alueelle ilmaantuu. Vapaassa mätkinnässä kuolemasta seuraa vain vihollislaskurin nollaus.
Perusvaikeustasossa riittää kun liikearsenaali on suurin piirtein tuttu, juonitehtävät menevät putkeen useimmiten ensimmäisellä yrityksellä. Suoraviivaiset tehtävät ovat mätkintäpainotteisia operaatioita, joissa päihitetään muutama aalto erilaisia vihollisia ja se on siinä. Suunnistusta ei tarvita, sillä jos et löydä vihuja, he löytävät sinut.
Anarkiaa Karjalassa, Latviassa, Liettuassa
Iloisen päätön, mutta yksinkertainen yksinpeli maistuu vahvasti siltä, että se on rakennettu moninpeliä varten suunnitelluista palikoista. Etenkin kentät näyttävät ilmiselviltä moninpeliareenoilta. Yllätys yllätys, samat areenat esiintyvätkin nettimoninpelissä.
Moninpeli on Anarchy Reignsin parempi puolisko. Battle Royal -tilassa peräti kuusitoista sankaria mättää toisiaan kaoottisessa kaikki vastaan kaikki -nujakassa. Vauhdikkaassa sekamelskassa pärjääminen vaatii taitoa ja rautaista hahmotuntemusta. Sorminäppäryyden puutetta voi tiettyyn pisteeseen saakka kompensoida valppaudella: valitse oikeat hyökkäyshetket ja painu ajoissa lipettiin. Keskenään kahakoivien ryhmien keskelle ei yleensä kannata mennä (kuolemaan) ilman kättä pidempää. Kolmas osapuoli ei voi häiritä tiettyjä erikoisliikkeitä, mikä on joukkomatseissa harmillista.
Moninpelissä ei vallitse vain anarkia. Vastustajia kurmotetaan myös pienemmissä porukoissa, kompakteilla areenoilla ja joukkueissa. Perusmättöä piristetään muun muassa lipunryöstöllä, jenkkifutista etäisesti muistuttavalla kuolemapallolla ja kolmen taistelijan tiimisurvivalilla. Mukavassa survivalissa on iso liuta erilaisia rivivastustajakollaaseja ja mad survivalissa taistellaan tekoälysankarien tiimejä vastaan.
Nettipeli on pohjimmiltaan laatukamaa, mutta se kärsii vanhanaikaisesta aularakenteesta. Pelaajia on suhteellisen vähän, joten odotusajat venyvät tuskallisen pitkiksi, jos pelitilaan tarvitaan enemmän kuin neljä pelaajaa. Automaattisesti rullaavat pelilistat korjaisivat ongelman helposti, nyt pelaajat tekevät suosikkimoodeilleen omia auloja eivätkä ihmiset kohtaa toisiaan riittävän nopeasti. Odotteluun uppoaa kevyesti enemmän aikaa kuin pelaamiseen.
Aularakenteen takia suosituimmat pelimuodot ovat kahdeksan pelaajan tiimimättö, neljän pelaajan kaikki vastaan kaikki ja kolmen pelurin survivalit. Kaiken huipuksi useimpien pelimuotojen aulojen pitää olla täynnä tai matsi ei käynnisty. Kukaan ei lähtenyt lipunryöstöön mukaan, kuolemapalloa pääsin kokeilemaan vain pari erää.
Anarchy Reigns on vängästä hahmokaartista, komeista pomoista ja peruspätevästä taistelusysteemistä huolimatta pliisu. Mageiden hetkien välissä on liikaa itseään toistavia jaksoja, eikä niitä mikään määrä testosteronia ja rasvaisia one-linereita muuta laatuajaksi.
Onneksi moninpeli hoitaa (onnistuessaan) homman himaan. Samaan aikaan linjoille osuvassa porukassa nettimättö on vauhdikasta, massasta poikkeavaa ja viihdyttävää meininkiä.
Silloin anarkia hallitsee.
Petri Heikkinen
80
