Apinoiden planeetta Special Edition

Ohjaus: Franklin J. Schaffner, Ted Post

Käsikirjoitus: Michael Wilson, Paul Dehn

Pääosissa: Charlton Heston, James Franciscus, Roddy McDowall, Kim Hunter, Maurice Evans

Ikäraja: 11, 15

Apinoiden planeetta oli kaupallisen Hollywood-elokuvan uranuurtajia. Vuonna 1968 ensi-iltansa saanelle elokuvalle ei alunperin kaavailtu jatko-osia, olivathan 40-luvulla suositut sarjafilmit jo auttamattomasti poissa muodista. Fox-elokuvastudio piti Apinoiden planeettaa liian omituisena vetoamaan suureen yleisöön.

Toisin kuitenkin kävi. Apinoiden planeetta oli valtava yleisömenestys, jonka suosio yltyi melkein hysterian mittoihin. Vaikka päällepäin silkka seikkailuelokuva onkin, Apinoiden planeetta kätkee sisäänsä kärkevää kritiikkiä amerikkalaisen yhteiskunnan tilasta 60-luvun lopulla.

Apinoiden planeetalla evoluutio on kääntynyt päälaelleen. Älykkäät apinat ovat hallitseva laji ja ihmiset pelkkiä mykkiä eläimiä, joita sopii metsästää ja vangita kuin mitäkin karjaa. Kun joukko astronautteja haaksirikkoutuu planeetalle, näitä pidetään luonnonoikkuina, jotka on viisainta surmata.

Poliitikkojen ja sotilaiden johtamassa apinayhteiskunnassa ei suvaita virallisten totuuksien uhmaamista: ihmiset ovat eläimiä, ihmiset eivät osaa puhua. Kun vangittu astronautti Taylor (aina yhtä karismaattinen Charlton Heston) tuodaan hallitsijaneuvoston eteen, puhuva ihminen sivuutetaan pelkkänä silmänkääntötemppuna. Kertomusta haaksirikkoon päätyneestä avaruuslennosta pidetään naurettavana.

Taylorin älykkyydestä vakuuttuneet apinatiedemiehet päättävät auttaa vankinsa pakoon. Pakomatkallaan Taylorin on kuitenkin kohdattava nurinkurisen planeetan salaisuus. Elokuvan päättävä ikonimainen kohtaus hiekkarannalla kuuluu epäilemättä elokuvahistorian dramaattisimpiin.

Apinoiden planeetta on Avaruusseikkailu 2001:n veroinen scifi-elokuvan klassikko.

Tänä päivänä jatko-osa menestyselokuvalle olisi selviö, mutta Apinoiden planeetan aikaan studio jäi raapimaan päätään suosion edessä. Jatko-osan tekeminen oudoksutti jopa Tayloria esittänyttä Charlton Hestonia, joka lopulta suostui esiintymään Paluussa apinoiden planeetalle (1970) vain lyhyessä sivuosassa. Ohjaaja vaihtui osaavasta Franklin J. Schaffnerista vähemmän etevään Ted Postiin ja pääosaan nostettiin ryvettynyt mutta Hestonin näköinen James Franciscus, jonka esittämä astronautti Brent kuului Tayloria etsivään - mutta myöskin pakkolaskun tehneeseen - pelastusryhmään.

Paluu apinoiden planeetalle on edeltäjäänsä vauhdikkaampi, draaman antaessa sijaa takaa-ajoille ja ammuskelulle. Taylorin vapauttaneet tiedeapinat Zira ja Cornelius opastavat Brentin etsimään Tayloria Kielletyltä alueelta, apinoiden myyttiseltä pahuuden synnyinsijalta, josta ihmisten kerrotaan olevan kotoisin. Juoni saa suorastaan häkellyttävän käänteen, kun Brent törmää Kielletylla alueella asuviin ydinpommia palvoviin mutantteihin. Elokuvan päätös hakee synkkyydessään vertaistaan.

Paluuta apinoiden planeetalle seurasi vielä kolme muuta jatko-osaa, jotka valitettavasti olivat toinen toistaan heikompia esityksiä. Paossa apinoiden planeetalta (1971) päähenkilöiksi nousevat Zira ja Cornelius, jotka epäuskottavasti pakenevat Taylorin avaruusaluksella 70-luvun Maapallolle. Ziran ja Corneliuksen kommelluksia ihmisyhteiskunnassa kuvataan aluksi herttaisesti, kunnes hyväntahtoisille isännille selviää apinakaksikon ikävä menneisyys ihmiskokeita harjoittavina puoskareina. Piinallisen hidastempoisesti etenevässä, täysin turhassa jatko-osassa on jäljellä enää rippeet kahden ensimmäisen osan tunnelmasta.

Apinoiden planeetan valloitus (1972) ja Taistelu apinoiden planeetasta (1973) ovat jo lähes täysin vailla elokuvallista arvoa. Yhtäkkiä älykkäiksi muuttuneiden lemmikkiapinoiden kansannousu ihmiskuntaan vastaan on suorastaan kiusallisen kökköä katsottavaa. Jotain hyvääkin, Taistelu apinoiden planeetasta kokoaa aikaisempien elokuvien juonivyyhdin joten kuten järkeväksi kokonaisuudeksi. Ansaitusti Apinoiden planeetan suosio hiipui neljännen ja viidennen osan surkeuden jäljiltä.

Peräti kuusi levyä käsittävää Apinoiden planeetta Special Editionia vaivaa sama ongelma kuin lähes kaikkia muita samanlaisia elokuvabokseja. Hyvien ensimmäisten osien lisäksi kuluttaja joutuu maksamaan elokuvasaagan vähemmän onnistuneista tekeleistä. Kuudennelta levyltä löytyvä mainio parituntinen dokumentti tuo sentään parannusta paketin hintalaatusuhteeseen.

Elokuvien ikä saattaa muodostaa nuoremmille katsojille kynnyksen. 60-luvun erikoisefektit näyttävät tämän päivän digitaalitemppuihin verrattuna perin vaatimattomilta. Toisaalta draamaa haetaankin Apinoiden planeetoissa aivan muualta kuin trikkikuvista. Omana aikanaan kohahduttaneet apinanaamiot ovat vakuuttavan näköisiä vielä tänäkin päivänä.

Vaikka Apinoiden planeetta Special Editionia ei aivan varauksettomasti voi heikkojen päätöselokuvien takia suositellakaan, yhtä asiaa ei ole kieltäminen: upeaan kohokuviotuun rasiaan pakattu kuuden levyn kokoelma on komea ilmestys kenen tahansa DVD-hyllyssä. Jos ei kuitenkaan halua maksaa "turhasta", on halvempaa hankkia kaksi ensimmäistä elokuvaa yksittäiskappaleina.

Apinoiden planeetta:

*****

Paluu apinoiden planeetalle:

****

Pako apinoiden planeetalta:

**

Apinoiden planeetan valloitus:

*

Taistelu apinoiden planeesta:

*

DVD-lisät:

****

Lisää aiheesta