Art Style: Orbient (Wii)

Erikoisessa Art Style: Orbientissa ohjataan avaruuden syövereissä kiitävää kääpiötähteä, joka imaisee samankokoiset ja pienemmän tähdet itseensä. Tähden koko kasvaa jokaisen nielaisun jälkeen, jolloin kasvanut tähti pystyy kaappaamaan aina vain suurempia uhreja. Tavoitteena on kasvattaa tähti niin massiiviseksi, että se voi napata vetovoimallaan maalitähden kiertolaiseksi.

Orbientin loistokkain oivallus on virtaviivainen kontrollisysteemi. Tähteä ohjataan vain kahdella näppäimellä: vetävällä ja työntävällä voimalla. Käännösten suunta, jyrkkyys ja liikenopeus riippuvat puhtaasti muiden tähtien koosta ja etäisyydestä. Vetovoima vaikuttaa vain silloin, kun vetovoimanamiska on pohjassa, mutta oman tähden ohjaaminen on helpotuksesta huolimatta miellyttävän haastavaa.

Orbient on kiinnostavaa ja kiireetöntä toimintaa, joka palkitsee huolellisuuden ja zenmäisen rauhallisuuden. Avaruusideasta puristetaan yllättävän paljon: vinkeitä tähtijärjestelmiä, mittakaavan muutoksia atomitasolle ja kihelmöivän hyytäviä mustia aukkoja. Ainoa merkittävä miinus on paikoitellen turhan karu ulkoasu.

Cubelloa lukuun ottamatta Art Style -taidekokoelma on alunperin julkaistu Japanissa bit Generations -sarjassa GBA-peleinä, mutta erinomaiset ideat toimivat Wiilläkin loistavasti.

88

Lisää aiheesta