Aralon: Sword & Shadow (iPhone, iPad)

Elder Scrolls mahtuu nykyään taskuun. Suosittua fantasiasaagaa estottomasti matkivan Aralonin kohdalla ei tosin voi puhua Skyrimistä tai Oblivionista, sillä rujot hahmomallit ja olematon piirtoetäisyys tuovat mieleen ammoisen Morrowindin.

Aralonin tarina saa sytykkeensä päähenkilön edesmenneen isän salaisesta kaksoiselämästä ja kuninkaallisen neuvonantajan vallanhimosta. Pääjuoni ja lukemattomat sivutehtävät antavat sitten syyn kompata ristiin rastiin suurta valtakuntaa. Kolmiulotteiset maisemat ovat kaiketi mobiilimittapuulla kauniita, mutta suoraan sanottuna ne eivät tehneet minuun mitään vaikutusta.

Aralonia on helpompi arvostaa teknisenä suorituksena – iso peli pienessä koneessa – kuin immersiivisenä ja koukuttavana roolipelielämyksenä. Kankeiden kontrollien seurauksena Aralonin toiminnallinen puoli valuu hukkaan. Vaikka taistelut näyttävät hyviltä, niitä ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua erityisen nautittaviksi.

Pelattavaa tässä taskufantasiassa silti riittää, tekijöiden väitteiden mukaan jopa 30 tunniksi. En silti usko, että kohdalleni osuisi niin pitkää juna- tai lentomatkaa, että jaksaisin puurtaa Aralonia loppuun.

50