Kun nykyaikaiset tankit ottavat yhteen, näytelmä on sekasortoista rytinää, jossa savu peittää maan, kordiitti haisee ja huumaavan jylinän keskellä panssaroidut hirviöt yrittävät pysyä hengissä ja harventaa vastapuolta. Novalogicin Armored Fist yrittää välittää tämän kuvan kotikatsomoihin.
Minun käsitykseni tankkitaisteluista perustuvat Kevin Coynen teknotrillereihin (Team Yankee on kuuluisin), jotka ovat muuten vähän kuivakkaita, mutta metallihirviöiden yhteenotot on kuvattu hyvin. Täytyy suorastaan sanoa, että Armored Fist onnistuu kerrassaan mainiosti ainakin Coynen hengen mukaisesti.
Armored Fist simuloi tankkitaisteluita Simulation Light -otteella, eli kaikki oleellinen on mukana, mutta nippelinnäpläystä on karsittu. Varsinaisena myyntivalttina Armored Fistissä on kuitenkin sen voxelspace (tm) -tekniikalla tehty maastografiikka, joka yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että maastot ovat uskottavan näköisiä ja liikkuvat reaaliajassa.
Voxelspacea nähtiin ensimmäisen kerran Novalogicin Comanche: Maximum Overkillissä, joka on itse asiassa aivoskannaussovelluksia tehneen Kyle Freemanin kokeilu reaaliaikaisesta voxel-maastosta. Kun rutiini toimi, siihen lisättiin helikopteri vain viikkoja ennen deadlinea. Lopputulos oli simppelihkö ammuskelupeli, jonka grafiikka nyrjäytti leukoja. Jotkut kuulemma oikeastikin siitä pitävät.
Musta kasi kulmaan
Armored Fist ei ole yksinäistä taistelua, vaan kummallakin puolella voi olla maksimissaan 16 panssariajoneuvoa. Vaikka tehtävät voi pelata joko yksittäisinä tai kampanjaksi niputettuna, dynamiikkaa on turha etsiä, eli edellinen taistelu ei vaikuta seuraavaan.
Valinnanvaraa ei pahemmin ole, sillä AF sisältää melko suppean valikoiman taisteluvehkeitä, jotka kyllä edustavat sitten alansa valioita.
Länsipanssareita edustaa M1A2 Abrams, tietokoneohjatulla tulenjohtojärjestelmällä, Chobham-panssarilla ja 120 millin tykillä varustettu panssarivaunu. Sen taisteluparina on M3 Bradley, jenkkien nykyisen perusmiehistönkuljetusvaunun tiedusteluversio, jonka aseistukseen kuuluvat 25 mm konetykki, TOW-laukaisin ja Stinger-IT-ohjukset. Itä-hardwarea edustavat T-80 ja BMP-2, jotakuinkin vastaavalla aseistuksella. Tasapuolisuuden nimissä pelaaja saa valita kumman ilmansuunnan härveleitä ohjastaa.
Tankit eivät nekään taistele yksinään, vaan yleensä voi tilata ilmatukea jenkkien Ah-64 Apache-taisteluhelikoptereilta tai venäläisiltä Mil-24 Hindeiltä. Tykistötukea tarjoavat jenkkien MRLS-patterit venäläisvastikkeineen.
Näin asiasta kiinnostuneen amatöörin näppituntumalla taistelukoneet tuntuvat varsin hyvin vastaavan esikuviaan. Epäilen pikkuisen, pystyykö Bradley oikeasti pysäyttämään 25 millin panssariammuksilla T-80:n, ainakaan se ei ole helppoa.
Koska mukana on sentään sekä tykistö- että ilmatuki, voidaan tämä puoli katsoa varsin hyvin käsitellyksi. Nykyaikainen panssarisotakäytäntö tosin edellyttäisi myös moottoroitua jalkaväkeä sekä lentokoneiden antamaa ilmatukea, mutta toivottavasti nämä ilmestyvät mukaan mahdollisissa lisälevykkeissä .
Möykky vasemmalla!
Tankkipeleissä maasto on tärkeämpää kuin kaikissa muissa simuissa yhteensä. Muuten erinomaisessa M1 Tank Platoonissa (MicroProse) tasamaasto pyramidimäkineen teki hallaa uskottavuudelle. Spectrum Holobyten Tank onnistui maastossa jo kohtalaisesti, mutta on muuten ajan hampaan kalvama.
Voxelspace sopii tankkisimuun kuin panssarinyrkki silmään. Siinä, missä se Comanchessa rajoitti kopterin lentämistä, tankeissa ei moisesta tarvitse välittää, ja ruudun päivityksen nykiminenkin aiheuttaa huomattavasti vähemmän ongelmia. Biljardipöydälle iskettyjen pyramidien sijasta AF:ssa on laaksoa, on kukkulaa, mutta oudosti ei vettä rantaa rakkaampaa, vaikka Comanchessa olikin.
Vaikka maasto välillä pikselöityykin, luo voxelspace kuitenkin tehokkaan ja toimivan kuvan kumpuilevasta maastosta. Toivottavasti tämäntyyppinen maasto löytää tiensä myös muiden valmistajien tuleviin tannkisimuihin. Graafisista tehosteista oivia ovat myös läpikuultavat savuefektit ja Abramsin pimeänäköjärjestelmän mainio emulointi häilyvine jälkikuvineen.
Kehut eivät ylety ajoneuvoihin asti: spritetekniikalla tehdyt tankit ovat luvattoman pikselöityneitä, ja T-80:n erottaminen BMP-2:sta on vähän vaikeaa. Onneksi tietokone automaattisesti tunnistaa maalin. Muutenkin tietokone pärjää ihan kivasti tankkien puikoissa: se tarjoaa hyvän vastuksen ja osaa ladata oikean ammuksen oikeaa maalia varten.
CD-ROM-versiossa ei pitäisi olla muuta eroa kuin todella upea ja pitkä alkuanimaatio, jota ihastelin kieli pitkällä viime ETCS-messuilla.
Ja ne äänet: jotain todistaa se, että niin kutsuttu elinympäristö poltti hihansa alle minuutissa, eli, kuten hän itse asian ilmaisi: "Pistä se hemmetin möykkä hiljemmälle!" Armored Fistissä on lähes kaikki asiaan liittyvät äänet aina 120 millin smoothbore-tykin jyrähdyksistä tankkimiehistön autenttisiin huutoihin.
Ainoa efekti, jota jäin kaipaamaan, on kimmokkeiden pingahtelu tankkien teräskuorista, mutta muuten ei voi kuin olla onnesta soikea. Eikä musiikkikaan ole hassumpaa, joskin General Midiä ei peli suostunut kortillani soittamaan, jouduin käyttämään MT-32-musiikkia.
Kankeaa komentamista
Tankkien lisäksi pelaaja voi hypähtää myös komentovaunuun ja käskyttää joukkojaan karttaruudulta. Systeemissä on pari outoa piirrettä. Tankeille voi nimittäin piirtää reitin waypointeineen, mutta waypointeja ei voi editoida: koko roska täytyy pyyhkiä pois ja piirtää uusiksi. Onneksi käskytys toimii vaikka pause on päällä, joten vakava ongelma se ei ole. Varsinaiset risut tulevatkin siitä, ettei yksittäisille tankeille voi määrätä omia tehtäviään.
Karttaruutu toimii myös helppokäyttöisenä tehtäväeditorina, jolla voi laatia uusia tehtäviä koko maailman vilpittömäksi riemuksi, tai sitten "parantaa mahdollisuuksiaan" työn alla olevassa tehtävässä.
Realismi horjuu
Kaikki Armored Fistissä ei ole loppuun saakka harkittua. Ensinnäkin liian useissa tehtävissä on tiukka aikaraja, mikä on pirun tyhmää. Onneksi suurimmasta osasta sen saa raksittua pois tehtäväeditorilla. Toinen myönnytys rankan toiminnan ystäville on se, että tykinpiiput sojottavat oikeaan suuntaan sekunnin murto-osissa. Realistisemman (eli hitaamman) option lisääminen meille puristeille tuskin olisi ollut liian vaativaa.
Pelaaja joutuu huolehtimaan tankissa kaikista miehistöasemista, joskin erinomaisen vaivattomasti ja toimivasti toteutettuna. Olisin silti mieluummin nähnyt tutun tietokoneampuja- tai -ajajatyyppisen ratkaisun. Muutenkin turhia realismin mutkia on oiottu, mutta kaikki oleellinen on kuitenkin mukana.
Simulaattoriväritteisenä taistelupelinä Armored Fist saavuttaa pääosan tavoitteistaan: se on onnistunut, joskin vähän turhan itseään toistava pitemmän päälle. Itse asiassa se muistuttaa Originin pelejä, mutta ilman juonta ja välianimaatioita. Kelpo peli M1 Tank Platoon II:n odottelua keventämään.
86
