Aquaventuran taustatarina kertoo ydinkatastrofin jälkeisestä maailmasta, jossa ihmiset asustelevat Ahdin valtakunnassa kahdeksassa siirtokunnassa. Elämän autuutta tulevat häiritsemään ulkoavaruuden spurciaanit, jotka tuhoavat elämän siirtokunnista. Niinpä tietenkin. Tuhoiskusta selvinnyt popula pakenee avaruuteen sattumalta ohikulkumatkalla olevaan Genesite-risteilijään. Viisaat päät lyÖdään yhteen ja tuloksena on kuhmujen lisäksi päätÖs etsiä uusi elinympäristÖ.
Kaikessa kiireessä varahappigeneraattori kuitenkin unohtui maahan. Sankaripilotti Josh Aldrin lähetetään hakemaan vempain aquacraftillaan, mutta taas epäonni vaivaa. Spurciaanit tulla pamauttavat Genesiten juuri kun Josh on päässyt ulos. Niinpä ihmiskunnan viimeisen rippeen ainoa tehtävä on kostaa lajinsa puolesta.
Jos jokin nostaa odotukset korkealle tuon ihailtavan loogisen juonen jälkeen, se on Aquaventuran näyttävä intro. Kuvakulmien vaihdoksilla, niukalla mutta tehokkaalla animaatiolla ja synkillä sävyillä on luotu kohtalonomainen epätoivon tunnelma. Mutta voi sitä epätoivoa, kun kakkoskorpulta latautuu peli.
Neljä vuotta on Aquaan uhrattu, jonka aikana peli on saanut ainakin yhtä monet uudet kasvot kuin Michael Jackson. Nykyisellään kostoretki etenee suhteellisen simppelinä 3D-shoot'em-upina aluksen takaa kuvattuna.
Spurciaanit ovat tukkineet kolonioita yhdistävät vesitunnelit pyramideilla. Jotta Josh voisi toteuttaa merkityksettÖmän kostonsa kaikilla tasoilla, on pyramideistä päästävä eroon, mikä edellyttää niitä suojaavien suojakenttien tuhoamista. Suojat saavat voimansa aurinkopaneeleista, joten kennojen kohtalo lienee selvä. Riisuttu pyramidi sylkäisee sisuksistaan ennen mereen vajoamista biomekaanisen ÖtÖkän. Kun mÖnkiäinen on ketarat suorina, matka jatkuu tunnelin kautta seuraavaan kolonnaan. Luonnollisesti ympärillä pÖrrää jos jonkinlaista spurciaania.
3D-efekti on onneton vektori-ja spritegrafiikan sekoitus, joka hitauden lisäksi hyppii ja nykii vietävästi. Kaiken kukkuraksi kahdeksan siirtokuntaa eroavat vain värivaihdoksella sekä kohteiden että vihulaisten lukumäärän kasvuna. Pelattavuuden surmaa hidas ruudun päivitys, vaikka ohjausmoodejakin on kaksi maun mukaan. Alkumusiikki on sentään tunnelmallista ja pelimusiikki ryydittää tahmeaa menoa parhaimpansa mukaan. Ääniefektit ovat vaisuja posahduksia, mihin kiteytyykin pelin luonne.
Psygnosiksen pelit ovat lähes poikkeuksetta herättäneet huomiota visuaalisella loistollaan, mutta Aquaventuran tapauksessa loisto jää introon. Pelin koodaaja on vastuussa vanhasta Empire Strikes Back -pelistä ja täytyy todeta, etteivät taidot ole vuosien varrella kadonneet.
65
