Apache Longbow – Tulivoimaa!

Toistakymmentä tonnia painava, hampaisiin asti aseistettu ja panssaroitu taistelukopteri Apache lentää silloin kun muut eivät pysty, suuntaa tulivoimansa pelkällä pilotin katseella ja kestää rajujakin osumia säikähtämättä. Apache Longbow on jo 20 vuotta riehuneen kopterihirviön uusi ja tappavampi seuraaja.

Digital Integration tunnetaan Tornadosta, joka monen simufriikin mielestä on Falcon 3:n lisäksi ainoa todellinen klassikko. Siksipä Apacheen kohdistuivat melkoiset odotukset, kunnon realistista kopterisimua kun ei vielä ole tehty.

Purkitettuja tehtäviä

Longbown käyttöliittymä on selkeän tarkoituksenmukainen. Toiminta on jaettu harjoitustehtäviin, yksittäisiin taistelutehtäviin ja kampanjoihin. Moninpeli (kahdesta kuuteentoista pelaajaa) on mukana, kuten tänä päivänä pitääkin.

Kymmenen harjoitustehtävää opastaa Apachella lentämisen, asejärjestelmien käytön, laskeutumisen ja huonolla säällä lentämisen. Itse asiaan pääsee kolmessa eri konfliktissa joko Lähi-idässä, Koreassa tai Kyproksella, jokaisessa tehtäviä kymmenen.

Tavallisten tankkien ja maakohteiden tuhoamisen lisäksi tarjolla on erilaisia partiointi- ja puolustustehtäviä, pelastus- tai huoltokoptereiden saattamista, hyökkäysten valmistelua tuhoamalla ilmatorjuntaa, jalkaväen osoittamien kohteiden tuhoamista sekä kohteiden näyttämistä lentokoneille.

Osa tehtävistä lennetään tukialukselta ja myös laivoja pääsee tuhoamaan. Vihollisen kopterit ja lentokoneet ovat alituinen riesa. Myös kello on monissa tehtävissä armoton vihollinen: kun lennetään osana yhteistä maa- ja ilmavoimien operaatiota, ei sovi myöhästellä tai kaverit joko joutuvat tai jättävät pulaan.

Tornadon yksi parhaita puolia on ideaalinen kampanjasysteemi, joka on vapaasti etenevä (voi itse määritellä kohteet, lentoreitit sekä kaluston) ja dynaaminen, jossa voitto tai tappio vaikuttaa sodan etenemiseen, ja esimerkiksi edellisessä tehtävässä tuhottu silta ei seuraavassa ole taas pystyssä.

Miksi ihmeessä Apachessa sitten on valmiiksi purkitettuja tehtäviä? Kohteita ei voi itse määritellä, eikä edellisen taistelun aiheuttamat tuhot muuta tilannetta käytännössä miksikään. Huollolla ei ole mitään merkitystä, vaan aseita, ammuksia ja bensaa on aina varastossa rajattomasti.

Kädet täynnä kopteria

Apache on kaksipaikkainen kopteri, joten yksinpelissä joutuu istumaan sekä lentäjän että aseupseerin pallilla. Tehtävää ei auta se, että Apachen ohjaamo on tarkka kopio oikeasta esikuvasta, ja erilaisia vipstaakeja, näyttöjä ja tutka- ja asejärjestelmiä on pelottavan paljon.

Kaikki tärkeä tieto heijastetaan miehistön kypärissä olevien monokkeleiden kautta suoraan silmiin. Kypärä taas on kytketty asejärjestelmään, joten kohteiden valinta, lukitus ja tuhoaminen hoituu pelkästään päätä kääntämällä.

Pelissä tätä simuloidaan näyttämällä tiedot aina ruudulla, riippumatta siitä mihin suuntaan pelaaja katsoo. Perinteisemmän uloskatselun lisäksi voi maisemia ihailla myös kopterin keulassa olevan kameran kautta.

Myös tutkasysteemit ovat tarkkaan mallinnettuja. Tutkalla voi lajitella kohteita niiden tyypin mukaan, mikä on tarpeen, koska yleensä maassa on niin paljon tutkaheijastuksen antavia maaleja, ettei niistä pysty riittävän nopeasti erottamaan mitään.

Monipuolisten järjestelmien, hyvien kontrollien ja toimivan maaston takia piiloleikki vihollisen kanssa toimii mainiosti. Tutkan voi esimerkiksi käskeä näyttämään vain vaaralliset kohteet, lukita kantaman ulkopuolella niistä pahin, laittaa tilanne muistiin, siirtää sijainti ohjuksille, lentää maaston suojaan ampumaan, vasta viime hetkessä kytkeä tutka takaisin päälle ja nousta ylemmäs päivittämään maalin tarkka sijainti. Whoosh! Scratch one T-72.

Apache on painoonsa nähden poikkeuksellisen ketterä härveli. Silmukat ja 360 asteen kiepautukset pituusakselin ympäri onnistuvat, mutta vaativat harjoittelua. Kaasun, lapakulmien ja kopterin asennon muutosten pitää tulla selkäytimestä, koska kymmenen metrin korkeudella nopeasti lennettäessä aikaa virheliikkeiden korjaamiseen on järkyttävän vähän. Tavallisen joystickin ja näppiksen yhdistelmä nippanappa riittää, mutta peli lähes vaatii erillisen kaasukahvan ja jalkapedaalit, koska ohjaus muiden näppäinkomentojen seasta tuppaa käymään liian hankalaksi.

Oma lukunsa ovat sään ja ajan aiheuttamat hankaluudet. Kovassa ristituulessa on ikävä laskeutua: tosin se ei ylipäätään ole kovin helppoa. Yöllä ei kopterista näe kuin tähtiä ja räjähdyksiä, joten lentäminen pitää hoitaa himmeän valonvahvistimen avulla. Sumussa siitäkään ei ole hyötyä vaan ainoa turva ovat tutka ja mittarit.

Ratas koneistossa

Taistelun kiireinen tunnelma on siirtynyt ruudulle mainiosti. Jo kentältä noustessa hyörii ympärillä muita ilmaan lähteviä koptereita, partioivia maajoukkoja ja saattaapa ylhäällä pyöriä muutama hävittäjäkin suojana. Jos vihollinen on riittävän lähellä, iskee korviin saman tien taistelun melu: tykistökeskitykset räjähtelevät ympärillä ja maajoukot ottavat erää keskenään.

Ilmasta katsottuna ympärillä tapahtuu jatkuvasti jotain. Tehtävän kannalta tärkeiden tekijöiden erottelu on välillä pirun vaikeaa, ja tuntuu kuin olisi vain pieni osa massiivista sotakoneistoa. Mikä onkin just about right.

Kaaoksen keskellä mukana on aina vähintään yksi siipimies, mutta käytännössä kaikki tehtävät lennetään yksin, koska siipimiehiä ei voi komentaa. Järin viisaita ne eivät ole: hana pohjassa korkealla lentäminen ja aseiden laulattaminen ei ole normaalisti kopterikuskien rutiinia.

Kopterisimuissa maaston pitää olla aidomman näköistä kuin yleensä lentosimuissa. Onneksi Apachessa maisemaa ei olla peitetty turhilla tekstuuripinnoilla, vaan linja on selkeää ja onnistuneen väripaletin takia luonnollisen näköistä lähempääkin katsottuna. Vuoret ja kukkulat kumpuilevat hienosti, tosin liian usein maasto on turhan tasaista eikä puitakaan ole riittävästi. Kaupungit ja kylät rakennuksineen ovat sen sijaan runsaita ja yksityiskohtaisia.

SVGA-tilassa ohjaamo mittaristoineen on tarkan havainnollinen, mutta VGA-tarkkuudella luettavuus kärsii pahemman kerran. Räjähdykset ja aseiden efektit ovat nekin hillityllä tavalla hyvän näköisiä. Asialinjasta huolimatta kopterit näyttävät paremmilta kuin muissa lentosimuissa, ja pikkujutut, kuten ulkopuolella näkyvä oikea määrä aseita sekä kääntyvät tykit lisäävät realismin tuntua.

Testikokoonpanossa peli pyöri sulavasti SVGA-tilassa kunhan karsi osan krumeluureista pois.

Taistelukentän äänet suorastaan tulvivat pelaajan korviin. Tykistön jylinä, etäisyyden mukaan vaihtuva räjähdysten voimakkuus ja pienten aseiden rätinä sekoittuvat jatkuvaan puheensorinaan radiossa, kun omat joukot raportoivat tekemisiään ja oma lentäjä tai ampuja höpöttää jatkuvasti.

Apassit verkossa

Kavereiden kanssa voi lentää sarjakaapelin, modeemin tai verkon kautta. Kahdella kopterilla lentäminen onnistuu joko yhteistyönä tai vihollisina. Yhteistyö etenkin kuulostaa hyvältä, yhdelle pelaajalle kun on vähän liikaakin hommia lentämisessä ja järjestelmien hallinnassa.

Verkkopeli on pettymys, koska ainoastaan kaikki kaikkia vastaan -sekoilu, jokainen omalla kopterillaan, onnistuu. Kun pelaajia voi olla jopa kuusitoista, olisi DI:llä ollut tilaisuus tehdä kunnon verkkopeli, jossa porukka olisi jaettu kahteen maahan ja kahden hengen koptereihin.

Pahin moka moninpelissä on kommunikoinnin puute. Järkevästä kaksinpelistä katoaa pohja, koska siipimiehille tai edes samassa kopterissa olevalle ei voi lähettää viestejä millään tavalla.

Tornadon jälkeen odotukset olivat ehkä turhankin korkealla, mutta silti on vaikea ymmärtää miksi DI on unohtanut Tornadon parhaat puolet: tehtävien suunnittelun ja dynaamiset kampanjat. Purkitetut tehtävät loppuvat ennen pitkää ja sen jälkeen vaihtelua ei ole, etenkään kun mitään tehtäväeditoria ei ole. Kommunikoinnin puute on sekin käsittämättömän typerä moka. Päivitys on jo luvattu, saapa nähdä mitä se korjaa.

Itse asia, eli taistelu ja todenmukainen kopterin ohjaaminen, ovat ensiluokkaista jälkeä. DI:n tavaramerkiksi muodostuneen huolellisuuden ansiosta mokat voi antaa osittain anteeksi ja ainakin hetken nauttia tämän hetken parhaasta kopterisimusta.

82