Army Men – Pienten miesten kova kohtalo

Kukapa meistä ei olisi pikkupoikana leikkinyt muovisotilailla? 3DO on siirtänyt pikku-ukot hiekkalaatikosta PC:lle, mutta edelleen niiden kohtalona on murskaantua, hajota kappaleiksi ja tietysti sulaa.

Toisen maailmansodan uutisfilmien hengessä tehty alkudemo kertoo, miksi muovimiesten täytyy kuolla: pahat ruskeat sotilaat ovat hyökänneet hyvien vihreiden sotilaiden maahan. Sen syvällisempiä syitä on turha odottaa, eikä sellaisia tarvitakaan. Pikkusotilaiden maailmassa tärkeää ei ole se, miksi taistellaan, kunhan vain taistellaan.

Peruskoulutus kuntoon

Harjoitusrata opettaa nopeasti sotimisen taidon. Hyvä niin, sillä Army Men on lapsellisesta ideastaan huolimatta monipuolinen. Pelaajan hallinnassa on vain yksi pikkumies, kessu, joka kuitenkin osaa paljon sellaista, mitä muissakin räiskintäpeleissä kaipaisi. Paitsi kävellä, juosta ja kierähtää sivuille, kessu osaa myös sen, mitä suomalaiset korpisoturitkin, eli ampua korkeasta polviasennosta ja syöksyä maihin. Ryömiminen onkin sitten jo liikaa vaadittu.

Aseet ovat tuttuja ja turvallisia: puoliautomaattikivääri, rynnäkkökivääri, kranaatteja, kranaatinheitin, bazooka, liekinheitin ja miinoja. Liikkuvaan kalustoon kuuluvat konekiväärillä aseistetut jeeppi ja kuormuri sekä tykillä ammuskeleva tankki.

Kaikki aseet kuuluvat yhteen kolmesta eri ryhmästä, ja kustakin ryhmästä voi kantaa mukana vain yhtä asetta kerrallaan, joten jatkuvasti on valittava, mitä kantaa ja mitä dumppaa. Sodankäynti sujuu niin joystickilla, hiirellä kuin suoraan näppikseltäkin. Paras ja sujuvin ratkaisu on hiiren ja näppäimistön yhteiskäyttö.

Taistelutantereelta löytyy lisäaseita, ensiapulaukkuja ja laatikoita, joilla tienaa oikeuden kutsua ilmavoimat tekemään tiedustelulento, pudottamaan laskuvarjojääkäreitä tai pommittamaan vihulaiset tuhannen päreiksi.

Muovitankkia ken pelkäisi

Army Menin ytimenä on kampanja, mikä käytännössä tarkoittaa sarjaa toisiinsa liittyviä tehtäviä, joista edellinen täytyy aina läpäistä onnistuneesti ennen seuraavaan siirtymistä. Tehtävissä ohjataan ainoastaan kessua, joskin mukana on tehtävästä riippuen enemmän tai vähemmän käskytettäviä rivimuoveja.

Tehtävistä on yritetty tehdä monipuolisia. Suorien tappokeikkojen sijaan pitää esimerkiksi pysäyttää sinisten sotilaiden agentti tai ryöstää keltaisten pankin muovivarat. Epäonnistunutta tehtävää voi jauhaa niin kauan, että se menee lävitse. Se on hyvä juttu, sillä muutaman ensimmäisen läpihuutotehtävän jälkeen tehtävät muuttuvat hermoja repivän vaikeiksi, mikä johtuu kovasta vastuksesta. Muovitankki on tappavan vaarallinen, ainakin muoviselle miehelle. Ja kun niitä alkaa yllättäen tulla vastaan useampia lähes joka tehtävässä, tulee myös kuolema nopeasti ja usein.

Useissa tehtävissä on suojeltavana esimerkiksi rekka tai vastaava ajoneuvoa. Koska omat miehet eivät todellakaan ole järjen jättiläisiä, suunnistavat suojeltavat yksiköt yleensä suoraan surman suuhun. Ja koska ajoneuvojen alle jääminen merkitsee kuolemaa, saa omia ajoneuvojen puikoissa olevia kavereita varoa vähintään yhtä paljon kuin vihollisiakin. Kun sain tuntikausien tahkoamisen jälkeen vihdoin tuhottua kaikki esteet suojeltavan rekan tieltä ja se ajoi saman tien ylitseni, meinasi pinna palaa.

Yritys hyvä kymmenen

Ärsyttävän hankalan kampanjan lisäksi yksikseen voi pelata myös moninpeliin tarkoitettua deathmatchia tai lipunryöstöä, vastustajina kolme tietokoneen ohjaamaa armeijaa. Kun voimasuhteet ovat tasapainossa, ei tietokoneesta ole vastusta ihmispelaajalle.

Yksinpeli löysää tekoälyä vastaan tuntuu tosiaankin yksinään pelaamiselta. Moninpeli jopa tyhmää konetta vastaan on huimasti hauskempaa kuin hirvittävää tahkoamista vaativa kampanja.

Kaveria vastaan moninpeli onnistuu kaikkia tavallisia yhteystyylejä käyttäen. Sotimiseen voi osallistua enintään neljä pelaajaa, ja ainoastaan pelin järjestäjä tarvitsee CD:n, muille riittää kunhan peli on kiintolevyllä.

Graafisesti Army Men ei ole mitenkään näyttävä. Maastotyyppejä on kolmea erilaista: aavikkoa ja joko soista tai kallioista metsää. Pelialueesta näkyy kerralla aivan liian pieni alue, mikä vaikeuttaa vaarojen havaitsemista ajoissa, ja minkä vuoksi joidenkin aseiden pidemmästä kantamasta harvoin on hyötyä. Näkymää ei myöskään saa vieritettyä mihinkään, vaan se on aina tiukasti keskittynyt kessuun.

Musiikki on kuin suoraan ripattu jostain 50-luvun alun sotaleffasta, mikä kyllä tietysti sopii hyvin tunnelmaan, mutta mitä ei oikein pidemmän päälle jaksa kuunnella. Muissa ääniefekteissä ei ole mitään yllättävää, ne ajavat asiansa mutta ei niistä kyllä palkintoja jaeta.

Army Men on loppujen lopuksi pienoinen pettymys. Paluu lapsuuteen pikkumiehiä rikkomalla, sulattamalla ja muilla tavoin niittaamalla on kieltämättä hetken aikaa hauskaa. Tuntuu kuitenkin, että 3DO on liikaa luottanut juuri tähän. Vaikka pääosassa ovatkin lelut, pitäisi tehtävien olla paremmin suunniteltuja.

Kaveriporukassa perjantai-iltana pelattuna Army Men on jonkin aikaa jopa oikeasti hauska, mutta ei silloinkaan niin hauska kuin lapsuuden eeppiset taistelut hiekkalaatikoilla.

70