Silmarilsin Lohikäärmeentappaja on mullistava peli, sillä siinä päähahmona on roteva mies, jolla on iso miekka. Jokohan yleinen ryytyminen kaiken maailman Elexiksiin on alkanut?
Vaikka Lara Croftin jalanjäljissä kuljetaankin, kohdeyleisön määritelmä sentään pitenee kirjaimen verran: Asghan on 3D-toimintaseikkailu conanisteille. Asghan antaa hyvän vaikutelman itsestään jo kättelyssä. Äänet ja musiikki luovat mukavan conanmaisen ilmapiirin, ja grafiikkakin on sekä näyttävää että nopeaa: Asghan ei häviä ulkonäössä yhtään jollekin Klingon Honor Guardille, mutta on kaiken aikaa quakemaisen nopea.
Grafiikka on tyyliltäänkin tosi nättiä. Värejä on käytetty hyvin, pelialueena toimivan saaren ulkomuoto on jylhän komea ja erilaisten sotilaiden ja ötököiden animaatio hyvää. Vain kaksiulotteiset, päälleliimatun näköiset puut jäivät häiritsemään.
Äänet tukevat pelin jykevää ilmapiiriä. Aseet kalahtelevat haarniskoihin voimalla ja sopivan elokuvamainen taustamusiikki lurittaa taustalla peliä häiritsemättä. Asghan ähisee, kun on sen aika, ja pitää muulloin perussuomalaisesti turpansa supussa.
Vain yksi elämä
Ohjattavuus on hyvä ja tuttu, koska oletusohjausnäppäimet ovat samat kuin Tomb Raiderissa. Myös liikevalikoima on lähes suoraan Tombista, mitä nyt jokunen kiepsahdus on jäänyt väliin. Kaikenlaiset juoksut, sivuttaisliikkeet, reunoista roikkumiset ja uimataito toimivat siis totutulla tavalla ja luontevasti näppäimistöltä. Kamera tekee silloin tällöin ahtaissa sisätiloissa outoja kiepsahduksia, mutta pysyy kuitenkin yleensä komennossa.
Pääaseena heiluu miekka, joka ei häviä Final Fantasyn Cloudin meetwurstihöylälle ainakaan kokonsa puolesta. Liikkeitä on vain muutama: torjunta toimii, minkä lisäksi mukana on pari erilaista pyörähdystä ja huitaisua. Eri vihollisiin toimivat eri liikesarjat.
Pitkänmatkan aseena toimii Asghanin vasempaan käteen pultattu varsijousi. Jousen suuntaaminen on helpointa hiirellä, ja vaikka ruudulla ei tähtäintä olekaan, ovat hudit harvinaisia, sillä peli hieman auttaa tähtäämisessä. Syytä onkin, sillä nuolia ei ole jaossa tuhlattavaksi asti. Seiniin osuneet nuolet voi myöhemmin kerätä talteen, ja ruumiilta löytyy lisää. Erikoisnuoliakin on, ja esimerkiksi räjähdekärkisellä kepukalla tipahtaa isompikin vastus laakista.
Jos ja kun Asghanissa joutuu lähitaisteluun, saa tehdä tosiaan töitä, koska henkiriepuja on vain yksi ja se on höllässä. Juokse parin ruppuisen jousimiehen väijytykseen ja olet mennyttä. Juokse haavoittuneena taisteluun ja olet mennyttä. Erehdy kerran ohjausnapeissa ja kuilu kutsuu.
Asghan kuuluukin vihaamaani pelityyppiin, jossa on aina etukäteen tiedettävä tarkalleen, mitä pitää tehdä, jossa peliä täytyy tallentaa joka välissä ja jossa yksi löytämätön esine jumittaa koko pelin. Hämmästyttävästi pelasin kuitenkin hammas irvessä, sillä pelin paljastamat alueet ovat yksinkertaisesti tyylikkäitä. Asghan on kuin Deathtrap Dungeon, mutta sillä erotuksella että Asghania viitsii pelata.
Nysv nysv
Taistelujen välillä aika kuluu avaimia etsien, vipuja väännellen, aarteita rohmuten ja pelinsuunnittelijoita kiroten. Tuttua kamaa kaikki. Taikuus näyttelee Asghanissa yllättävän pientä osaa. Vaikka Asghan osaa sekoittaa löytämistään aineksista taikajuomia ja viskoa löytämiään loitsuja, ei magialla ainakaan alkupelissä ollut suurta vaikutusta. Ainoastaan hienosta suojausloitsusta oli lähitaistellessa suurempaa iloa.
Vaikka betan versionumero oli naurettavan pieni, ei se kuvastunut pelin toimimiseen. Asghan ei kaatunut kertaakaan ja toimi muutenkin mallikelpoisesti. Ainoa betamaisuus oli pelin täydellinen toimimattomuus susivitosella, mutta myyntiversioon vika on varmasti korjattu.
Pisteitä pudotti lähinnä Asghanin tavaton vaikeus, samojen alueiden pelaaminen sataan kertaan kun alkaa nopeasti puuduttaa. Taivaalle kiitos siitä, että pelin voi sentään tallentaa milloin vain. Asghan on työläs, mutta palkitseva peli, josta haastetta etsivät varmasti sitä myös löytävät.
71
