Pelien tekeminen näyttää olevan vakava asia: tummat värisävyt ovat vallitsevia, kuolemaa, tuhoa ja maailmanlopun meininkiä. En silti usko olevani ainoa, joka harrastaa pelaamista siksi, että se on hauskaa. PS2:n Ape Escape 2 on riemukas ja luulen, että sen tekeminenkin on ollut mieluisa urakka.

Ape Escape -apinajahdin taustatarina kuulostaa kovasta samalta kuin PSonelle julkaistussa ensimmäisessä osassa. Jos asialla olisi jotain merkitystä, moittisin Ape Escape 2:sta mielikuvituksen puutteesta. Niinhän siinä taas käy, että Hikaru törmäilee laboratoriossa ja kaikki professorin apinat pääsevät pakoon. Kaiken huipuksi apinat saavat käyttöönsä älykkyyttä lisäävät kypärät ja viisain/hulluin niistä, Specter, uhkaa koko ihmiskuntaa.

Hikarun tehtävänä on kerätä koe-eläinparat uudelleen häkkeihin yksi kerrallaan. Jahdattavaa on 20 kentällistä ja vajaat kymmenkunta pomotasoa päälle. Pomojen päihittäminen on kerrankin hauskaa eikä lopputaistoilla ole keinotekoisesti venytetty pelin elinikää.

Alun kentissä riittää parin apinan nappaaminen, mutta lopussa vihaisia kädellisiä voi olla yhdessä maailmassa yli 20. Kentän läpäisee, vaikka ei kaikkia apinoita löytäisikään, mutta täydelliseen suoritukseen vaaditaan asiaan palaamista myöhemmin. Osaa apinoista ei saa kiinni, ellei käytössä ole vasta myöhemmin saatavia välineitä.

Liikettä tatteihin

Ape Escape 2 on hilavitkutinfanin unelma. Aluksi käytössä on vain tainnutinpatukka ja haavi, mutta professori kehittää uusia apuvälineitä melkein joka kenttään. Oudoimpien laitteiden kohdalla mielessä käy sama ajatus kuin niin kovin usein muutenkin Ape Escape 2:n parissa: hulluja nuo japanilaiset ja hyvä niin.

Esimerkiksi kelpaa bananarang: banaanin muotoinen bumerangi, joka erittää apinoita houkuttelevaa banaanin tuoksua. Tavallisemmista keksinnöistä mainittakoon usein tarpeellinen ritsa, leijuntavempain, vesitykki, kauko-ohjattava auto, magneetti ja aivan välttämätön apinatutka. Jokaiseen vempaimeen kuuluu myös vapaaehtoinen koulutusjakso.

Pelihahmo liikkuu vasemmalla tatilla ja oikealla käytetään jippolaitteita. Yleensä pelkkä oikeaan suuntaan sohiminen ei riitä, vaan vasta tatin pyörittäminen saa halutun efektin aikaan. Esimerkiksi banarangista irtoaa tuoksu, kun oikeaa tattia pyöritetään ahkerasti.

Suunnittelijat ovat tehneet onnistuneesti töitä, jotta Ape Escape 2 ei kävisi missään vaiheessa tylsäksi. Juuri kun pomppinen alkaa kyllästyttää, päästään jonkin kulkuvälineen kyytiin. Kumivene, sukellusvene, tankki ja mecha toimivat kaikki eri logiikalla kumpaakin tattia hyväksikäyttäen.

Kyllästymistä vaikeuttaa myös se, että apinat eivät ole vain apinoita # apinoissa on eroja. Ne kaikki ovat persoonallisuuksiaan, eivätkä erot synny vain erilaisista nimistä. Apinatutkalla tai pyydystämisen jälkeen keräilykansiota selaamalla pääsee tutustumaan apinan aggressiotasoon, nälkäisyyteen, nopeuteen ja valppauteen.

Yksi apina lököilee haavitusta odottamassa rantahietikossa, toinen juoksee heti pakoon. Eniten ongelmia aiheuttavat apinat, jotka osaavat nyrkkeillä tai taitavat kung-fun. Ikävimmät tapaukset ampuvat kovilla kohti, syöksevät tulta tai lähettävät perään maaliin hakeutuvia ohjuksia.

Eräässä kentässä on luistelemassa tyttö- ja poika-apina. Toisen nimeksi paljastuu Torvill ja toisen Dean. Toisen motossa kehuttiin kovasti Ravellin Boleroa. Nuoriso, kysykää vanhemmiltanne, mutta tämä naavaparta nauroi niin, että puoli desiä lirahti housuihin.

:Tanssi, apina, tanssi

Grafiikka ei ole aivan ajan tasalla, samoin äänet kuulostavat kovasti samalta kuin edellisessä osassa. Itseäni potutti Hikarun kakaramainen ääni.

Se, mikä tekniikassa hävitään, tasosuunnittelussa voitetaan. Vaikka kentissä on kaikki kliseet jäästä, tulesta ja vedestä alkaen, maailmoja on hauska käydä läpi, koska niissä on ideaa. Heti alkupuolella on kenttä, joka on arkkitehtuuria ja värejä myöten selkeä kunnianosoitus Mario Sunshinen paratiisilomasaarelle.

Moon-tv:n pipo-olento valitti katkerasti kamerakulmista. Itse en havainnut mitään suurempaa ongelmaa, kunhan vain muistin palauttaa kameran hartianapilla pelihahmon selän taakse tarpeeksi usein.

Japanilaiset ovat ennenkin vedonneet onnistuneesti keräilyviettiin, mutta Ape Escape 2:ssa homma lyö jo yli. 10 kultakolikolla saa automaatista yllätyksen, joita on satoja erilaisia. Kun ne yksi kerrallaan ottaa ulos automaatista, vääntää joka kerta erikseen vivusta ja rikkoo joka ainoan yllätyksen kuoren tainnutuspatukalla, tietää keräilleensä.

Yllätysautomaatista voi saada myös alipelejä, jotka noudattavat tuttua humoristista linjaa. Ensimmäisenä avautuu Dance, Monkey Dance, joka on onnistunut parodia rytmipeleistä. Seuraavana ekstrana irtoaa apinajalkapallo. Olen maksanut monesti täyden hinnan vähemmän nautittavasta pelikokemuksesta kuin pelkkä lisukkeena tarjottava Monkey Football on.

Ape Escape 2 ei ole suuri ja merkittävä peli, mutta se on omaperäinen ja hauska. Sen seurassa viihtyy ja sen pariin palaa mielellään uudelleen. Vaikka pelattavaa ei ole valtavasti, uusilla läpipeluukerroilla avautuvat yllätykset ja lisukkeet lisäävät hankinnan elinikää. Ape Escape 2:sta pelaa leveä hymy huulilla, mikä ei ole lainkaan hassumpi saavutus.

* * * *

Kerää koko sarja

Kerättävät tavarat eivät lopu Ape Escape 2:sta kesken, sillä Gotcha Boxista saa 10 kultarahan kappalehinnalla muun muassa seuraavat asiat:

Jukeboxissa on 50 erilaista musiikillista teemaa soundtrackistä.

Salaisia valokuvia on yhteensä 50.

Vihollisista on 50 keräyskuvaa.

Pelitaidetta löytyy myös 50 valokuvan verran.

Ehtaa manga-sarjakuvaa on saatavilla 17 stripin verran.

Kauko-ohjattavia autoja on ainakin neljä erilaista peruslelun lisäksi. Tarjolla ovat muun muassa mallit sushi ja vanukas.

Apinatarinoita on 20 erilaista. Niistä jokainen koostuu 4-0 luvusta, joista jokainen pitää kerätä yksitellen. Jutut ovat melko pimeitä satuparodioita.